Blaszczykowskin unelmaveto nosti Puolan tasapeliin
Jakub Blaszczykowski nosti Puolan 1-1-tasapeliin Venäjää vastaan, joten A-lohkossa on kaikki auki ennen päätöskierrosta. Alan Dzagojev viimeisteli kisojen kolmannen maalinsa ottelussa, jota varjostivat Varsovan väkivaltaisuudet.
Kansallispäiväänsä viettänyt Venäjä ei kyennyt varmistamaan jalkapallon EM-lopputurnauksen A-lohkon voittoa, sillä isäntämaa Puola nousi toisella puoliajalla 1-1-tasapeliin.
Avausmaalin viimeisteli Venäjän Alan Dzagojev, joka johtaa EM-kisojen maalipörssiä viiden pelipäivän jälkeen kolmella täysosumallaan. Jakub Blaszczykowski puolestaan ilahdutti puolalaisfaneja unelmamaalillaan ottelussa, jota varjostivat Varsovassa puhjenneet väkivaltaisuudet.
Puola oli siirtyä johtoon jo seitsemännellä peliminuutilla, kun Sebastian Boenisch jatkoi pallon kohti maalia Ludovic Obraniakin vapaapotkun jälkeen. Veräjänvartija Vjatsheslav Malafejev onnistui kuitenkin torjunnassaan.
Neljä minuuttia myöhemmin isäntäjoukkueen Robert Lewandowski väläytteli vaarallisuuttaan. Hän otti nahkakuulan hyvin haltuun ja tykitti sen suoraan ilmasta yli maalin.
Eugen Polanski huudatti kotiyleisöä alanurkkalaukauksellaan vajaan 20 minuutin kohdalla, mutta ilo oli ennenaikaista. Avustavan erotuomarin lippu oli noussut pystyyn paitsion merkiksi.
Toisessa päässä Andrei Arshavin haistoi maalipaikan Aleksandr Kerzhakovin saatua pallon. Hän ei kuitenkaan yltänyt keskitykseen, ja pian sen jälkeen Kerzhakovin hehtaaripyssy leijaili yli maalin.
Avauspeliä vaisumman Venäjän vaaralliset tekopaikat olivat olleet vähissä, mutta Dzagojev pääsi viemään punapaidat johtoon 37. minuutilla. Hän jäi vartioimatta Arshavinin antaman vapaapotkun jälkeen.
Polanski järjesti Lewandowskin läpi heti toisen puoliajan alkajaisiksi, mutta tämä ajautui liian pieneen kulmaan. Tilannetta seuranneen kulmapotkun jälkeen Damien Perquis puski pallon yli maalin.
Pian sen jälkeen Obraniak syötti erinomaisesti pystyyn, mutta Malafejev ehti palloon ennen Lewandowskia. Toisessa päässä Arshavinin kuti epäonnistui pian täysin.
Obraniak teki esityön Puolan upeaan tasoitusmaalin, jonka Blaszczykowski viimeisteli 57. minuutilla. Vastustamaton vasemman jalan laukaus painui takanurkkaan.
Runsaat 20 minuuttia ennen loppua Kerzhakov petasi paikan Dzagojeville, jonka laukoman pallon torjui Przemyslaw Tyton. Virkaveli Malafejev puolestaan pysäytti heti perään Polanskin kudin.
A-lohkon päätöskierros pelataan lauantaina 16. kesäkuuta. Ottelut Tshekki-Puola ja Kreikka-Venäjä käynnistyvät kello 21.45.
Puola - Venäjä 1-1 (0-1)
Puola
22 Przemyslaw Tyton
20 Lukasz Piszczek
13 Marcin Wasilewski
15 Damien Perquis
2 Sebastian Boenisch
16 Jakub Blaszczykowski
7 Eugen Polanski (v) 84. -> 6 Adam Matuszczyk
11 Rafal Murawski
5 Dariusz Dudka 73. -> 18 Adrian Mierzejewski
10 Ludovic Obraniak 90. -> 23 Pawel Brozek
9 Robert Lewandowski (v)
Venäjä
16 Vjatsheslav Malafejev
2 Aleksandr Anjukov
12 Aleksei Berezutski
4 Sergei Ignashevitsh
5 Juri Zhirkov
7 Igor Denisov (v)
6 Roman Shirokov
8 Konstantin Zyrjanov
17 Alan Dzagojev (v) 79. -> 9 Marat Izmailov
10 Andrei Arshavin
11 Aleksandr Kerzhakov 70. -> 14 Roman Pavljutshenko
Maalit
0-1 Alan Dzagojev (37 min)
1-1 Jakub Blaszczykowski (57 min)
Erotuomari: Wolfgang Stark (GER)
Yleisöä: 55 920
| Venäjä | 2 | 1 | 1 | 0 | 5-2 | 4 |
| Tshekki | 2 | 1 | 0 | 1 | 3-5 | 3 |
| Puola | 2 | 0 | 2 | 0 | 2-2 | 2 |
| Kreikka | 2 | 0 | 1 | 1 | 2-3 | 1 |

Kommentoi aihetta
(11 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Studiokeskustea seurannut
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi Ylen asiantuntija erään toisenkin futiksen valmentajan kanssa käyttää aina ilmaisunaan muotoa m a h o l l i s u u s. Maho-laatusanahan tarkoittaa hedelmättömyyttä eli martoa, steriiliä. Ei siis mitään mahdollisuuksia jatkaa toivomiaan asioita eteenpäin. Puolestaan äidinkielemme m a h d o l l i s u u s antaa siihen täydet toiveet. Tätähän kuitenkin tarkoitetaan, eikö niin?
Futisfani
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta sanaa m a h d o l l i s u u s kyllä tarkoitetaan.
Futisfani
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnkohan tuolla asialla mitään väliä?
Monet kasvot
Ilmoita asiattomasta kommentistaSitä ne murteet teettää...
Jeppe Kyy
Ilmoita asiattomasta kommentistaEli sinun ehdotuksesi olisi, että YLE vaatisi asiantuntijavieraitaan kitkemään puhekielestään kaikki murteelliset ilmaisut – tai ainakin ne, jotka voivat saada katsojat tai kuulijat pohtimaan ihan muita asioita kuin puheena olevat. Jassoo...
Kumppis
Ilmoita asiattomasta kommentista"Mahollisuus" on murretta ja monella ihan normaalia puhekieltä. Sanon itsekin vanhana sudettisavolaisena mahollisuus! Ei kai kaikkien ihmisten tarvitse kirjakieltä puhua!?
porinpoika71
Ilmoita asiattomasta kommentistaJospa henkilöt puhuvat murteella, eikä maholla, steriilillä kirjakielellä? Olisiko aika siirtyä kuuntelemaan uutisia selkokielellä ja kielikorva -ohjelmaa ylen kanavilta? Jalkapallo on muutenkin likainen ja sivistymätön peli. Näin ollen säästyisi ihminen monelta harmilta.
lillukanvarsia ei kiitos
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo ompas tuo nyt naurettavaa pilkunviilausta. Mahollisuus on puhdasta Oulun murretta, ja varsin yleisesti muuallakin käytetty murresana. Miksi ihminen ei saisi käyttää omaa murrettaan? Kysympähän vaan.
Erittäin hyvä näkökulma
Ilmoita asiattomasta kommentistaStudiokeskustea seurannut? Mitä tällä edellinen kommentoija tarkoittaa? Ilmeisesti tarkoitetaan "Studiokeskustelua seurannut"?
JORMA
Ilmoita asiattomasta kommentistaSe on murre se. Voi olla naapurinkin Murre.
hehheh
Ilmoita asiattomasta kommentistaXDXDXDXD repesin