Beach volleyn SM-finaaleissa suuryllätys
Riikka Lehtonen ja Taru Lahti voittivat beach volleyn Suomen mestaruuden. Hopealle jääneille Nyströmin siskoille tappio oli harvinainen.
Lehtonen ja Lahti kukistivat Helsingissä pelatussa finaalissa Suomen ainoan ammattilaisparin Erika ja Emilia Nyströmin erin 2-1 (21-13, 17-21, 15-11). Voitto oli melkoinen yllätys, sillä Nyströmit eivät ole hävinneet kotimaan kamaralla sitten vuoden 2001.
- Aika sanattomaksi tämä vetää. Kovasti ollaan työtä tehty tämän eteen, mutta se, että tällainen palkinto tuli jo nyt, on uskomatonta, sai Riikka Lehtonen sanotuksi.
- Lähdettiin otteluun sillä asenteella, että jokaiseen palloon yritetään täysillä ja tehdään kaikkemme ja katsotaan kuinka pitkälle, sillä päästään, onnellinen mestari kertoi.
Tappio kismitti Emilia Nyströmiä, mutta hän antoi tunnustusta vastustajalle.
- Pelattiin tämän päivän parasta peliä, mutta tytöt pelasivat todella hyvin. Ei tässä paljon varmaan tarvitse tunnelmia kuvailla, hän totesi.
Miesten mestarit vaihtuivat
Myös miesten puolella mestari vaihtui. Viime vuoden mestarit Timo Haavisto ja Toni Vahela joutuivat tunnustamaan Pekka Piipon ja Jyrki Nurmisen paremmakseen. Voittolukemat olivat 2-1 (18-21, 21-19, 15-8).
- Aivan mieletön peli ja mahtava fiilis. Ensimmäisessä erässä meillä ei vastaanotto kulkenut, mutta sitten saatiin se toimimaan ja Pekka alkoi syöttämään hyvin ja tässä tulos, Jyrki Nurminen hehkutti ottelun jälkeen.
Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo
Lentopallomaajoukkue sähläsi ja hävisi
Suomen lentopallomaajoukkueen toinen ottelu Tšekkiä vastaan päättyi tiukan taistelun jälkeen tappioon Benatky nad Jizeroussa. Tšekki vei pelin 3-1 (25-23, 25-18, 22-25, 32-30).
Sammelvuo Suomen tavoitteista: ”Hyvä Maailmanliiga ja EM-kisoissa räväytetään”
Suomen maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo oli tyytyväinen voitokkaaseen debyyttiinsä.
Sammelvuolla onnistunut debyytti – Suomi päihitti Tšekin
Suomen lentopallomaajoukkue voitti harjoitusmaaottelussa Tšekin erin 3-1.
Suomen mestari vahvisti rivejään uusilla pelaajilla
Kokkolan Tiikerit ilmoitti tehneensä neljä uutta pelaajasopimusta.
Antti Leppälä jatkaa Tiikereissä
Lentopallojoukkue Kokkolan Tiikerit on tehnyt neljä uutta sopimusta. Antti Leppälä jatkaa mestarijoukkueessa. Joukkueeseen liittyvät myös Markus Väisänen Saimaa Volleysta, Kasper Vuorinen Muuramesta ja Tomi Mutka Isku Volleysta. Neuvotteluja käydään yhä muutamien kotimaisten ja ulkomaisten pelaajien kanssa.
Lentopallomaajoukkueen päävalmentajan huikea selostus - Katso paljon puhuvat kuvat!
Suomen lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo innostui selostamaan hurmioituneesti Ylen Urheiluruudun selostuskaraokessa Kuopiossa sunnuntaina.
Sammelvuo haluaa tehdä lentopalloyhteistyötä Venäjän kanssa
Suomen lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kaavailee maajoukkueyhteistyötä maailman parhaimman lentopallomaan Venäjän kanssa.
Viro löi lentopallonaiset 10 vuoden tauon jälkeen
Suomen naisten lentopallomaajoukkue päätti Viron kolmen ottelun maaottelusarjan heikoimpaan esitykseensä. Viro otti ensimmäisen voittonsa Suomesta kymmeneen vuoteen.
Tervaportti kauden paras lentopalloilija
Lentopallokauden parhaat palkittiin lauantaina. Belgiassa ammattilaisena pelaava Eemi Tervaportti valittiin kauden parhaaksi pelaajaksi.
Lentopallonaiset toistamiseen Viroa parempia
Suomen naisten lentopallomaajoukkueen peli parani toisessa ottelussa Viroa vastaan. Suomi viimeistelee kuntoaan ensi viikon MM-karsintoja varten.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.