Blogi: Allergiat riesana
Harjoitusvauhdit ovat pudonneet olotilan takia noin 20-30 sekuntia per kilometri, joten tilanne on huolestuttava. Näin kirjoittaa allergiaoireista kärsinyt Antti Kempas tuoreessa Yle Urheilun blogissaan.
Kulunut kesä on ollut haasteellinen pahojen alleriaoireiden takia. Itseasiassa ne alkoivat jo keväällä koivun kukinnan aikaan. Pahin on minulle ollut yleisesti heinäkausi, mutta tällä kertaa se on päässyt yllättämään kaikkien aikojen pahimpien oireiden kera. Huonoa tuuria, että näin käy juuri tärkeimpänä vuotena eli olympiavuonna. Aikaisempina kesinä olen taiteillut kesän läpi siinä rajoilla, mutta nyt olen törmännyt kirjaimellisesti seinään.
Lääkitys on ollut päällä jo keväästä lähtien ja sitä on lisätty, mutta siitä huolimatta olo on tukala ja voimaton. Vaikea uskoa, kuinka allergia voi aikaansaada näin voimattoman olon aikaiseksi. Olen joutunut muuttamaan harjoitteluani radikaalisti ja tehnyt sen, mitä kropasta irti saan. Valmistautuminen ei ole mennyt alkuunkaan suunnitelman mukaan, vaan siitä on jääty pahasti jälkeen.
Pitkät erikoisharjoitukset olen joutunut jättämään väliin, koska en yksinkertaisesti ole kyennyt niitä tekemään. Samoin vetoharjoitukset ovat jääneet minimaalisiksi. Harjoitusvauhdit ovat pudonneet olotilan takia noin 20-30 sekuntia per kilometri, joten tilanne on huolestuttava. Harjoitusten luonnetta on ollut pakko muuttaa tilanteeseen sopivammaksi ja mukana on nyt enemmän myös pyöräilyä ja juoksua.
Pääkoppa kyllä käskyttää joka harjoituksessa, mutta muu kroppa ei tule mukana. Lihaksisto tökkää vastaan ja väsyy helposti.
Pääkoppa kyllä käskyttää joka harjoituksessa, mutta muu kroppa ei tule mukana. Lihaksisto tökkää vastaan ja väsyy helposti. Joka päivä toivon ja uskon olotilan kääntyvän parempaan, mutta toistaiseksi sitä ihmettä ei ole vielä tapahtunut. On vaikea arvioida tarkalleen, kuinka kauan nämä siitepölypitoisuudet vielä jatkuvat, mutta jos pienikin helpotus olotilaan tulisi, niin harjoitukset lähtisivät sitä kautta taas kulkemaan.
Aikaa h-hetkeen on vajaat viisi viikkoa, joten hermoilua tämä kyllä aiheuttaa ja pahasti. Asiaa ei varmasti kannattaisi murehtia sen enempää, vaan nyt on tehtävä kaikki mitä tehtävissä on treenien suhteen. Tiedän, että homma alkaa taas toimimaan, kun olotila helpottaa.
Valitettavasti jouduin jättämään väliin suunnitellun kävelykarnevaalin 10 000 metrin kisoineen. Aion kuitenkin kilpailla tällä viikolla SM-viesteissä 3x3000 metrin matkalla Porissa. Näillä näkymin se jää viimeiseksi kisaksi ennen Lontoon 50 kilometriiä. SM-viesteistä on aikaa neljä viikkoa pääkisaan ja se on tarkoitus käyttää hyväksi harjoitusten suhteen. Toivottavasti siihen mennessä on pahimmat allergiaoireet kärsitty ja viimeistely sujuu ongelmitta. Nyt jos koskaan, on viimeistelyn merkitys äärimmäisen tärkeä.
Monelle tämä tilanne (allergiaoireet) ei varmasti aukea, mutta allergikot tietävät, mitä tarkoitan. Selittely ja jossittelu on turhaa, asiat on hyväksyttävä kaikessa huonoudessaankin. Helppoa se ei ole, mutta kuuluu elämään. Peli ei ole vielä menetetty, vaan lopputaistelu alkakoon!
Antti Kempas
