Mestarien liiga |

Arsenal eteni näytöstyyliin puolivälieriin

Arsenal ei jättänyt mitään epäselvyyttä jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa Portoa vastaan. Lontoolaiset ottivat kotonaan 5-0-voiton ja jatkavat puolivälieriin yhteismaalein 6-2.

Nicklas Bendtner juhlii maaliaan.
Nicklas Bendtner teki hattutempun Arsenalille. Kuva: YLE

Porto oli voittanut avausosan kotonaan 2-1, joten Arsenalin oli tehtävä vähintään yksi maali edetäkseen jatkoon. Alku olikin vahva, ja jo kahdeksannella minuutilla Andrei Arshavin pääsi puskemaan hyvästä paikasta Bacary Sagnan keskityksestä.



Sen Porton maalivahti Helton selvitti, mutta kymmenennellä peliminuutilla Arsenal siirtyi 1-0-johtoon. Arshavin ei saanut Samir Nasrin pystysyöttöä haltuunsa, mutta Porton puolustus törmäsi maalivahti Heltoniin, ja pallo pomppi Nicklas Bendtnerille, joka siirsi pallon varmasti Porton verkkoon.



Vartti myöhemmin tanskalaiskärki pöllytti maaliverkkoa toistamiseen. Andrei Arshavin teki loistavan esityön harhauttaen kolme Porton puolustajaa ja tarjoillen Bendtnerille täysin avopaikan. Maali oli Bendtnerille illan toinen ja kauden kolmas Mestarien liigassa.



Ensimmäinen puoliaika oli täydellistä Arsenalin hallintaa, ja lisämaaleihinkin olisi ollut paikkoja. Andrei Arshavin tykitti pallon yli maalin 33 minuutin kohdalla, kun Samir Nasri oli syöttänyt venäläistähdelle avopaikan. Porto-vahti Helton otti ennen puoliaikaa vielä pari hyvää torjuntaa Thomas Vermaelenin ja Samir Nasrin yrityksiin, ja tauolle lähdettiin Arsenalin 2-0-johdossa.



Portolla oli paikka kaventaa ja nousta yhteismaaleissa tasoihin kulmapotkusta toisen puoliajan alussa, mutta Samir Nasri piti paikkansa takatolpalla ja pelasti Arsenalin. Reilun tunnin pelin jälkeen Nasri peippaili itsensä käsittämättömän vapaasti Porton puolustuksen läpi ja ohitti Heltonin 3-0-maalin arvoisesti.



Lopullinen niitti tuli kolme minuuttia myöhemmin, kun Andrei Arshavinin pystysyöttö tavoitti kentälle vaihdetun Emmanuel Ebouen. Norsunluurannikkolainen harhautti Heltonin ja sijoitti pallon varmasti tyhjään maaliin.



Loppu oli vain pelailua, kun Porto olisi tarvinnut kaksi maalia. Varsinaisen peliajan täyttyessä Arsenal sai rankkarin Fucilen rikottua. Bendtner ampui tarkasti vasempaan alanurkkaan viimeistellen hattutemppunsa. Arsenal jatkaa puolivälieriin kolmannen kerran peräkkäin. Porto on nyt pelannut Arsenalia vastaan vieraissa kolme Mestarien liiga -ottelua ja hävinnyt ne kaikki maalierolla 0-11.



Arsenal - Porto 5-0 (2-0)

1-0 Bendtner 10
2-0 Bendtner 25
3-0 Nasri 63
4-0 Eboue 66
5-0 Bendtner 90 rp

Kokoonpanot

Arsenal

1 Almunia
3 Sagna
31 Campbell
5 Vermaelen (varoitus)
22 Clichy
8 Nasri -> 73.
-> 15 Denilson
17 Song
2 Diaby
7 Rosicky -> 57.
->27 Eboue
23 Arshavin -> 76.
-> 14 Walcott
52 Bendtner (varoitus)

Porto

1 Helton
13 Fucile (varoitus)
14 Rolando
2 Bruno Alves
15 Alvaro Pereira (varoitus)
28 Ruben Micael -> 76.
-> 6 Guarin
18 Nuno Coelho -> 45.
-> 10 Rodriguez
3 Raul Meireles
17 Varela -> 76.
-> 11 Gonzalez
12 Hulk
9 Falcao (varoitus)

Erotuomari: Frank De Bleeckere (BEL)

Arsenal jatkoon yhteismaalein 6-2.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä