Lontoo 2012

Arhinmäki liputtaa kaikkien lajien puolesta

Urheiluministeri Paavo Arhinmäki näkee, että kaikki urheilulajit ovat yhtä arvokkaita eikä menestystä pidä hakea vain tietyistä lajeista.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.
07:37
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on huolissaan liikuntaharrastusten kalleudesta. Video: Yle

Julkisuudessa on väitelty siitä, tulisiko Suomessa keskittyä entistä tiukemmin tiettyihin lajeihin ja jättää toiset lajit vähemmälle. Urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei lähtisi tälle tielle.

- Tuuli Petäjän hopea purjelautailussa osoittaa, että emme voi etukäteen tietää, mistä seuraavat huippu-urheilijamme tulevat. Sama näkyy talvilajeissa, vaikkapa lumilautailussa, Arhinmäki huomautti.

Suomen huippu-urheilun tila on herättänyt jälleen vilkasta keskustelua. Suomen joukkueessa on ollut liikaa urheilijoita, jotka ovat ns. alisuorittaneet. Huippu-urheilun muutosryhmällä riittää työsarkaa menestyksen parantamiseksi.

- Isoin ja merkittävin oivallus, jota lähdemme viemään eteenpäin, ovat alueelliset urheiluakatemiat. Alueille kehitetään valmennuskeskuksia, jotka tarjoavat valmennusosaamista ja muutakin asiantuntevaa tukea.

- Urheilijat, jotka haluavat tosissaan satsata urheiluun, saavat tarvitsemaansa tukea.

Arhinmäki toivoo, että organisaatiotasolla tehdään ratkaisuja, joilla tehostetaan suomalaista urheilukenttää. Arhinmäki haluaa, että organisaatioiden päällekkäisyyksiä karsitaan.

Arhinmäki painottaa, että pelkkä lisärahojen perään huutelu ei vielä ratkaise kaikkia kysymyksiä. Nykyiselläkin rahoituksella menestyksen pitäisi olla parempaa kuin mitä esimerkiksi Lontoossa ollaan nähty.

Suomen toistaiseksi ainoan mitalin hankki purjelautailija Tuuli Petäjä, joka saavutti Lontoosta hopeamitalin.

Kommentoi aihetta

(8 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

No, ei tietenkää pidä laittaa kaikkia munia yhteen koriin, mutta rahat pitäisi jakaa enemmän menestyksen mukaan. Onhan se aika outo, jos uimari tai yleisurheilija saa 100 000 olympiaadin aikana ja itse asiassa urheilija on sijoilla 10-30 (tiedän kyllä, että yleisurheilu ja uinti on suuria lajeja maailmalla, joten pärjääminen on hieman hankalampaa kuin ns. pienessä lajissa), kun taas purjehtijat tai ampujat ovat sijoilla 5-10 ja saavat hädin tuskin mitään. Tietenkin purjehduksessa taitaa olla maarajoja eli esim. jenkeistä ei tule kolmea kovaa purjehtijaa yhteen lajiin, kun taas uinnissa ja yleisurheilussa tulee aina se kolme kovaa joka lajiin.


Mitorm

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ampujista puheenollen kyllä rahaa on ollut ruhtinaallisesti. Pitää huomioida että osa ampujista on puolustusvoimien palkkalistoilla ja saa urheilusta ansion, kaikki välineet sekä päivärahat ja ylityökorvaukset ja PV maksaa myös muut kustannukset eli näillä ei ole menoja mutta kyllä tuloja. Huippuvalmennus tulo tulee lajiliiton kautta kaikille näille joka on 200000€ + hk tuki ja menot on 0.

Tosin SAL vaatii sopimuksessa tukien luovuttamista lajiliitolle kuten myös nimen äänen ja kuvan käyttö oikeuden ja jos ei näitä hyväksy niin sitten jätetään kentälle kuten 2009 kaksi nuorta ja ollaan päästämättä kilpailuun vaikka on valittu? Kaikkien aikojen paras juniori on ollut kaikkien tukien ulkopuolella sekä myös mahdollisuudesta ampua Olympiapaikkaa ja nyt sitten on kyllä ulkona myös kaikista tuista koska ei ole MC pisteitä koska ei ole päästetty osallistumaa edellä mainittuja vaateita vaatien.



Mitorm

Ilmoita asiattomasta kommentista

Näyttää olevan yhtä hyvin pihalla kuin muutosryhmä!

Jos kuvitellaan, että akatemiat nostavat urheilijat huipulle, niin kyse on samasta järjestelmästä kuin nyt on, eli mikään ei muutu. Nyt sitten vaaditaan lisää rahaa, joka voidaan pehertää milloin minnekkin.

Jos huippu valmennus olisi näin helppoa olisimme kyllä mailman huipulla, mutta kun katsoo muutosryhmän jäsenten työtä, niin esim. ainut naisjäsen on ollut laskemassa paratalvilajeja mailman huipulta nollaan, saman alun on saanut aikaan nyt ampumaurheilussa! Tätäkö sitä ollaan odottamassa?

Vaatimusten pakotteiden pohjana on ollut mm kentälle jättäminen kun joukkue on matkustanut EM kilpailuun siis nuorten jättäminen?

Omat henkilökohtaiset valmentajat ja taustatiimin porukat erotetaan ja tilalle on pakko ottaa liiton määräämät "erikoisasiantuntijat"! Milloin päättäjät tosissaan kuuntelee ruohonjuuritasolla työtä tekeviä urheilijoita ja heidän taustajoukkojaan?


Justiinsa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mistäs tätä urheilutukea voi hakea? Ajattelin lopettaa työnteon ja ryhtyä huippu-urheilijaksi. Vai pitääkö ensin harjoitella omin avuin ja antaa näyttöjä? Vaikka mitali EM, MM, Olympialaiset...


sailing coach

Ilmoita asiattomasta kommentista

Purjehtijat, lumilautailijat, freestyle etc huiput ovat nousseet maailman huipulle omillaan ilman isoja järjestelmiä,pomoja ja muita turhia rakenteita. Koettakaa nyt vihdoin tajuta että pitää tukea urheiljaa ja HÄNEN itse valitsemiaan tiimin jäsenten toimintaa eikä rakentaa keskusjohtoisia valmennuskeskuksia virkamiehineen!


Tietämätöntä ja taitamatonta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tietämätön ja taitamanton kun alkaa huippuurheiluun tulos on seuraavan lainen. SAL oli mukana projektissa rakentamassa Vierumäki areenaa ampumaurheilun pyhättöä. Halli maksoi noin 10 mij €. Vastaavan laisia halleja on rakennettu eri paikkakunnille jääkiekkohalleiksi 400tuhatta€ - 1,5mij€ hinnalla? Mitä saatiin tuolla 10milj€. Se että ulkoratoja ei tulla käyttämään koskaan ja sisä hallin asiantuntija (mailmalta) teetätti taululaitteet jotka ovat kiväärille liian korkealla sekä pistoolille matalla. Lisäksi miten on lyijypöly kun sama ilmastointi on koko hallissa?

Sama porukka oli laittamassa ja perustamassa Kuortaneen urheiluopistolle myös ampumakeskusta jolloin rakennettiin ensimmäisenä hulppea Saunarakennus hirrestä ja sitten 300m rata joka jäi muutaman kymmenen metriä liian lyhyeksi. Tietenkin kaikki valtion huippuurheilu tuilla. No nyt sitten nämä keskukset joissa varmaan uinti allas on puolimetriä ja lentomäestä unohdetaan alastulo mutta tärkein on että rahat käytetään.


Tietämätön ja taitamaton

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jatkuu!

No miten saadaansitä valtion apua ja jäsenmäärät nousemaan. SAL liittovaltuuston edustaja luettelon mukaan 27 % jäsenistä ja näin äänistä on upseerien yhdistysten (työmarkkina järjestö) ja reserviläisjärjestöje. Nämä järjestöt maksavat jäsenmaksua parisataa € kun taasen jäsen seurat jotka harjoittavat urheilutoimintaa maksavat 1000 -40000€. Mutta seurat eivät saa yhtään edustajaa liittovaltuustoon kuten nämä työmarkkinajärjestöt. Kun kasotaan luetteloa vähän syvemmältä niin liittovaltuustossa on PV edustus yli 50%.

Nyt kaikkien lajiliittojen tulee ottaa edustajat esim taiteesta ja järjestää mm pensseliviesti taidekeskusessa tämänhän maksaa meidän urheiluministeriö sekä perustaa taiteilijoiden ja torvensoittajien liikunta paikka katsomoineen. Työmarkkina järjestöistä saadaan paras hyöty sillä sieltä tulee eniten jäseniä ja asia voidaan perustella vaikka taukoliikunnalla tai työmatkakävelyllä.

Kyllä rahaa on jaossa sille joka osaa pyytää PS kts liikuntalaki ja yhdistyslaki

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä