Mikko Hirvonen |

Blogi: Käsiraudoissa Argentiinassa

Kirjoittelen tätä blogia samalla, kun olemme lähdössä Akropolis-rallin testeihin. Aiempiin vuosiin nähden tilanne on hieman erilainen, sillä en ole ennen testannut Akropolista varten Portugalissa.

Mikko Hirvonen Citroen Portugalin MM-ralli
Kuva: Citroen Press

Myös testipaikka on minulle uusi tuttavuus, jossa en ole aiemmin ajanut. Odotan mielenkiinnolla, ovatko tiet siellä yhtä huonokuntoisia kuin Kreikassa tulee olemaan.

Argentiinan kisareissusta jäi kokonaisuudessaan erittäin mukavat fiilikset. Ennen kisaa vietimme Buenos Airesissa muutaman päivän ja asuimme varmaankin kaupungin prameimmassa hotellissa ja sen hienoimmassa sviitissä. Oli ihan mukava päästä kunnolla rentoutumaan ennen rallia.

Kisapaikalla Cordobassa palasimme kuitenkin taas arkeen. Perussettiä hyttysten valloittamissa huoneissa, ja tänä vuonna varkaatkin vierailivat useamman hotellivieraan huoneessa viemässä kaiken arvokkaan, mutta onneksi itse säästyin siltä kohtalolta. 

Kuvasimme Argentiinassa tuttuun tapaan myös hieman videopätkää nettisivuilleni. Kuvauksia varten saimme käsiimme varmaankin maailman ainoan, aataminaikaisen Renault 21:n, josta oli tehty limusiini! En olisi ikipäivänä uskonut, että joku viitsii rakennella sellaisesta kapineesta limusiinin, mutta niin se vain jostain löytyi.

Alun perin oli hieman toisenlainen ajatus limusiinistä, joten kun se kulman takaa ilmestyi meidän silmien eteen, toivoin jo, että se ei olisi ollut meille.

No olihan se. Mutta loppujen lopuksi se ajoi asiansa paremmin kuin hyvin.

Lisäksi saimme ylipuhuttua pari paikallista poliisia mukaan kuvauksiimme. He pistivät meikäläisen rautoihin ja veivät putkaan. Ei taitaisi Euroopassa ihan onnistua vastaavanlainen virkavallan suostuttelu.

Itse kilpailussa tallimääräys oli ihan odotettu juttu, koska ajoimme reilussa kaksoisjohdossa, jota ei ollut järkeä riskeerata. Pelin henki oli itselläni tiedossa siinä vaiheessa, kun tuli laitettua nimi sopimuspaperiin. Tietysti haluaisin ajaa kilpaa maaliin asti, mutta ymmärrän hyvin kuinka tärkeä asia merkkimestaruus on tiimille.

Tietysti, onhan tiimi vakuutellut, että käsky voi käydä toisinkin päin, mutta saas nähdä, kun se tilanne tulee, mitä oikeasti tulee tapahtumaan.

Ajamme rallin kerrallaan ja joka kerta lähden täysillä matkaan. Sen näkee sitten aina myöhemmin, millaisia tilanteita tulee vastaan. Nautin Argentiinan kisan alkuosasta todella paljon. Auto tuntui myös toimivan varsinkin nopeilla teillä tosi hyvin. Sillä pystyi vetämään rohkeasti. Omalta kannaltani on myös tärkeää, että pystyin näyttämään tiimille, että ainakin joissain ralleissa vauhtini riittää Loebin haastamiseen. Se näyttää hyvältä tulevaisuutta ajatellen.

Kunhan Jari-Matti palaa kilpailuihin mukaan ja jos Petteri pysyy tiellä, niin silloin todennäköisesti ajetaan oikeasti kilpaa maaliin asti.

Nyt haukkaan kevyen lounaan, eli ei mitään pihviä raskaampaa ja suuntaan ajatuksia kohti Akropolista. Palaillaan asiaan, kunhan nuotitusjakso kreikkalaisittain on takana. Silloin tiedän paremmin, mitä kaikkea pölyisten ja kivisten kärryteiden varrelta tällä kertaa löytyy.

Terveisin,

Mikko Hirvonen

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä