"Ammattimies löytää paikkansa rosterissa"
Päävalmentaja Ismo Tuominen odottaa Mikko Oivasen tuovan tulivoimaa Hurrikaani-Loimaan peliin. Tuominen ei odota, että huippuhakkuri pelaisi seurassa koko kautta.
Lentopallomaajoukkueen vakiokasvon Mikko Oivasen siirtyminen kotimaiseen Mestaruusliigaan Venäjän Nizhni Novgorodista oli varsin maukas uutinen. Ismo Tuomisen mukaan ajatus siirrosta lähti liikkeelle jo ennen viimeistä maajoukkueen karsintaturnausta, kun Oivanen oli kysynyt harjoittelupaikkaa joukkueesta.
- Tässä on takana vallitseva tilanne Euroopassa ja muualla maailmassa urheilun markkinoilla. Mikko ei ole vielä löytänyt sopivaa sopimusta ulkomaille ja ihan itsensä takia haluaa pitää pelituntumaa yllä. Eihän me voida tämäntasoisesta pelaajasta kieltäytyä, Tuominen kertoi Yle Urheilun haastattelussa.
Jo ennen kauden alkua Hurrikaani pudotti siirtopommin napattuaan Mikon kaksoisveljen Matin seuran riveihin, ja Tuominen uskoo Matilla olleen oma roolinsa Mikon seuranvalinnalla.
"Tulivoimaa syöttöön ja hyökkäykseen"
Mikko Oivanen pelaa Hurrikaanissa ottelukohtaisella sopimuksella, joten Tuominen on varautunut siihen, että tuore vahvistus saattaa vaihtaa maisemaa pikaisestikin. Suomalaisen liigan, Hurrikaani-joukkueen ja loimaalaisyleisön kannattaa Tuomisen mukaan nauttia Oivasen palveluksista niin kauan kuin se on mahdollista.
- On mahdollista, että Mikko on jo huomenna kokoonpanossa VaLePaa vastaan. Meidän nykyisellä hakkurilla Ismo Moilasella oli ensimmäisessä pelissä pientä pohjeongelmaa ja joutui lopettamaan kahden ja puolen erän jälkeen kesken, Tuominen kertoi.
Moilanen harjoitteli Tuomisen mukaan maanantaina normaalisti, mutta tulevaisuuden kannalta valmennusjohdon täytyy harkita tarkoin, kuinka paljon Tuomista uskalletaan peluuttaa. Oivanen ei ole paljoa harjoitellut aloituskuusikon kanssa, mutta valmennusjohdolta löytyy luottoa.
- Ammattimies löytää aivan varmasti paikkansa rosterissa. Mikko tuo hyvän vaihtoehdon Moilaselle, ja hän tuo aloitussyöttöön ja laitahyökkäykseen todella paljon tulivoimaa, Tuominen vakuutti.
Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo
Suomen mestari vahvisti rivejään uusilla pelaajilla
Kokkolan Tiikerit ilmoitti tehneensä neljä uutta pelaajasopimusta.
Antti Leppälä jatkaa Tiikereissä
Lentopallojoukkue Kokkolan Tiikerit on tehnyt neljä uutta sopimusta. Antti Leppälä jatkaa mestarijoukkueessa. Joukkueeseen liittyvät myös Markus Väisänen Saimaa Volleysta, Kasper Vuorinen Muuramesta ja Tomi Mutka Isku Volleysta. Neuvotteluja käydään yhä muutamien kotimaisten ja ulkomaisten pelaajien kanssa.
Lentopallomaajoukkueen päävalmentajan huikea selostus - Katso paljon puhuvat kuvat!
Suomen lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo innostui selostamaan hurmioituneesti Ylen Urheiluruudun selostuskaraokessa Kuopiossa sunnuntaina.
Sammelvuo haluaa tehdä lentopalloyhteistyötä Venäjän kanssa
Suomen lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kaavailee maajoukkueyhteistyötä maailman parhaimman lentopallomaan Venäjän kanssa.
Viro löi lentopallonaiset 10 vuoden tauon jälkeen
Suomen naisten lentopallomaajoukkue päätti Viron kolmen ottelun maaottelusarjan heikoimpaan esitykseensä. Viro otti ensimmäisen voittonsa Suomesta kymmeneen vuoteen.
Tervaportti kauden paras lentopalloilija
Lentopallokauden parhaat palkittiin lauantaina. Belgiassa ammattilaisena pelaava Eemi Tervaportti valittiin kauden parhaaksi pelaajaksi.
Lentopallonaiset toistamiseen Viroa parempia
Suomen naisten lentopallomaajoukkueen peli parani toisessa ottelussa Viroa vastaan. Suomi viimeistelee kuntoaan ensi viikon MM-karsintoja varten.
Lentopallonaiset virittäytyivät MM-karsintaan Viron kustannuksella
Maajoukkueet kohtaavat uudelleen perjantaina ja lauantaina.
Lentopallon Maailmanliiga lähestyy - "Suomella oiva mahdollisuus"
Lipunmyynti kotiotteluihin ei ole vielä päässyt täyteen vauhtiin. Suomen pelien uskotaan kiinnostavan myös Helsingissä.
Tiilikainen jatkaa Tiikerien johdossa
Lentopallon hallitseva Suomen mestari Kokkolan Tiikerit on tehnyt jatkosopimuksen joukkueen mestaruuteen luotsanneen Tommi Tiilikaisen kanssa. Seura julkisti ensi kauden valmentajasopimuksen ja kolme pelaajasopimusta tiistaina. Maajoukkuepelaajat tuntevat vetoa Kokkolaa kohti.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
elliina
Ilmoita asiattomasta kommentistaMATTI !!!!!