Blogi: Motivaatio ja usko
Anni-Maija Fincke kirjoittaa tuoreessa Rastipisteessä-blogissa valmistautumisestaan MM-kisoihin.
Tänään on koittanut se päivä, jolloin MM-kisojen alkuun on tasan kuukausi, siis 744 tuntia. Harva suunnistaja harjoittelee vuodessakaan yli 744 tuntia. Aikaa on siis ruhtinaallisesti. Olen tässä pähkäillyt, mihin tämän kaiken jäljellä olevan ajan saisi kulutettua ja päättänyt käyttää sen viimeisiin viilauksiin ja hengen nostatukseen.
Viimeinen viilaus tarkoittaa sitä, että tutustun MM-maastotyyppeihin ja opettelen juoksemaan kovaa. Hengen nostatus tarkoittaa sitä, että yritän sukkuroida itseni kohti hurmostilaa, jolloin menneet menettävät merkityksensä ja vain käsillä olevalla hetkellä on merkitystä. Riittää, kun on kova yhdessä kisassa. MM-kisoissa ei saa hyvitystä treenitunneista tai juoksutyylistä eikä pummeja vähennetä loppuajasta. Uskon siis, että kaikki mahdollisuudet ovat vielä olemassa huippusuoritukseen, kun MM-kisat koittavat.
Ennen MM-kisoja on vielä pieni savotta edessä, sillä joudun kurkottamaan tavoitettani kohti suhteellisen matalalta. Minulla ei ole näyttöjä tältä vuodelta viime viikonlopun MC-katsastuksien seitsemättä sijaa lukuunottamatta. Lisäksi havittelemaani kisalippua jahtaa vajaa kymmenkunta muutakin naista. Vain kolme valitaan juoksemaan yhtä matkaa ja kärkinaiset juoksevat useamman matkan. Pessimisti ajattelisi, että ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta itse en suostu vielä luovuttamaan. Näyttö olisi lyötävä tiskiin reilun viikon kuluttua, kun Sveitsissä juostaan ensin kaksi maailman cupin osakilpailua ja heti sen perään kaksi MM-katsastusta. Siima kisakoneeseen tuntuu ohuelta, mutta sekin riittää tällä hetkellä.
Mietin tässä, että mistä se motivaatio ja usko itseen kumpuaa. Motivaatio lähtee siitä, että haluaa kehittyä ja olla parempi kuin ennen. Haluaa tavoitella sitä tunnetta, kun haastava suoritus muuttuu harjoittelun kautta helpoksi. Haluaa rikkoa entisiä ennätyksiä ja nauttia urheilun tuottamasta hyvästä olosta. Sitäkään ei voi kiistää, etteikö tuntuisi hyvältä olla paras lajissaan, vaikka se ei kovin jalolta kuulostakaan. Toisaalta tuntuu keljulta olla huono ja sitä haluaa välttää harjoittelemalla hyvin.
Itseäni on koko vuoden muistuttanut kokemus viime kesän MM-kisoista, kun sprinttikilpailun jälkeen tuli vahva tunne siitä, että ensi vuonna haluan olla parempi. Siitä hetkestä on tullut kuin piru olkapäälleni, joka muistuttaa minua sekä hyvinä että huonoina aikoina. Vaikka aika on MM-kisojen osalta käynyt vähiin ja usko meinaa ajoittain loppua, yritän edelleen pitää mielessä tavoitteeni. Ihan sama, onko tavoite realistinen, jos se vain kantaa eteenpäin.
Tänä viikonloppuna juostaan Venlojen ja Jukolan viestit, joten MM-kisat jäävät hetkeksi taka-alalle. Odotan innolla, että pääsen taas juoksemaan kisaa ja jännittämään, miten meidän joukkueen käy. Sen jälkeen on runsaasti aikaa alkaa valmistautua MM-katsastuksiin. Yrittäminen tuntuu hyvältä.
Anni-Maija Fincke
Tuoreimmat aiheesta: Rastipisteessä
Rastipisteessä: Kevätsiivous
Suunnistaja Tero Föhr pohtii Rastipisteessä –kirjoituksessaan kenkävalintojaan.
Rastipisteessä: Voittoresepti
Kalevan Rasti juhli suunnistuksen Tiomila-viestin voittoa. Näin Hannu Airila luonnehtii joensuulaisten voiton avaintekijöitä.
Matkalla Vuokattiin vol. 1
Suunnistaja Minna Kauppi kirjoittaa alkukaudestaan Rastipisteessä -blogissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.