Ässät mätti seitsemän maalia Lahdessa
Ässät antoi musertavan iskun Pelicansin playoff-haaveille jääkiekon SM-liigassa, kun se haki Lahdesta 7-3-vierasvoiton. Ässien maalijuhlia johti Marko Kivenmäki (2+1), joka nousi liigan pistepörssissä toiseksi.
Ennakkoasetelmat
Ottelu oli erityisen tärkeä Pelicansille, joka jahtasi nimenomaan Ässien hallussaan pitämää kymmenettä paikkaa. Viisi pistettä erotti kaksi edellistä otteluaan voittaneen Pelicansin Ässistä ennen ottelua.
Ässät on ollut hyvässä iskussa viime aikoina voittaen kolme neljästä edellisestä ottelustaan. Vieraissa se on kuitenkin ollut pulassa koko kauden: edellisestä kuudesta ottelusta oli vain yksi voitto.
Ratkaisu
Ottelun tärkeys heijastui etenkin Pelicansin otteissa heti avauserässä. Ässät pääsi neljä kertaa yrittämään ylivoimalla, onnistui kahdesti ja vei erän puhtaasti 3-0.
Toisessa erässä Pelicans nousi Jari Kauppilan ja Vili Sopasen osumilla maalin päähän, mutta Marko Kivenmäen illan toinen osuma kolmannen erän alussa päätti lahtelaisten kirin. Liigan toistaiseksi huonoin vierasjoukkue vei ottelun peräti 7-3.
Kommentit
Lahtelaisten valmennusjohto näki pelin ratkaisuina myös maalivahtipelin sekä mahdollisen ylilatauksen.
- Ottelu oli meille todella tärkeä. Siksi panostimme paljon keskittymiseen ja valmistautumiseen. Asioista pitää puhua huomenna joukkueen kanssa. Jos tappion syynä oli liiallinen lataus, niin otan tappion omaan piikkiini, pohdiskeli Pelicansin valmentaja Mika Toivola.
- Myös maalivahtipelissä hävisimme vastustajalle. Tosin Tommi Nikkilä antoi toisen erän varmuudellaan vielä joukkueelle mahdollisuuden, mutta kolmannessa hän ei enää saanut kenttäpelaajilta riittävästi apua.
Ässien maalivahti Jussi Rynnäs oli varma ja koko joukkue tasaisen vahva.
- Olen todella mielissäni, sillä joukkueen ilme ja nopeus olivat juuri sitä, mitä olemme hakeneet. Toisessa erässä tosin tasomme hieman laski, mutta kolmannessa joukkue viimeisteli hienoja ylivoimamaaleja, sanoi Ässien valmentaja Pekka Rautakallio.
Muuta
Ässät on voittanut Pelicansin tällä kaudella kaikissa kolmessa keskinäisessä kohtaamisessa. Pelicansin Kari Sihvonen pelasi liigauransa 300. ottelun.
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
HIFK-vahti Saksaan
Päättyneellä kaudella HIFK:n riveissä pelannut Dennis Endras siirtyy saksalaisjoukkue Adler Mannheimiin.
Wärn vaihtaa Pelicansin JYP:iin
Max Wärn on purkanut sopimuksensa Pelicansin kanssa. Rooliinsa tyytymätön hyökkääjä Lahdesta Jyväskylän JYP:iin.
HIFK hankki puolustajan
TPS:ssä kaudella 2008-09 pelannut Kyle Klubertanz palaa SM-liigaan, kun hän solmi vuoden sopimuksen HIFK:n kanssa.
Pelicans palkkasi puolustajan AHL:stä
27-vuotiaalta Danny Richmondilta odotetaan monipuolisuutta. Vasemmalta laukova pelaaja allekirjoitti vuoden sopimuksen.
Espoon Bluesin Hakanpää NHL-sopimukseen
Espoon Bluesin puolustaja Jani Hakanpää on tehnyt NHL-sopimuksen St. Louis Bluesin kanssa.
Perttu Lindgren KHL:ään
Lukon keskushyökkääjä Perttu Lindgren siirtyy KHL-seura HK Atlant Mytishtshin riveihin.
Jokereille yliopistosarjan maalitykki - paikkaa Janne Lahden jättämää aukkoa
Helsingin Jokerit vahvistaa hyökkäystään 22-vuotiaalla Steve Mosesilla. Yhdysvaltain yliopistosarjoissa kiekkoilleen laitahyökkääjän sopimus on yksivuotinen.
Aittokalliolle NHL:n tulokassopimus
Tampereen Ilveksen maalivahti Sami Aittokallio on tehnyt tulokassopimuksen NHL:n Colorado Avalanchen kanssa, kertoo seura nettisivuillaan.
Ässille kaksi vahvistusta
Porin Ässät on solminut sopimukset Michael Ryanin ja Daniel Brodinin kanssa. Urheilujohtaja Mika Toivola kehuu miehiä koviksi hankinnoiksi.
Ässien hyökkäykseen NHL-voimaa
NHL:ssä 83 ottelua pelannut Michael Ryan pelaa ensi kaudella Porin Ässissä. Myös 22-vuotias ruotsalaishyökkääjä Daniel Brodin pukee syksyllä patapaidan ylleen. Molempien sopimus on yksivuotinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.