Säätila Suomessakin näyttää ennakoivan Lontoon kelejä. Sadekuuroja sadekuuron perään ja lämpötilatkaan eivät helteitä lupaile. Lomalaisten puolesta olen hieman harmissani, mutta tällä hetkellä juuri tänä nimenomaisena kesänä kelit ovat minulle juuri sopivat.

Ei olisi järkeä treenata pelkästään auringossa ja kuumassa, ns. kivoissa olosuhteissa, jos kisapaikalla on odotettavissa todennäköisesti jotain muuta. Ainoa syy, joka voisi keskeyttää kilpailun kulun, on ukkonen. Tämä johtuu siitä, että kalliita elektronisia taululaitteita ei haluta altistaa mahdolliselle salamaniskulle. Siispä ukkonen olkoon myös ainoa syy, joka estää minua treenaamasta ulkoradalla.

Näin heinäkuussa muutamaa viikkoa ennen olympialaisiin lähtöä on tarpeetonta aloittaa huimia määräharjoituksia. Se työ on tehty jo kuukausia sitten, nyt on loppusilausten aika. Muutamia tiukkoja lajiharjoituksia ja aina ajatuksella mukana, siinä viimeistelyresepti. Jos olisin keväällä laiskotellut ja ajatellut, että ’kyllä sitten lomalla ehtii treenaamaan’, oltaisiin hivenen hakoteillä. Kroppani kaipaa ehkä enemmän jotain muuta kuin lajiharjoittelua.

Aseet ja sen säädöt on jo oikeiksi haettu, kroppa muistuttaa enemmän viulunkieltä. Ampuahan minä osaan. Olen osannut jo monta vuotta. Nyt täytyisi saada se toinen instrumentti soimaan nätisti. Venyttelyä, hierontaa, leppoisampaa liikuntaa… Ihminenkin kaipaa huoltoa siinä missä asekin.

Aseella voidaan ampua periaatteessa vaikka kuinka paljon, mutta aikanaan tulee hetki, jolloin se on putsattava ja kenties kuluvia osia vaihdettava. Jos tätä ei tehdä, ase voi sanoa työsopimuksensa irti juuri sillä herkimmällä hetkellä. Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen mitä ajan tällä takaa. Ihminenkin voi painaa menemään tukka putkella, treenata, ahkeroida ja tuottaa ties mitä järkevänä pidettyä, mutta jos ei huoltohetkiä pidetä ja ajatuksia putsata tai edes hieman tuuleteta, lataamossa tavataan.

Minun kesälomaani kuuluu muutakin kuin taulun tuijottelua putken läpi. Olen ollut moottoripyöräilemässä (sujuvasti pelkääjän paikalla tosin), tutustumassa kauniisiin kohteisiin (Naantalin vanhaan kaupunkiin, Fiskarsin ruukkiin jne) ja asuntomessutkin on vielä kalenteriin mahdutettu.  Vanhat rakennukset ja uudet sisustukset ovat jostain syystä lähellä sydäntäni.

Moottoripyörän selässä totesin jonkinlaisen viisauden, kun painoimme menemään Turun moottoritiellä. Pienet ja mutkaiset tiet olivat paljon mukavampia kuin päätä repivä vauhti motarilla. Ammunnan taitolajissa tärkeämpää on myös hitaampi eteneminen, taidon oppiminen ja mahdollisten mutkien huomioiminen.  Niitä tulee joka tapauksessa. Miksi pitäisi edes valita se suora kaista, jos pää ei pysy mukana?

Olen harrastanut tätä lajia jo yli kaksikymmentä vuotta. Pitempään kuin moni maajoukkueurheilija on elänyt. Noihin vuosiin mahtuu hohdokkaita vuosia ja kokonaisia vuosia, jolloin olisi tehnyt mieli laittaa ase tulitikuiksi ja tinakengiksi. Suorat ja mutkat ovat tuoneet minut kolmansien olympialaisten kynnykselle. Jotain olen siis tehnyt oikeinkin vuosien aikana, eihän tässä pisteessä muuten oltaisi. Siispä laitan jäitä hattuun, ammun sen verran kuin hyvältä tuntuu ja pidän huolta työvälineestäni ja itsestäni. Aamen.

Marjo Yli-Kiikka