Australian olympiavalinnasta riita - "Olen saanut kestää rasismia"
John Steffensen oli karsintakisassa parempi, mutta nuori Steve Solomon valittiin 400 metrin edustajaksi. Ateenan viestin hopeamitalisti uskoo oven olevan edelleen auki.
Australian olympiavalinnat kuohuttavat, kun Lontoon avajaisiin on aikaa 11 päivää.
Ateenan kisojen 400 metrin viestin hopeamitalisti John Steffensen yrittää edelleen päästä matkan yksilökisaan. Maan edustajaksi on jo nimetty nuori Steve Solomon, mutta 29-vuotias Steffensen uskoo,että kumpikin voi vielä ottaa paikan kisassa.
Steffensen uhkasi aiemmin jättäytyä ulos viestijoukkueesta, jos Solomon saa juosta hänen sijaansa yksilökisassa.
Steffensen voitti Solomonin Australian olympiakarsinnoissa, mutta kumpikaan urheilija ei ollut alittanut Lontoon kisojen A-rajaa.
- Kumpi sitten juokseekaan, tulee onnistumaan maalleen, Steffensen sanoi televisiohaastattelussa.
Australian yleisurheiluliiton toimitusjohtaja Dallas O'Brienin mukaan mitään tulkinnan varaa edustuspaikan suhteen ei ole.
- Luulen, että tässä on väärinymmärrys, sillä 19-vuotias nouseva tähtemme Steve Solomon on ainoa valinta ja olympiakomitea on nimennyt Steffensenin varamieheksi.
- Tilanne on auki, jos Solomonille tapahtuu jotain.
Aboriginaalitaustainen Steffensen uskoo, että Australian yleisurheiluliiton haluttomuus nimetä hänet 400 metrin edustajaksi liittyy rasismiin.
- Olen saanut kestää rasistista panettelua tältä liitolta ja syrjintää monen joukkueen kohdalla. Luulenpa, että jos olisin toisen värinen, se auttaisi. Monet liiton päätöksistä olisivat minun kohdallani erilaisia.
O'Brienin mukaan Steffensenin väitteet ovat perättömiä.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.