BLOGI: Pyöräilijän kalusto tarkkailuun
Toivomuksesta kirjoitan nyt hieman kalustostani. Itse en pahemmin päätäni sillä vaivaa. Se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi kiinnostunut omasta kalustostani.
Olen maastopyöräilijänä vasta oppinut itse ruuvaamaan omaa pyörääni ja etenkin tekemään päätöksiä, millä renkailla mitkäkin kisat ajan. Maantiepyöräilijänä kaikki löytyi aina valmiina. Pyörä oli pestynä ja uudet renkaat olivat liimattuna vanteille, kun siihen oli tarvetta.
Olen oikeastaan koko maastopyöräilyurani aikana ajanut sillä yhdellä ainoalla merkillä. Se on aina helpompi, kun ei tarvitse muuttaa merkkiä. Muistan kun vuoden ajoin Italialaisessa tiimissä. Sinä talvena pakkasin maastopyöräni autoon ja ajoin Sveitsin läpi Italiaan. Pyörätehtaalla otettiin mitat pyörästä ja tehtiin muotti minun uudelle rungolleni.
Silloinen joukkueenjohtajani oli sitä mieltä että ajoasentoani ei muuteta. Näin ollen tehtaalla hitsailtiin ja sulateltiin tismalleen samanlainen runko geometrialtaan kuin se "vanha". Se oli mielestäni silloin ammattimaista meininkiä. Ei muutettu kuskin ajoasentoa, vaan tehtiin kuskille sopiva runko.
Tämän vuoden kalusto on samanlainen kuin millä olen ajanut viimeiset seitsemän vuotta. Tänä vuonna saan toki myös 29-tuumaisen pyörän, jota pääsen testaamaan parin viikon kuluttua.
En osaa vielä tässä vaiheessa sanoa millä pyörällä ajan kisoja, mutta minulla on sellainen tunne että 26-tuumainen tulee olemaan useammin lähtöviivalla. Olen pieni ihminen ja pienille ihmisille ei taida olla etua isoista renkaista. Lisäksi 29-tuumainen painaa puolisen kiloa enemmän kuin pieni pyörä.
Kalustoa on riittämiin. Minulla on kaksi 26-tuumaista jäykkäperäistä pyörää, joista yksi on painavampi treenipyörä ja toinen on kevyt kisapyörä. Sama tulee pätemään 29-tuumaisissa pyörissä.
Lisäksi saan 29er treenipyörään myös "power metrin", joka mittaa watteja, eli voimaa. Siitä tulee varmasti olemaan hyötyä, koska harjoitellessani maantiellä olen vain noudattanut wattilukemia. Nyt tulen näkemään lukuja myös ajaessani maastossa.
Täysjousitettua pyörää käytän harvoin. Olen lähinnä ajanut täysjousitetulla pyörällä, kun olen käynyt "leikkimässä metsässä". Mikä on sen hienompaa, kun vain voi ajella polkuja pitkin ja pyörä antaa ajovirheitä anteeksi? Lisäksi sitä on vain niin mielettömän nopea alamäessä, kun ei tarvitse pahemmin ohjata pyörää. Ei muuta kuin yli vain.
MM-kisoissa 2012 on hyvin todennäköistä, että ajan täysjousitetulla pyörällä. Pyörän ollessa kisakunnossa, sen pitäisi olla siinä yhdeksän kilon paikkeilla, mikä on ihan hyvä luku. MM-rata on nimittäin erittäin vaativa ja täysjoustolla ajaessa ei tarvitse koko keholla tehdä töitä. Voin polkea satulalta lähes koko ajan. Siinä säästää energiaa, mitä loppuratkaisuissa tarvitaan.
Maantiepuolella on sama juttu. Pyöriä on lähes joka lähtöön. On olemassa treenipyörä, varapyörä ja kisapyörä. Varapyörällä ajan kevään kisat ja odotan jo innolla uutta sinivalkoista kisapyörääni. Se on vain minulle tehty ns. "special edition" pyörä. Aika ajoon on sitten oma menopeli.
Tämä on Sundstedtin tilanne pyörävarastossa. Nyt vain toivotaan että pakkaset hellittävät että näillä pyörillä pikku hiljaa pääsee
Tuoreimmat aiheesta: Muu
Suomen Cupin välieräottelu siirtyy
Suomen Cupin välieräottelu KuPSin ja MYPAn välillä siirtyy elokuun lopulle. Ottelu siirrettiin, koska KuPSin kaksi pelaajaa on nimetty maajoukkuetehtäviin.
Jalkapallon maaliviivateknologian testaaminen loppumetreillä
Jalkapallon maaliviivateknologian mahdollisesta käyttöönotosta tehdään päätös heinäkuussa. Hawk-Eye ja GoalRef -järjestelmiä testataan.
Blackpool askeleen lähempänä Valioliigaa
Blackpool on tyrkyllä Englannin Valioliigaan kukistettuaan Birminghamin nousukarsintojen kaksiosaisessa otteluparissa. Ian Hollowayn miehistö kohtaa nousufinaalissa West Hamin.
Pelkkä ylivoimapyöritys ei tyydytä Filppulaa
MM-kisadebytantti Valtteri Filppula teki pitkästä aikaa esiintymisen eurooppalaiseen, ison jääalan kaukaloon perjantaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.