Urheilijan pää on pieni ja pienuutta huipentaa usein siellä liikkuvat ajatukset omasta fyysisestä tilasta. Suunnistajilla nämä ajatukset huippukulusta tai jumista ovat varmaan makaabereimmasta päästä. En nyt sano, että jumia koskaan liioiteltaisiin – sitä ehkä pitäisi pelätä aika paljon enemmän. Tai siis huolehtia kehon tilasta paremmin. Se ei vaan ole helppoa lajissamme, jossa jokainen rata on erilainen. Mutta huippukulkuja saisi olla useammin.

Juhannuksena juoksimme MC-kisat Sveitsissä keskimatkalla radalla, jonka profiili vaati lihaksistolta enemmän kuin olin harjoitusohjelmassani ottanut huomioon. Alussa ajattelin, että kylläpäs kulkee mukavasti; terävästi jyrkät mäet ylös ja kovaa lyhyet alamäkipätkät uusiin notkonpohjiin. Myös tasaisilla ja rinteiden suuntaisilla pätkillä homma tuntui luontevalle ja helpolle. Olin alkupätkän jälkeen kisassa tokana ja edessä piti olla minulle sopiva vaativahko suunnistuspätkä ojakanjonin laidoilta rasteja poimien. No, sormi meni siinä kohtaa suuhun (ellei kurkkuun asti) ja en oikein tiennyt, miten juosta tahi suunnistaa. Selvitin ojanotkikon kuitenkin rutiinilla ja edessä oli helppo viítoituspätkä.

Lopun rinneväleillä aloin tajuta että perhana; en ole muuten tehnyt tällaista vähään aikaan. En ollut ns. valmistanut jalkojani erilaiseen lihastyöhön. Omalla kokemuksella voi tällaisen huomion tehdessään joko rallatella menemään tai passailla ja "varmistaa" hyvän sijan. Tämän(kin) kisan perusteella pitäisi vaan antaa mennä rallatella, eikä alkaa miettiä epäolennaisuuksia. Nyt suunnistusajattelu koki merkittävän inflaation ja sijoitus liukui 11:nneksi. Paras suomalaissija ei valitettavasti paljon lämmittänyt.

Edessä oli kaksi päivää aikaa palautua MM-katsastuskisoihimme samalla Sveitsin maalla. Ei paljon, mutta luulin että riittävästi. No, turha toivo on luottaa tuollaisiin oljenkorsiin. Maajoukkuehieroja Olli teki kaiken minkä pystyi, mutta äijä ei vaan auennut. Onneksi pää ei enää jumiudu tällaisista; vaan hoitelin katsastukset suunnistuksellisesti kohtuullisen hyvin. Sijat 2. ja 4. olivat juurikin sopivia tuohon saumaan.

Nautinto. Sehän se on, mitä kestävyysurheilija suorituksestaan hakee. Ja se ei tule ihan joka kerta. Nyt oli kuitenkin Ikosen pojan aika päästä pois jumitilasta. Oikeastaan syy siitä poispääsyyn ei sijaitse hetkessä, vaan ennakoinnissa. Loppujen lopuksi oli taas hyvä juosta pitkän matkan MM-katsastus totaalisessa jumissa, nauttien Pyykösen Powerbar-eväitä koko matka. En joutunut liian koville, mutta jouduin jäätävän kovan, pitkäkestoisen, rasituksen kohteeksi. Seuraavat päivät kuluivat pitkälti omia lihaksia vatkatessa ja odottaen Oulaisten Kuntokeskuksen hierontaa.

Kahden tunnin setin jälkeen olin jo kuin uusi mies. Tänään aamulenkillä nautinto oli käsinkosketeltavaa. Iltapäivällä oli tämän episodin huipennuksen vuoro: Kalevan Rastiviesti Rokuan kankailla Terän huipputiimillä. Vähän toivoin salaa että kisa olisi mennyt tiukaksi, mutta seurakaverini Juha, Jani ja Jonne tekivät homman helpoksi todella kovilla juoksuillaan. En viittinyt alkaa passailemaan, vaan koska nautintoa oli tarjolla; otin sen. Taishan siinä pohjat tulla pitkällä hajonnalla ja nyt alkaa olla nautinnollisen suorituksen jälkeen myös itseluottamus kohdillaan. Juoksu on nyt nautintoa.

Pasi