Blogi: Ohi on
"Omat aikataulut, oma ruokapöytä ja oma sänky. Siinä on jo muutama asia, joita on vähän kesän kiireiden keskellä kaipaillut"
Se on nyt loppu. Ainakin henkisellä tasolla. Suunnistuskausi voisi kyllä venyä vaikka ympärivuotiseksi rastiretkeilyksi, mutta viimeisten maailmancup -kisojen jälkeen ja itse asiassa sitä ennenkin rupeaa tulemaan aivolohkoihin sellainen olo, että voisikohan kilpaileminen taas riittää tälle vuodelle.
Itse käänsin katseeni kohti ensi kautta ja kotikisoja heti, kun viimeinen Nordic Orienteering tourin osakilpailu Vuokatinvaaran päällä oli ohi. Käytännössä se johtui myös siitä, että ohjelmassamme oli kovan tourin päälle ensimmäinen virallinen harjoitusleiri tulevien MM-haasteiden parissa. Oikeasti homma meni kyllä niin, että olo oli sen verran väsynyt ja pää tyhjä, että harjoittelusta ei välttämättä ihan megalomaanisia kiksejä saanut irti.
Ennemminkin olisi ollut levon ja loman paikka. Mutta kyllähän sitä ehtii tässä syksymmällä irroittaa katseensa hetkeksi rasteistakin. Vaikka ensi vuonna onkin kotikisat en aio silti tehdä sitä virhettä, että rupeaisin jo nyt vetelemään täysillä treenejä, koska tunnen oman päävärkin sen verran hyvin, että tiedän kyllästyväni totaaliseen satsaamiseen jo ennen kevättä. Välillä pitää vähän rapata ja roiskia myös muuaalla elämässä, että on sitten energiaa vedellä treeneissä kunnolla ja täysillä, kun sen paikka on.
Yleensä oma välimenokausi menee silti enemmän tai vähemmän kevyen liikunnan parissa, mutta karttaa kartan mahdollisimman paljon. Metsikössä ja lenkkipolulla käyn ihan saletisti, mutta ihan kovimmat treenit jäävät kyllä hetkeksi väliin. Toki tässä riittäisi SM-kisoja ensi viikonloppunakin kisattaviksi, mutta suoraan sanoen niiden merkitys juuri nyt ei tunnu kauhean suurelta. Kyllähän sitä matkaan startataan ja koitetaan löytää liputkin suoraan, mutta tulos voi olla silti kaikkea hyvän ja huonon väliltä.
Muuten syksyyn kuuluu erinäisiä edustustehtäviä, ehkä joidenkin kurssien suorittamista ja varmasti myös leirireissuja suuntaan jos toiseenkin. Peruselämääkin saattaa mahtua joukkoon ja se kuulostaisikin mukavan houkuttelevalta. Omat aikataulut, oma ruokapöytä ja oma sänky. Siinä on jo muutama asia, joita on vähän kesän kiireiden keskellä kaipaillut. Syksyllä pitää keräillä voimia myös tulevia matkapäiviä varten. Vaikka reissussa onkin mukavaa, niin koti on aina koti.
Terveisin,
Minna Kauppi
