Baskilta ja Lehtiseltä huippupurjehdus - olympiapronssi lähellä
Lauri Lehtinen ja Kalle Bask nousivat 49er-luokan 15. lähdössä takaisin mitalitaistoon. Suomalaisparin kohtalo ratkeaa keskiviikon mitalilähdössä.
Bask ja Lehtinen saivat toiseksi viimeiseen lähtöön ennen mitalilähtöä vaisun startin, mutta nousivat ensimmäisen ja toisen poijun välillä yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi.
Kokonaistilanteen kolmanteen sijaan suomalaiskaksikko tarttui kolmannella ja neljännellä poijulla nousemalla lähdössä Italian kantaan toiselle tilalle.
Bask ja Lehtinen ottivat 15. lähdön loppupuolella startin alusta lähtien kärjessä porskuttanutta italialaisparia Giuseppe Angilella/Gianfranco Sibello kiinni, mutta eivät pystyneet lopulta nousemaan lähdön voittoon.
Jo viikonloppuna kiinni olympiamitaleissa olleet suomalaiset ovat kuitenkin lähdön toisella sijallaan jälleen mukana olympiamitalitaistossa. Kolmantena oleva Tanskan pari llan Norregaard/Peter Lang on vain pisteen päässä.
49er-luokassa olympiakullan varmistivat maanantain päätöslähdössä australialaiset Iain Jensen ja Nathan Outteridge. Myös Uuden-Seelannin Peter Burlingin ja Blair Tuken olympiahopea on jo varma.
Hienon olympiaregatan purjehtinut suomalaispari huipentaa urakkansa Weymouthissa keskiviikkona 49er-luokan mitalilähtöön.
49er, TILANNE ENNEN MITALILÄHTÖÄ
1. Iain Jensen/Nathan Outteridge AUS 48
2. Peter Burling/Blair Tuke NZL 76
3. Peter Lang/Allan Norregaard DEN 108
4. Lauri Lehtinen/Kalle Bask FIN 109
(19-18-4-11-6-8-2-2-1-11-3-11-19-11-2)
5. Stevie Morrison/Ben Rhodes GBR 114
6. E. Dyen / S. Christidis FRA 115

Kommentoi aihetta
(24 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuomas
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa mitä tekee YLE?
Toisella kanavalla näytetään koripalloa nauhalta ja toisella jotakin ratsastuksen joukkuekisaa.
Kiitos tästä! Suomalaisten suoritukset menee kaiken muun edelle....
Mikki
Ilmoita asiattomasta kommentistaKirjoita Sami myös muiden tulokset. Voisi laskea poisheitot..
Todella ällistynyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaYle vakuuttanut silmät kirkkaina, että tärkeintä on näyttää suomalaisten suorituksia. Tänään suora purjehduslähetys katkaistiin, ja alettiin näyttämään koosteita muista lajeista. Kumpikin suomalaisten lähtö jäi näkemättä suorana.
Kai niitä mitallimahdollisuuksia sitten on niin paljon, että tällaiset voidaan jättää näyttämättä. NYT HERÄTYS YLE!
Vihainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäyttäisitte noita suorana varsinkin, kun samaan aikaan näytätte koripalloa ja ratsastusta nauhalta.. Mikä tarkoitus on näyttää niin paljon nauhalta tapahtumia?
Homma ei toimi
Ilmoita asiattomasta kommentistaIhmettelen samaa. Eri puolilla Lontoota ratkaistaan koko ajan olympiakultamitaleita ja YLE:ltä ei tule käytännössä mitään. Itse katson koko ajan netistä kisoja suorana. Aina kun vilkaisen YLE:lle, sieltä tulee joko nauhoitettua lähetystä tai studiossa puhutaan joutavia.
YLEVERO
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuota purjehdusta olisi ehkä mieluummin katsellut TV:stä livenä kun nauhotettua koripallo-ottelua tahi kouluratsastusta, joka toki myöskin jälkilähetys.
Pena
Ilmoita asiattomasta kommentistaNähtäisiinkö edes mitalilähtö livenä?
Vai meneekö taas edellä jokin viisiottelun karsinta?!?
Urho Kekkonen
Ilmoita asiattomasta kommentistaVeikkaan, että ei nähdä. Pitää varmaan näyttää jotain hevosten pomppimista taas, jossa urheilee hevonen ei ihminen.
Grimmi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMelko luokaton suoritus tänään YLEltä purjehduslähetyksissä. Muita lajeja näytetään nauhalta, kun Lehtinen&Bask taistelee suorana mitalista.
Jaska
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä ratkaisee, jos päädytään tasapisteisiin Tanskan kanssa?
Nauha-Yle
Ilmoita asiattomasta kommentistaMedal race ratkaisee eli riittää, kunhan on Tanskan edellä (ja vähintään 3. riippumatta muiden sijoituksista). Alhaisempikin sija saattaa riittää.
Ai? Asia on muuten niin...
Ilmoita asiattomasta kommentista...että Suomi ja Tanska eivät voi päätyä lainkaan tasapisteisiin. Mitalilähdössä jaetaan vain parillisia pisteitä 2-4-6-8-10-12-14-16-18-20 sijoituksen mukaan, voittajalle 2, toiselle 4 ja niin edelleen. Suomen ja Tanskan välillä on yksi piste (eli parittoman luvun verran) eroa, elikkä näistä kahdesta mitalilähdössä paremmin pärjäävä vie pidemmän korren myös kokonaiskilpailussa.
Seilori
Ilmoita asiattomasta kommentistaMedal Racen tulosratkaisee
Purjehtija
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi voida Tanskan kanssa tasapisteisiin joutua, koska mitalilähdöstä jaetaan tuplapisteet.
Jaska
Ilmoita asiattomasta kommentistaTattis.
Miikky
Ilmoita asiattomasta kommentistaKeskinäiset sijoitukset ratkaisevassa tasapisteisiin johtaneessa lähdössä, luulisin.
JJ
Ilmoita asiattomasta kommentistaAivan ihmeellistä tämä YLE:n toiminta. Jopa studiossakin annetaan katsojalle sellainen kuva että nuo jälkilähetyksenä tulevat tapahtumat olisivat suoria kun mitään ei mainita jälkilähetyksestä. Katsojien aliarviointia sanon minä. Lähtökohtaisesti suurin osa tv-tapahtumista täytyy tulla livenä ja jos livekuvaa on esim. purjehduksesta tarjolla missä suomalaiset ovat tulessa niin ehdottomasti sen pitäisi näkyä suorana TV:stä. Mutta kun ei niin ei..
Pettynyt katsoja
Ilmoita asiattomasta kommentistaYleltä kerrassaan surkea esitys! Eivät voi vedota kansainvälisen kuvavirran puutteeseen! Unohtakaa Yleisradiomme ja katsokaa suorituksia livenä täältä: http://www.eurovisionsports.tv/london2012/