Viikonlopun aikana paikalla ollut yleisö ja tv:n kautta seuranneet penkkiurheilijat saivat nauttia vauhdikkaista kamppailuista ladulla. Kisajärjestäjät tarjosivat myös paikalla olleelle yleisölle loistavat puitteet nauttia lämpimästä kisatunnelmasta. Suomen tämän hetken huippuhiihtäjät osallistuivat aktiivisesti lähes kaikille matkoille.

Samaa aktiivisuutta toivoisin näkeväni keväällä huhtikuussa viimeisissä Suomen cupin kilpailuissa Rukalla. Tiedämme, että pitkä kausi väsyttää maajoukkue hiihtäjiämme niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta olisihan se hieno saada koko huippukaarti myös Rukalle. Huhtikuisen Rukan viikonlopun voisi ottaa ”loman” kannalta. Hiihtäjät voisivat tulla nauttimaan hieman rennommissa tunnelmissa kevät auringosta ja kauniista maisemista. Tärkein tässä olisi osallistuminen, ei välttämättä niinkään lopputulos.

Huippujen osallistumisen myötä Suomen Cup saisi tarvittavaa tukea, mielenkiintoa ja samalla se vankistaisi asemaansa Suomen hiihdon yhdeksi kauden päätapahtumista. Ymmärrän kyllä, että kesken kauden on haastava yhdistää Suomen cupin kisoja maailmancup kalenteriin, mutta ainakin kevään karkelot voisivat muodostua vakituisiksi kauden päätöskisoiksi.

Alkukauden ensimmäisessä Suomen Cupin osakilpailussa näimme kovin vähän maajoukkueurheilijoita ulkomaan leirin läheisen päättymisen takia. Voisiko tässä olla paikka yhteistyölle päävalmentajan kanssa niin, että ensimmäiset kilpailut voisivat tukea harjoituskautta?

Muistellaan hetki vielä Keuruun kisoja tarkemmin. Kärkitaisteluissa oli pääosin mukana jo ennakkoon ajatellut hiihtäjät muun muassa Ville Nousiainen, Sami Jauhojärvi, Krista Lähteenmäki, Aino-Kaisa Saarinen ja Riitta-Liisa Roponen. Miesten lauantain kisan tulosliuskaa lukiessani pari nuorta mieshiihtäjää nousi esiin heti kärkimiesten jälkeen: Ristomatti Hakola (sija 6.) ja Antti Ojansivu (sija 9.).

Olisivatko tässä potentiaaliset manttelinperijät Jauhojärvelle ja kumppaneille? Paljon kritiikkiä urheilijoiden toimesta saanut yhdistelmähiihto jäi tänä kautena pois SM-karkeloista. Tilalle nostettiin jo tuttu ”vanha” takaa-ajo, jossa hiihdetään kaksi eri matkaa kahdella eri tyylillä eri päivinä. Toisena päivänä kilpailuun startataan edellisen päivän kilpailusta syntyneiden aikaerojen mukaan.

Viimeksi takaa-ajoa tähän tyyliin on hiihdetty vuonna 2000. Mielenkiintoisen säväyksen takaa-ajon ensimmäisille matkoille antoi matkojen pituudet. Kritiikkiäkin saaneet ”alimatkat” istuivat täydellisesti vanhaan uudistuneeseen takaa-ajoon. Mestaruudet eivät ratkenneet ensimmäisen osan jälkeen vaan jännitystä riitti aina loppu metreille saakka.

Perinteikäs maastohiihto vaati uudistuksia aina sopivin väliajoin. Suomen Cup sekä Keuruulla nähty uudistunut ”perinteikäs” takaa-ajo ovat positiiviset ilmestykset Suomen hiihdossa. Toki perinteitä tulee vaalia, mutta paikalle ei saa jäädä tallaamaan vaan lajien keskinäisessä kilpailussa pitää pysyä mukana. Uusien haasteiden ja ilmiöiden kautta on mahdollista pysyä mielenkiintoisena jonka myötä lajin pariin saadaan uusia harrastajia ja kilpaurheilijoita.

Pirjo Muranen