Antti Kempas |

Blogi: Yöllistä häähumua seurasi Suomen ennätys

Nukkumisesta ei tullut hääjuhlien takia mitään, kirjoittaa kävelijä Antti Kempas Yle Urheilun blogissa. SM-viestistä irtosi kaikesta huolimatta voitto - ja uusi Suomen ennätys.

Antti Kempas (vas.) onnittelee Keski-Uudenmaan Yleisurheilun ankkuria Eemeli Kiiskeä.
Kuva: Lehtikuva

SM-viestit kisailtiin tänä vuonna Porissa. Osallistuin nyt kolmatta kertaa 3 x 3 000 metrin viestiin. Aikaisempina vuosina saaliina oli hopea ja pronssi, joten tänä vuonna tavoitteenamme oli yksinkertaisesti voitto ja lisäksi Suomen ennätys. Seuramme Keski-Uudenmaan Yleisurheilun joukkueessa kävelivät lisäkseni Eero Seel ja Eemeli Kiiski.

Lähdimme Poriin jo kisaa edeltävänä päivänä lauantaina hyvissä ajoin valmistautumaan sunnuntaiaamun koitosta varten. Kävimme katsomassa viimeiset lauantain finaalit urheilukentällä, josta jatkoimme matkaa syömään ja majoittumaan. Heitin vitsinä matkalla kohti Poria, että majapaikassamme vietetään takuulla häitä.

Saapuessamme majapaikkaamme oli vastassa joukko häävieraita ja juhlat käynnissä. Tilanne vaikutti lähinnä humoristiselta, vaikka nukkumisesta ei tullutkaan mitään bändin soittaessa pitkälle yöhön.

Itse kisaan edellisellä yöllä oli tuskin mitään vaikutusta ja kisa sujuikin suunnitelman mukaisesti Eeron avatessa pelin. Vanhana kävelykonkarina (ja kovana kilpakumppaninani) matka taittui kahdeksan vuoden kilpailutauon jälkeen suorastaan loistavasti.

Itse kävelin tällä kertaa viestin toisen osuuden. Eeron hyvän kävelyn jälkeen oli helppo jatkaa viestiä rennolla fiiliksellä. Tasaisen vauhdinjaon suorittaneena päästin Eemelin ankkuriosuudelle riittävässä johtoasemassa kohti ensimmäistä SM-viestivoittoamme - bonuksena loppuajan näyttäessä uutta Suomen ennätystä.

Suomen ennätys varmistuu tosin vasta dopingtestin jälkeen, jonka kävimme antamassa tänään maanantaina. Kisapaikalle testiä ei järjestetty, joten kisasta seuraavien 24 tunnin aikana oli näytteet annettava. Saimme joukkueen kasaan vielä tänään aamulla ja kävimme antamassa näytteemme, jotta lopullinen sinetti ennätykselle on varmistettu.

Näin yksilölajin edustajalle viestit toimivat mukavana vaihteluna yksinäiseen puurtamiseen. SM-viesteissä fiilis on aina rento ja oman joukkueen menestymisen eteen on mukava antaa oma panoksensa. Tilanteet vaihtelevat ja kisaa jännittää eri tavalla, kuin omia yksilökisoja. Lisäksi menestystä on mukava juhlia koko porukan kesken.

Nyt on kuitenkin käännettävä katse nopeasti kohti tulevaa. Lontoo lähestyy päivä päivältä. Harjoittelu tähtää nyt vain ja ainoastaan 11.8. käveltävään 50 km:n kisaan. Nyt on vielä mahdollisuus harjoitella tiukasti seuraavat pari viikkoa elimistön tuntemusten mukaan. Toivottavasti kovat sateet helpottavat nyt allergiaoireita ja sunnuntain kisa aukaisi paikkoja sopivasti, jotta saan kaiken irti viimeisistä päivistä ja treeneistä kohti olympiaunelmaa.

Antti Kempas

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä