SM-liiga |

Ässät ja Pelicans voittoihin - Ilves vaisuna

Ässät pystyi kaatamaan vihdoin Tapparan ja vankisti 2-1-voitolla asemaansa SM-liigan kolmantena. Kärpät koki sen sijaan jälleen kerran tappion HPK:lle, joka suisti Ilveksen entistä syvemmälle sarjataulukon hännillä.

Ässien Mark Lee ja TPS:n Juraj Mikus kunnostautuivat perjantaina. Kuva: YLE

Ässät sai vasta kauden neljännellä yrittämällä Tapparan päänahan. Joukkueiden kolme edellistä koitosta oli mennyt kirvesrinnoille. Pelillisesti sarjakolmonen oli perjantaina selvästi edellä tamperelaisia, mutta vieraiden maalivahti Juha Metsola piti numerot siedettävinä.

Nico Aaltonen ja hyväksi hankinnaksi osoittaunut Mark Lee onnistuivat maalinteossa 2-1-voitossa. Jerry Ahtolan kavennusosuma ei tuonut Risto Dufvan suojateilla lopussa lisävaihdetta. Ässien Joel Armia (0+1) oli alati vaarallinen.

Sarjajumbo Ilveksen itseluottamus on tällä haavaa pohjatasolla. TPS katkaisi tupsukorvien selkärangan kaksi maalia ottelussa iskeneen Juraj Mikusin 2-0-ylivoimamaaliin 2. erässä.

Turkulaiset tekivät kaksi maalia Ilves-pakki Niko Peltolan korkeasta mailasta (2+2 min) saaman jäähyn aikana. Pohjois-Amerikasta Turkuun lainapestillä saapunut Joni Ortio sai unelmastartin, vaikka saikin nollapelinsä helpolla vaisun Ilveksen ansiosta.

Jääkiekkovalmentaja Ismo "Ika" Lehkosen 16-vuotias Artturi-poika huudatti turkulaiskatsojia tekemällä SM-liigauransa avausosuman, joka sinetöi TPS:n 4-0-voittonumerot.

Kärpät menetti maalin johtonsa Hämeenlinnassa, kun Mathias Porseland ja Otto Paajanen käänsivät ottelun asetelmat toisessa erässä. Joonas Kemppaisen suihkukomento ottelun lopussa vesitti Kärppien takaa-ajoa. Voitto oli Kerholle toinen perättäinen ja se löi neljännen kerran kauden aikana Kärpät. HPK venytti liigan hännillä piste-eron Ilvekseen jo kahdeksaan pisteeseen.

Raumalla nähtiin tasainen koitos, joka meni runkosarjan voittoa janoavan Pelicansin nimiin jatkoajan jälkeen numeroin 2-1. Vili Sopanen teki viidennen maalinsa kolmeen viime otteluun vieden lahtelaiset 1-0-johtoon. Jarkko Kauvosaaren tasoitusosuma jäi Lukon ainokaiseksi osumaksi. Pelicansin Ryan Lasch kiskaisi ratkaisumaalin ylivoimalla ajassa 60.54.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä