Kaikkiaan 63 kävelijää lähti taivaltamaan matkaansa klo 09.00. Aistittavissa oli kovatasoinen kilpailu. Heti ensimmäisestä kilometristä huomasi, että tänään kävellään kovia loppuaikoja. Kärki lähti jo heti alusta alkaen tykittämään vauhtia. Itse tunnustelin alun ja yritin löytää sopivan vauhdin ja porukan, jossa kävellä.

Heti aamusta, reitin varteen oli löytänyt lukemattomia katsojia kannustamaan. Kisan ensimmäisillä kierroksilla yritin löytää ihmismassan joukosta myös tuttuja lähipiirini ihmisiä. Löysinkin heidät ja joka kerta ohi kävellessä, fiilis nousi entisestään.

Lähdin liikkeelle omalla ennätysvauhdillani. Ajattelin, että pystyn kaikista ongelmista huolimatta sen rikkomaan. Nakutin suhteellisen tasaisia kierroksia 25 kilometriin asti. Jouduin kävelemään paljon yksin, eikä vetoapua ollut juurikaan kohdallani. Aina kun pääsin kävelemään porukassa, vauhti nousi ja kävely muuttui rennommaksi.

Sain alkuun yhden varoituksen polvikulmasta. Se ei aiheuttanut suurempia sydämentykytyksiä, koska se tuli kääntöpisteellä. Tunsin, että teknisesti pystyn kyllä viemään kisan läpi ilman ongelmia.

Aloitin juomisen kisassa 5 kilometrin kohdilla, tosin otin silloin vain pienen hörpyn. Olin tyytyväinen omiin väliaikoihini. Ainoa, mistä olin huolestunut, oli se, että ensimmäiseen 25 kilometriin en saanut hikoilua käynnistymään kunnolla. Tunsin kuinka ihoni oli kuiva ja useasti kananlihalla. Yritin huijata itseäni kastelemalla juoma- ja sienipisteellä tasaisin väliajoin. Sairasteluiden ja mykoplasman huomasin aiheuttavan minulle kesän harjoituksissa samaa ilmiötä, joten ajattelin, että se kuuluu asiaan. Aineenvaihdunta ei vain toiminut vielä normaalisti.

Lisäsin rytmiä 25 kilometrin jälkeen ja tunsin oloni voimakkaaksi. Tein kilpailuni kovimmat vitoset välillä 25-35 kilometriä. Tuo kymppi tuntui todella hyvältä ja nautin yleisön kannustuksesta. Fiilis nousi ehkä hieman liikaakin ja malttia olisi tarvittu vielä tuossa vaiheessa. Boostia lisäsi vielä ehkä hitusen liian aikaisin nautittu kofeiinilisä.

Hoin itselleni, että kestän tämän vauhdin loppuun asti ja annan mennä vaan. 35 kilometrin kohdalla tunsin parhaimpani tunteen koko arvokisahistoriani aikana. Olin aivan varma uudesta ennätyksestä ja siitä, että maalissa tuuletan 3.53 loppuaikaa.

38 kilometrin kohdalla kaikki muuttui täysin. Vatsaani iski todella huono olo ja säikähdin pahan kerran. En saanut juotua seuraavilla kierroksilla tarpeeksi huonon olon takia. Vauhtini romahti ja 40 kilometrin kohdilla iskin seinään. Yritin pitää vauhtia yllä, mutta se vain hiipui. Luulin käveleväni kovempaa, mutta kello näytti armottomasti kierrosaikojen putoavan.

Tiesin sillä hetkellä, että viimeisestä kympistä tulee urani vaikein. Kierrokset tuntuivat armottoman pitkiltä, vaikka yleisö mylvi ympärilläni ja yritin ahmia sieltä voimaa. Voimat alkoivat kuitenkin huveta liian kovaa vauhtia ja tuska iski pahan kerran. Yritin hokea itselleni, että periksi ei saa antaa. Loppuun  asti on käveltävä, on tilanne mikä tahansa. Keskeyttäminen ei käynyt mielessäkään.

Viimeiseen kymppiin käytin aikaa tolkuttoman paljon ja vielä turhaa ylimatkaa joka kierroksella. Jalat eivät meinanneet vain kantaa ja sen seurauksena kävelin siksakkia laidasta laitaan. Kieltämättä noin sekaisin en ole montaa kertaa urallani kilpailun aikana ollut. Tiesin kuitenkin tämän päivän tärkeyden ja olin valmis mihin tahansa. Lisäksi pääni meinasi kallistua koko ajan taaksepäin, tuntui että kaikki voimat oli käytetty jo 45 kilometrin kohdalla.

Pääsin kuin pääsinkin lopulta maaliin, josta en kaikkea muista. Päällimmäisenä tunteena oli tyhjyys, niin lihaksissa, kuin henkisestikin. Pettymys oli tietenkin suuri. Tavoitteeni 3.53 jäi viimeisen kympin takia kauaksi. Koin kuitenkin, että kisassa tein kaikkeni, enkä parempaan pystynyt. Kisaan olenkin tyytyväinen, yhtään voimanripettä ei jäänyt Lontoon kaduille, mutta kesääni olen äärimmäisen pettynyt.

Sairastelut ja allergiat näkyivät suorituksessa juuri viimeisellä kympillä. En antanut sen kuitenkaan haitata, vaan lähdin hakemaan urani parasta suoritusta. Kisa oli hieno kaikenkaikkiaan, vaikka pettymys paistaakin läpi suorituksestani. Kokemus Lontoon kaduilla jää ikuisesti mieleni syövereihin. Kokemus oli ainutlaatuinen, vastaavaa tunnelmaa ja yleisöä en ole koskaan kokenut ja tuskin tulen kokemaan jatkossakaan...

Lontoon olympialaiset, osa neljä

Kisa oli äärimmäisen kovatasoinen, kaikkien aikojen kovatasoisin. Oli hienoa olla mukana juuri tuossa kisassa. 15 parhaasta 12 teki uuden ennätyksen. Kaikkiaan 22 kävelijää teki uuden ennätyksen. Mielelläni olisin ollut tuossa mahtavassa listassa mukana itsekin uudella ennätykselläni. Kisa oli mielenkiintoinen, se tarjosi dramatiikkaa ja jännitystä loppuun asti.

Kisan jälkeen minut vietiin sairastelttaan, jossa kehoni lämpötilaa piti laskea jäiden avulla. Kovat krampit iskivät suorituksen jälkeen, onneksi lääkintähenkilökuntaa oli paljon paikalla ja apua riitti usealle raskaan työn raatajalle. Kisa oli poikkeuksellinen myös sen suhteen, että vain neljä kävelijää keskeytti kisan. Se kertoo jotain olympiakisan merkityksestä, sitä ei yksinkertaisesti haluta keskeyttää tai lopettaa. Maaliin kävellään, vaikka tavoite olisikin karannut jo ulottumattomiin. Esimerkkinä Espanjan kaveri, joka käytti viimeiseen 5 kilometriin 43 minuuttia, voittajan käyttäessä muutaman sekunnin alle 21 minuuttia.

Vuosien työ päättyi sairastelttaan. En voinut olla itseeni tyytyväinen. Lähinnä mietin, mikä lopputulos olisi ollut ilman kesän vaikeuksia. Vaikka olo kisan jälkeen oli todella tyhjä, päätin, että urani ei pääty pettymykseen. Halu jatkaa kilpauraani on kova ja toivon, että se olisi mahdollista täysin panostuksin. Tiedän, että lopputulos Lontoossa ei ollut paras mahdollinen, mutta toivon että saisin mahdolliset resurssit jatkaa uraani kohti tulevia arvokisoja.

Kahdet olympialaiset kokeeneena urheilijana haluaisin päättää urani kolmansiin ja viimeisiin olympialaisiini Rio de Janeiroon ja menestykseen siellä. En vieläkään saanut ulosmitattua kaikkea potentiaalia kropastani tänäkään vuonna. Koen, että minulla on vielä paljon petrattavaa tuloksissani. Ehjän kauden metsästys siis jatkukoon, tulos on silloin varmasti toisenlainen.

Mutta kausi ei päättynyt vielä Lontooseen. Kalevan kisat odottaa seuraavana jo ovella. Aikaa palautumiseen ei liiemmin jää, mutta kilpailuviettiä jäi edelleen. Kalevan kisat kävellään tänä vuonna 23.8. Lahdessa. Matkana on 20 kilometriä. Aikaisempaa kokemusta viidenkympin jälkeen ei ole, kuin 10km kisoista. Mielenkiinnolla odotan, kuinka 20 km kulkee näin pian.

Suomi-Ruotsi maaottelukin olisi vielä tarjolla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Joten tähtäin ja ajatus on nyt käännetty näihin kisoihin. Jälleen yhtä suurta kokemusta rikkaampana kohti tulevia koitoksia ja haasteita. Urheilu osoitti jälleen kerran Lontoossa hienoutensa ja karuutensa. Nämä kokemukset ovat kaiken tämän työn arvoista. Juuri arvokisoissa piilee 50 kilometrin hienous. Työnteko tähtää yhteen päivään ja silloin odottaa palkkio työstä.

Vajaa viikko olympialaisissa meni nopeasti. Kisoista jää mieleen ennenkaikkea kova tulostaso useammassa lajissa ja uskomaton yleisö. Britit todella näyttivät, kuinka urheilijoita kannustetaan. Kisapaikat olivat täynnä yleisöä ja tunnelma sen mukainen. Hieno kokemus kaikenkaikkiaan.

Ps. Onnittelut vielä kerran kaikille Lontoossa menestyneille mitalisteille, pistesijan hankkineille ja oman ennätyksen tehneille suomalaisurheilijoille! Matka jatkuu...

Antti Kempas