Hän hakee sitä hyvää tunnetta. Sellaista tunnetta että on voimaa, että kulkee hyvin. Urheilija on viimeisen päälle trimmattu ja kun ei kulje niin ei kulje. Sitä hyvää oloa ei voi edes sieltä jostain hämärän peitosta kaivaa esiin. On vain oltava sitä malttia, harjoiteltava ja levättävä oikeassa mittasuhteessa toisiinsa.

Huhtikuussa en ajanut kisoja. Tiesin että siinä ei olisi mitään järkeä. Lähdin Italiaan ja sieltä löysin lunta. Jeps, huhtikuussa oli satanut enemmän lunta kuin koko talvena. Minua se ei haitannut. Harjoittelu maistui ja ajelin Cortina d’Ampezzon maisemissa mäkeä ylös ja alas lumisohjon keskellä. Aurinko kuitenkin lämmittää tähän vuodenaikaan sen verran että parin lumisen lenkin jälkeen pääsin jopa "lyhkäisissä" ajamaan. Kyllä on jotenkin niin paljon helpompaa harjoitella kun ei tarvitse pukea niin paljon päälle ja taskuihin ei tarvitse laittaa muuta kuin puhelimen, rahapussin ja tuulitakintalvisin ajotakin taskut pullottavat tavaraa.

Italiassa ajoin myös yhden kisan. Ritva del Gardan maastoissa. Vuotuinen pyöräilyfestivaali houkuttaa paikalle parisen tuhatta innokasta polkijaa. Siinä on sitten kisa aamuna tekemistä kun yrittää hakea hyvää paikkaa ennen ensimmäistä kapeaa ylämäkeä. Ylämäessä kun on lähes turha yrittää ohitella. Ei ole tarpeeksi tilaa. Pyörittelin mäkeä ylös ja kun tie leveni jatkoin rytmiäni. Olin aika lailla väsynyt. Olinhan harjoitellut todella paljon viikon aikana. Ajattelin vain sitä että nyt ajan nasta laudassa parisen tuntia, se on just sitä mitä kehoni tarvitsee. Kunnnon intensiivisen treenin määrän päälle.

Alamäen ajoin kontroloidusti. Isoilla renkailla kuoppia en edes huomannut ja totesin että olin nopeampi kuin aikaisempina vuosina. Laaksoon tultaessani seurasin viittoja kohti maalia. Edessä oli kymmenen kilometriä tasamaata. Tuumat päälle ja aika-ajo asentoon. Nyt voisi treenata aika-ajoa. Rullailin viimeiset kilometrit rauhassa kohti maalia, eihän tässä nyt enää mitään hätää ole ja voisin aloitella loppuverraa jo kisassa.

Onneksi olin ajanut kovaa tasamaapätkän alussa. Sveitsin Milena oli loppujen lopuksi aika lähellä ja olisi hyvin voinut yllättää minua lopussa. Olisi vain riittänyt että hän olisi ajanut jossain porukassa ja ohi olisi tullut. Oli siis vähän onneakin matkassa. Toisaalta tästä sai taas opetuksen. Loppuun asti on aina ajettava, olkoon sitten itse kärjessä tai takaa ajajana.

Tämä viikko on jatkunut samalla hyvällä fiiliksellä. Harjoittelu maistuu ja tulevat kisat leivotaan harjoitusohjelman sisään. Jotenka lähden tästä lenkille. Schwarzwaldin maisemiin mäkeä polkemaan.

Pia Sundstedt