Astma kiusasi Seppälää finaalissa
Hanna-Maria Seppälän odotuksia heikomman suorituksen osasyyksi 100 metrin vapaauinnin EM-finaalissa paljastui astma. Olympiaraja on Seppälältä edelleen rikkomatta.
Seppälä oli finaalin seitsemäs ajalla 55,68. Alku- ja välierissä hän ui molemmissa ajan 55,40.
- Minulla oli astman kanssa ongelmia. Ennen starttia oli vaikeuksia. En ole tyytyväinen kilpailuun, Seppälä kertoi yskimisen lomassa.
Seppälältä jäi olympiaraja 54,57 rikkomatta. Näyttöjen antamiseen on vielä aikaa, ja Seppälä aikoo vielä uida 100 metrin vapaauinnin jossain.
Seppälä aikoo myös uida Debrecenin EM-kisoissa kaikki jäljellä olevat matkansa, 50 metrin selkäuinin, 50 metrin vapaauinnin ja sekauintiviestin.
Tuoreimmat aiheesta: Uinti
Swimming Jyväskylä rikkoi 16 vuotta vanhan SE:n
Jyväskylässä syntyi lauantaina pitkän radan Suomen ennätys 20x50 metrin vapaauintiviestissä. SE-lukemat olivat lähellä jo neljäne ensimmäisen osuuden jälkeen.
Uimari hakee Espanjasta rusketusta ja MM-kisakuntoa
Jenna Laukkanen haluaa päästä MM-altaaseen ja ulkomaille harjoittelemaan.
Koski paransi roimasti uinnin SE-aikaansa
Matias Koski kauhoi 800 metrin vapaauinnin SE:n Yhdysvaltain GP-sarjan osakilpailussa Charlottessa.
Tampereella alitettiin uinnin MM-rajoja kaksin kappalein
Anna Mäkinen ja Veera Kivirinta tekivät rajan Tampereen avoimissa mestaruusuinneissa. Jenna Laukkanen jätettiin finaalin kakkoseksi.
Eetu Piiroinen liittyi Kasvion ja Kosken kerhoon
Eetu Piiroinen alitti 16 minuutin rajan 1500 metrin vapaauinnissa. Maria Siiskonen alitti nuorten EM-kisojen tulosrajan.
Tiia Kivelä kovatasoisen juniorikisan neljäs
Kolme uimahyppääjää edustaa Suomea viikonloppuna Dresdenin kansainvälisessä juniorikisassa.
Tiia Kivelä hyppäsi voittoon ja MM-kisoihin
Tiia Kivelä voitti Amsterdamissa käydyn metrin ponnahduslautakilpailun ja rikkoi MM-kilpailujen A-rajan.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Realisti
Ilmoita asiattomasta kommentistaEiköhän olisi jo aika tunnustaa, että Barcelonan MM-uinnit oli 9v. sitten ja Lontoon juna on mennyt jo aikaa sitten ohi.
kotka
Ilmoita asiattomasta kommentistaSelityksiä löytyy aina. Tulokset eivät ole enää parantuneet vuosiin,
mutta tilanteen tunnustaminen näyttää olevan vaikeaa. Surullista.
Urheiluhullu (ei menestyshullu
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlipa kannustava kommentti! Urheilija kyllä itse tietää tilanteen. Onnistuminen saattaa olla pienestä kiinni (esim. täydellisen tasapainon löytyminen harjoittelulle ja levolle) ja miksi ei yrittäisi. Hienoa että periksi ei anneta. Olisi hienoa jos kaikki Suomessa osottaisivat työssään näin hyvää sitoutumista, kehittymistä, periksiantamattomuutta ja raakaa työntekoa kuin nämä huippu-urheilijat. Harva siihen pystyy, joten kannattaa pitää pienempää suuta arvostelulle ja osoittaa sen sijaan kannustusta.
Tietysti huippu-urheilijoiden pitää kestää myös arvostelua, mutta en näe sitä aiheelliseksi/asialliseksi jos tulokset jäävät vajaiksi sairauden (astman) takia.
Realisti
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Urheiluhullu, jos hieman näkisit vaivaa ja tarkastelisit faktoja vuosien varrelta. Jopa Sinun sinivalkoisten harraste-,penkki- sekä muka huippu-urheilu tuntemuksesi valaistuisi ja näkisit tilanteen todellisen kuvan. Mikäli urheilija ei yli neljään vuoteen saavuta lähellekkään omaa ennätystasoaan ja nyt kisoissa ui kolmesti ennen finaalia ajan noi 55,5. Ei todellakaan ole realistista/todenmukaista väittää että olympiaraja jäi astman takia saavuttamatta. 1,2 sekuntia on todella paljon aikaa 100m vapaauinnissa. Sen pois ottaminen tässä vaiheessa on mahdotonta, sen vuoksi olisi hyvä tiedostaa tilanne jo hyvissä ajoin sekä myöntää huipun karanneen. Tällöin voisi uran päättää levollisin mielin hyviin suorituksiin. Nyt loppu näyttää häämöttävän stressissä ja höpöhöp selittelyiden varjossa. Too Late For Happy Ending.