Kuukausi sitten kirjoittelin Rastipisteeseen juoksutauolta rasitusmurtumalöydöksen takia. Pian sen jälkeen toisten kirmatessa EM-kisoissa pitkän matkan karsintaa minä kuuntelin magneettikuvauslaitteiston kolinoita. Huonot tuntemukset jalassa olivat kadonneet ja kontrollikuvauksessa näkyikin positiivisia muutoksia. Lääkäri kiitteli hyvää hoitovastetta, ja sain luvan aloittaa juoksut nousujohteisesti joka toinen päivä.

Viikko sitten päättyneellä maajoukkueen MM-leirillä juoksua ja suunnistusta kertyi jo päivittäin ja olo oli riemukas kuten normaalisti huhtikuun alussa lumien sulaessa! Vaikka muutoin kuin juosten olen harjoitellut reilusti, ottaa aikansa, ennen kuin korvaavalla harjoittelulla rakennettu kunto jalostuu myös juoksuun. Vauhti leirillä MM-keskimatkan naapurimaastoissa olikin positiivinen yllätys, joskaan suunnistus ei sujunut virheittä koneen käydessä maastossa vielä liian kovilla kierroksilla.

Monesti kesäkuussa parin kuukauden kilpailuruljanssi on jo vaatinut veroaan ja sitä kaipaa taas perusharjoittelun pariin. Nyt takana on tavallista pidempi harjoituskausi ja kilpaileminen ei ole syönyt harjoituspohjaa. Turha kuitenkaan huijata itseään: Eihän juoksemattomuus ole mikään optimitilanne, mutta into päästä juoksemaan ja kilpailemaan on myönteinen asia.

Tämä ja ensi viikko ratkaisevat kilpailukauteni kohtalon. Ohjelmassa on ensin sotilaiden MM-kisat Tanskassa, missä maajoukkuejohto pitää vakuuttaa juhannuksen maailmancup- ja MM-katsastusreissun arvoisesti. Sitten edessä onkin Jukolan Viesti: suunnistajan joulu ja seurajoukkueen kauden huipentuma. Kaksi viikkoa, siihen kaikki tekeminen nyt keskittyy.

Tero Föhr