Ari-Pekka Liukkonen kauhoi 100 metrin vapaan SE-aikaan
Matti Rajakylän vanha ennätys ehti neljännelle vuodelle. Liukkonen teki uransa yhdeksännen Suomen ennätyksen.
Uinnin lyhyen radan SM-kisoissa nähtiin hyvää vauhtia heti perjantaiaamun alkuerissä, kun Ari-Pekka Liukkonen rikkoi Matti Rajakylän Suomen ennätyksen 100 metrin vapaauinnissa.
Swimming Jyväskylää edustava Liukkonen kauhoi matkan Helsingin Mäkelänrinteen uimahallissa aikaan 47,70. Vuodesta 2008 saakka voimassa ollut Rajakylän ennätys alittui 0,35 sekunnilla.
Ennätysaika ei ehtinyt olla kirjoissa ja kansissa kovin pitkään. Perjantai-illan finaalissa Liukkonen ui mestariksi ja kohenteli aamuista ennätystään 47,56:een.
- Aamulla lähdin tavoittelemaan kovempaa ensimmäistä finstaa kuin yleensä ja se selkeästi toimi minulle. Yleisestikin uin tasaisesti aamuisin ja iltaisin. Illalla aloitus oli hieman hitaampi, mutta helposti sain toiseen finstaan vauhtia, kertasi Liukkonen Uimaliiton tiedotteessa.
Tuoreimmat aiheesta: Uinti
Suomen uintimaajoukkueelle suvereeni voitto
Suomen ja Viron välinen uintimaaottelu päättyi jo kuudennen kerran perättäin Suomen totaaliseen voittoon. Lauantain päätösjaksossa varsinkin aikuiset olivat liekeissä.
Swimming Jyväskylä rikkoi 16 vuotta vanhan SE:n
Jyväskylässä syntyi lauantaina pitkän radan Suomen ennätys 20x50 metrin vapaauintiviestissä. SE-lukemat olivat lähellä jo neljäne ensimmäisen osuuden jälkeen.
Uimari hakee Espanjasta rusketusta ja MM-kisakuntoa
Jenna Laukkanen haluaa päästä MM-altaaseen ja ulkomaille harjoittelemaan.
Koski paransi roimasti uinnin SE-aikaansa
Matias Koski kauhoi 800 metrin vapaauinnin SE:n Yhdysvaltain GP-sarjan osakilpailussa Charlottessa.
Tampereella alitettiin uinnin MM-rajoja kaksin kappalein
Anna Mäkinen ja Veera Kivirinta tekivät rajan Tampereen avoimissa mestaruusuinneissa. Jenna Laukkanen jätettiin finaalin kakkoseksi.
Eetu Piiroinen liittyi Kasvion ja Kosken kerhoon
Eetu Piiroinen alitti 16 minuutin rajan 1500 metrin vapaauinnissa. Maria Siiskonen alitti nuorten EM-kisojen tulosrajan.
Tiia Kivelä kovatasoisen juniorikisan neljäs
Kolme uimahyppääjää edustaa Suomea viikonloppuna Dresdenin kansainvälisessä juniorikisassa.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Karmon Ori
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo, miksi ei Kari hauku jo? Altailla odotellaan jo kovasti että herra laskeutuu sieltä katsomosta kertomaan kaikille totuuden!