Kiva tapa lopettaa kevään kilpailukausi, eteenkin kun se ei ole mennyt kotimaisten kisojen osalta mitenkään mainittavasti. Esimerkkinä mitaleilta putoaminen vammattomien SM-kilpailuissa.

On siis aika siirtyä toiseksi viimeiselle harjoituskaudelle eli nopeusosastolle. Suunnilleen seitsemän viikkoa sitä ja muutama viikko ennen Grande Finalea herkistellään vielä räjähtävyyttä viilaavalla harjoituskaudella. Kaiken kaikkiaan edessä on viimeinen kolmen kuukauden rypistys, jota voisi kuvailla sanalla kesälomaton.
 
Hienhajua helteisessä harjoitussalissa, veriroiskeita judogissa, iki-ihania ruokalan tätejä, kipeiden lihasten lempeää pehmittelyä saunan lauteilla, tataminkantotalkoita leirin lopuksi, kirvelevää puhdistusainetta jalkaterän hiertymissä, vedellä laimennetun urheilujuoman ah niin virkistävää makua, kämppäkaverin kanssa kikattelua huonoille jutuille, urheiluteipin sitkeän klähmäisiä liimajäämiä sormissa, ohjeita karjahtelevia valmentajia, palauttavia päiväunituokioita, kukonlaulun aikaan rahjustettuja aamulenkkejä, sisuskaluja ravistelevia heittoharjoituksia ja pakollista sosiaalista kanssakäymistä kortin peluun muodossa sekä luukkunsa kauhuissaan kiinni paiskaava pesukone pyykkimäärän kotiutuessa.

Siinä on sitä valmennusleirin tunnelmaa vain joitakin asioita mainitakseni. Yhteistä kaikille leireille ovat fyysinen ja psyykkinen ylä- ja alamäkiosuus, onnistumisen autuus ja epäonnistumisen sietäminen sekä oppimisen ihanuus.

Ne hetket, jolloin jokin tekniikan osanen loksahtaa paikalleen ja osaamista kuvastava helmi putoaa henkisen ja fyysisen pääoman kukkaroon. Sillä aikaa kun työkaverit pesevät mattoja mökin laiturilla tai kykkivät itikoiden syötävänä mansikkamaalla niin meikänainen se vyöttää judogin takkia tiukemmalle kuudella eri valmennusleirillä.

Vähän kyllä jänskättää kesä-heinäkuun vaihteeseen osuva Espanjassa pidettävä kansainvälinen judoleiri, jolle osallistun vammattomien maajoukkueen kanssa. Ko. leirillä pääsen ottamaan matsia Lontoon vastustajieni kanssa, mutta kohtaan myös kansainvälisiä huippuja vammattomien judon puolelta. Suurella todennäköisyydellä omalta kohdaltani leirin teema on; Learning by flying sekä se mikä ei tapa, vahvistaa.

Kesän leirien suurin anti tulee olemaan otteluharjoituksissa, sillä leireillä on mahdollisuus otella itselleni ennestään tuntemattomien judokoiden kanssa. Silloin testataan omien tekniikoiden tehokkuutta ja saa todellisen kuvan omien väistöliikkeiden ja vastaheittojen toimivuudesta. Uusia tekniikoita en enää tässä vaiheessa ennen Lontoota ala harjoittelemaan, vaikka leireillä olisi tarjolla korkeatasoista opetusta. Kisojen jälkeen sitten.

Kesän leirielämää tasapainottamassa ovat treenien kannalta kevyemmät väliviikot, jolloin treenaan kotisalilla ja hion omia tekniikoitani lähemmäs täydellisyyttä. Työpaikallani Hyvinkään Fysioterapia Oy:ssä käyn parina päivänä viikossa nollaamassa päätäni ja hakemassa kosketusta "normaaliin" elämään. Niin ja laskemassa niitä työkavereiden hyttysenpuremia.
 
Päivi Tolppanen