Yleisurheilu |

Åstrand jahtaa harvinaista "halli-ME:tä"

Jonathan Åstrand osallistuu mielenkiintoiseen ennätysjahtiin yleisurheilun Botnia Games -kilpailuissa tiistaina Mustasaaressa. Åstrand on mukana 150 metrin matkalla, jossa tavoitellaan maailman kaikkien aikojen parasta hallitulosta.

Jonathan Åstrand.
Miten Jonathan Åstrandilla kulkee Vaasassa? (Arkistokuva) Kuva: YLE

Mukana juoksussa on liettualainen Rytis Sakalauskas, joka pitää hallussaan kyseistä ennätystulosta. Sakalauskas on pinkonut 150 metriä hallissa 15,53-aikaan. Maailman parasta hallitulosta jahdataan myös naisten 300 metrin aitajuoksussa.

Ruotsalainen Carolina Klüft aloittaa hallikautensa tiistain mittelöissä. Klüft on mukana pituuskilpailussa. Klüft on valmistautunut tähän kauteen uuden valmentajansa opeilla. Häntä valmentaa Oscar Gidewall, jonka toinenkin valmennettava Michel Tornéus saapuu Botnia-kisoihin.

Jukka Keskisalo kilpailee 3 000 metrin matkalla. Keskisalon kilpakumppaneita Vaasassa ovat Niclas Sandells, Matti Räsänen, Mikael Bergdahl ja kenialainen James Kangogo.

Tiistain kilpailuissa katsastetaan urheilijoita tulevana lauantaina järjestettävään Norjan, Ruotsin ja Suomen hallimaaotteluun.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä