Kolumnit |

Blogi: Vain EM-kisapaikka kelpaa

Koripallomaajoukkueen on aika vakiinnuttaa paikkansa EM-kisoissa, kirjoittaa Timo Huovinen blogissaan.

Timo Huovinen kuvassa
Timo Huovinen. Kuva: Yle

Suomen miesten koripallomaajoukkue on taistellut seitsemässä vuodessa kivisen tien. EM-karsintojen B-divisioonasta on noustu kisoihin ja sijoituttu siellä hienosti. Seuraavaksi pitääkin olla vuorossa kisapaikan vakiinnuttaminen.

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA ei ole niitä maailman demokraattisimpia urheiluliittoja. Vuosikymmenten varrella liitolta on tullut liuta kabinettipäätöksiä. Yksi niistä on 2000-luvun alusta. Silloin FIBA päätti jakaa EM-karsinnat kahteen kastiin.

Osa maista sijoitettiin A-divisioonaan, josta saattoi yrittää EM-kisoihin. B-divisioonaan sijoitetut maat sen sijaan joutuivat yrittämään ensin A-divariin ennen kuin pääsivät edes yrittämään kisoihin karsimista.

Suomi joutui B-divisioonaan karsimaan siitä, että pääsee karsimaan. Samoihin aikoihin maajoukkueen päävalmentajaksi palanneen Henrik Dettmannin tehtävä ei ollut helppo. Jokainen B-karsinnassa floppaaminen veisi mahdollisuuden edes yrittää arvokisoihin.

Urheilussa kehityksen mittaaminen esimerkiksi vuoden periodilla on lyhyt aika. Seitsemän vuotta on jo kelvollinen ajallinen mittatikku. Suomi aloitti B-karsinnat vuonna 2005, nousi A-divisioonaan vuonna 2007 ja pääsi EM-kisoihin vuonna 2011. Kisoissa sijoitus oli loistava yhdeksäs.

Dettmannin liidaama miesten maajoukkueen kehityskäyrä on ollut hieno ja nouseva. Puheiden sijaan teot ovat puhuneet. Arvostusta on ansaittu.

Vuoden 2011 EM-kisoissa Suomi astuikin selkeä portaan ylöspäin. Suomi oli kisapaikan arvoinen ja tekemisen rutiini oli selkeästi kovatasoisten kisojen tasolla. Joukkue nimeltä Suomi olikin aivan muuta kuin yksilölajien alkueräkamaa. Omalla pelitavallaan se lunasti paikkansa Eurojoukkeiden kärjessä.

Tämän takia maajoukkueella ei voikaan olla tulevassa karsinnassa mitään muuta tavoitetta kuin kisapaikka. Tiedän pienet marginaalit, erityisesti Puolan ja Belgian kovuuden, hankalat vieraspelimatkat ja niin edelleen. Nämä haasteet on vaan taas selvitettävä.

EM-karsintaan valmistautuminen on mennyt tulos- ja tilastoseurannan perusteella kelvollisesti. Viimeisenä, varmasti itseluottamusta antavana niittinä oli MM-hopeamitalisti Turkin kukistaminen sunnuntain harjoituspelissä. Niin, sama asia kuin jalkapallossa hoideltaisiin harjoituspelissä vaikkapa Hollanti tai Saksa.

Kesän jännitysaihe on ollut joukkueen ykköspelintekijä Teemu Rannikon paraneminen pelikuntoon karsintoihin mennessä. Maajoukkue ei ole antanut Rannikon toipumisesta selkeää kuvaa. Tällä on haluttu pitää vastustajat varpaillaan. Mutta ihme on, jos hän pelaa karsinnoissa.

Rannikon poissaolon myötä paineet ovat nyt Petteri Koposella. Toivottavasti Koposen fysiikka kestää Suomen raastavan pelitavan vaatimukset. Tämän lisäksi onnistumisia vaaditaan taas joukkueen pitkiltä miehiltä. Onneksi Gerald Lee jr. näyttää toipuneen kentille.  

Miten Suomi sitten muuten on toipunut syksyn EM-menestyksestä, sen näemme seuraavan kolmen viikon aikana. Taulussa on alussa 0-0. Se on saman verran kaikille joukkueille.

Tuoreimmat aiheesta: Kolumnit

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä