Euro 2012 |

Baxter: Tätä ei voi pitää huonona esityksenä

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter oli tyytyväinen siitä, että hänen suojattinsa reagoivat hyvin surkeaan Moldova-kamppailuun. EM-karsintapelissä Hollantia vastaan nähtiin selvästi parempaa peliä.

Stuart Baxter
Stuart Baxter. Kuva: YLE

- Jos pystymme pelaamaan tällä tavalla, niin meillä voi vielä olla mielenkiintoinen matka edessämme. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana pallonhallintamme ei ollut kovinkaan hyvä liukkaalla kentällä aggressiivista vastustajaa vastaan, Baxter kertasi.

Hän ei ollut alkuunkaan tyytyväinen Suomen pelaamisesta ottelun alussa. Hollanti iski maalin rangaistuspotkusta ja sitä ennen kulmapotkusta, jossa puolustus nukahti. Suomalaiset olivat katsoneet Hollannin otteita dvd:ltä ja heidän vaaralliset erikoistilanteensa tiedettiin.

- Ehkä se johtui hermoista. Meillä oli takana pitkä matka ja vaikea peli, jossa pelasimme kymmenellä miehellä. Nyt kohtasimme joukkueen, joka pelasi MM-loppuottelussa. Ehkä kyse oli hermoista, ei niinkään keskittymisen puutteesta. Tiesimme, mitä kulmapotkussa piti tehdä. Emme tehneet sitä, korosti päävalmentaja.

- Sen jälkeen olin ylpeä pelaajistani. Annoimme heille kahden maalin johdon heidän kotikentällään ja olisimme voineet johtaa tauolla 3-2, hän jatkoi.

Baxterin mielestä puolustuspeli toimi niin hyvin, ettei Hollanti kyennyt olemaan suuri uhka vastustajalleen. Hyökkäykset tulivat jatkuvasti laidoilta. Suomalaiset raatoivat mallikkaasti, mutta strategia ei kantanut aivan loppuun asti. Toisella puoliajalla oli havaittavissa jo selvää väsymystä.

- Meillä on pitkä matka edessämme. Meillä on yksi heikko tulos. Emme voi pitää tätä huonona tuloksena tai esityksenä. Meidän on saatava jostakin ne menettämämme kolme pistettä takaisin.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Euro 2012

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä