Astma haastaa myös henkisesti
Suomen uimaliiton valmennuspäällikkö Ippe Natunen valotti Yle Urheilun haastattelussa maajoukkueuimarien astmatilannetta.
- Muutamalla meidän uimarilla on astma. Se vaikuttaa myös valmistautumiseen. Tulin tänne päivä ennen joukkuetta ja varmistin, ettei osassa uimarien huoneista ole kokolattiamattoja. Myös lääkitysasiaa käydään läpi. Hoitavat inhalaattorit ovat tällä hetkellä sallittuja, mutta astmatabletteihin tarvitaan erivapausoikeus. Avaavat astmalääkkeet sen sijaan ovat kiellettyjä, kertoo Natunen.
Osalla suomalaisuimareista astma on niin paha, että erikoislääkitystä on jouduttu käyttämään.
- Tämä kevät on ollut erittäin vaikea Suomessa koivun kukinnan takia. Osalla uimareista hengitysongelmat ovat säilyneet tänne Unkariin saakka. Antihistamiinin avulla on saatu osa allergiaherkkyyttä pois.
Hanna-Maria Seppälä koki keskiviikkona ennen 100 m:n vapaauintifinaaliaan jonkinasteisen astmakohtauksen. Natusen mukaan astma vaikuttaa merkittävästi suoritukseen myös henkisellä puolella.
- Kyllähän uinti on täysin hengityselimistön kautta tapahtuva toiminto ja jos ennen kisaa saa yskäkohtauksen, niin kyllähän se antaa epävarmuuden tunteen uimarille. Aamu on ollut uimareille vaikeinta aikaa, mutta iltapäivällä menee jo paremmin. Onneksi astmasta kärsiviä on ollut meillä kuitenkin erittäin vähän.
Astmaa on paljon tutkittu uimarien keskuudessa.
- Se on hyvin yleistä. Kloorin vaikutusta astman herkkyyden käynnistämiseen vauvoilla on paljon tutkittu, mutta absoluuttisia syitä ei ole löydetty. On vaikeaa sanoa johtuuko se tästä lajista, perinnöllisistä tekijöistä vai jostakin muusta. Yleisesti ottaen astmaherkkyys on lisääntynyt kaikilla nuorilla.
Astman tärkeä hoitomuoto on liikunta, joten toisaalta voidaan ajatella myös niin, että kestävyyslajina uinnin pariin saattaa hakeutua astmaatikkoja suhteellisen paljon.
- Astma pyritään saamaan lääkkeillä hallintaan, mutta tämä on hyvä laji astmaatikoille. En näe astmaa juuri Suomen maajoukkueelle erityisenä ongelmana. Monilla maailman huippu-uimareilla on astma ja silti he pystyvät huippusuorituksiin. Tämä ongelma kyllä pystytään hallitsemaan, vakuutti Natunen.
Tuoreimmat aiheesta: Uinti
Swimming Jyväskylä rikkoi 16 vuotta vanhan SE:n
Jyväskylässä syntyi lauantaina pitkän radan Suomen ennätys 20x50 metrin vapaauintiviestissä. SE-lukemat olivat lähellä jo neljäne ensimmäisen osuuden jälkeen.
Uimari hakee Espanjasta rusketusta ja MM-kisakuntoa
Jenna Laukkanen haluaa päästä MM-altaaseen ja ulkomaille harjoittelemaan.
Koski paransi roimasti uinnin SE-aikaansa
Matias Koski kauhoi 800 metrin vapaauinnin SE:n Yhdysvaltain GP-sarjan osakilpailussa Charlottessa.
Tampereella alitettiin uinnin MM-rajoja kaksin kappalein
Anna Mäkinen ja Veera Kivirinta tekivät rajan Tampereen avoimissa mestaruusuinneissa. Jenna Laukkanen jätettiin finaalin kakkoseksi.
Eetu Piiroinen liittyi Kasvion ja Kosken kerhoon
Eetu Piiroinen alitti 16 minuutin rajan 1500 metrin vapaauinnissa. Maria Siiskonen alitti nuorten EM-kisojen tulosrajan.
Tiia Kivelä kovatasoisen juniorikisan neljäs
Kolme uimahyppääjää edustaa Suomea viikonloppuna Dresdenin kansainvälisessä juniorikisassa.
Tiia Kivelä hyppäsi voittoon ja MM-kisoihin
Tiia Kivelä voitti Amsterdamissa käydyn metrin ponnahduslautakilpailun ja rikkoi MM-kilpailujen A-rajan.
