Lontoo Sulkapallo |

Anu Nieminen: Sulkapallo voisi ottaa mallia tenniksestä

Anu Nieminen jättää suuren aukon suomalaiseen sulkapalloon lopettaessaan kansainvälisen uransa. Nieminen haluaisi nähdä muutoksia niin kansainvälisessä kuin kansallisessa sulkapallossa.

Anu Nieminen on kantanut jo useita vuosia Suomen naisten sulkapallomenestystä harteillaan. Nyt kun hänen uransa on päättynyt kansainvälisillä kentillä, on uusien pelaajien aika astua esiin. Nieminen itse uskoo kahden nuoren naisen nousuun.

- Nanna Vainio ja Airi Mikkelä ovat kehittyneet viime vuosina paljon. Minusta heillä on tosi paljon potentiaalia, Nieminen kertoi.

- Tietysti olisi kiva, jos olisi laajempikin skaala pelaajia, mutta meitä on vain aika vähän.

21-vuotias Vainio harjoittelee tällä hetkellä Englannissa, kun taas nuorten olympialaisissakin Suomea edustanut 19-vuotias Mikkelä harjoittelee kotimaassa.

- Näiden kahden välille saattaa tulla mukavaa kilpailua, ja se olisi vain hyvä. Kun on kaksi samantasoista pelaajaa, se auttaa aina. Uskon, että meillä Rion olympiakisoissakin (2016) naisedustaja sulkapallossa.

Panostusta markkinointiin

Anu Nieminen haluaisi sulkapallon ottavan esimerkkiä muun muassa tenniksestä siitä, miten lajia markkinoidaan ja tehdään tunnetummaksi.

- Olisi kiva nähdä, että laji kehittyisi oikeaan suuntaan. Tämä on kuitenkin hyvä ja viihdyttävä laji. Sitä ei tietenkään voi verrata tennikseen, sillä ero on niin suuri. Mutta kun näkee, mitä tenniksessä tehdään, niin miettii niitä pieniä asioita, joilla voisi tehdä sulkapallonkin katsoja- ja mediaystävälliseksi.

Niemisen mukaan esimerkiksi sulkapallopelaajia ei tunneta lainkaan samalla tavalla kuin tenniksen pelaajia, koska tenniksessä markkinoinnissa panostetaan tähän asiaan.

- Ehkä se johtuu siitä, että sulkapallo on Aasiassa iso laji eikä heidän tarvitse tehdä siellä sen eteen töitä. He ovat tähtiä jo valmiiksi, kun ottavat mailan käteen ja voittavat kisoja. Mutta eihän tällainen enää riitä nykyään kansainvälisessä urheilussa. Jotain pitäisi tapahtua, Nieminen sanoi.

- Suomessa on aina ollut paljon harrastajia, mutta olisi kiva saada meilläkin lajia tutummaksi ja enemmän esille.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä