Bolt: Nyt voitte alkaa kutsua minua eläväksi legendaksi
Maailman nopein ei ole vielä jäämässä eläkkeelle. Rion triplamestaruutta mies ei kuitenkaan ajattele.
Kun Usain Bolt hävisi Yohan Blakelle Jamaikan olympiakarsinnoissa, löytyi yllättävänkin paljon ihmisiä, jotka epäilivät Boltin kykyä voittaa tuplamestaruuden olympiakisoissa.
Lontoossa Bolt ei antanut uutta aihetta epäilijöilleen, vaan jyräsi sekä 100 että 200 metrin kisan voittoon. Näin hän samalla puolusti menestyksekkäästi Pekingin olympiakisojen tuplavoittoaan. Maaliviivaa ylittäessään Bolt nosti sormen huulilleen. Tämä oli hänen mukaansa merkki ihmisille.
- Se oli merkki siitä, että aion voittaa ja tehdä itsestäni legendan. Se tarkoitti sitä, että nyt voitte alkaa puhua siitä, että olen elävä legenda, Bolt kertoi 200 metrin kilpailun jälkeen lehdistötilaisuudessa.
- Ihmiset todellakin epäilivät minun kykyjäni voittaa, mutta minusta se oli vain hyväksi. Nyt tiedän, ketkä ovat oikeita ystäviäni ja ketkä kannustavat minua oikeasti.
Triplan saavuttaminen todella vaikea tehtävä
Bolt myönsi, että Pekingin ja Lontoon saavutukset ovat sen verran suuria, että hänen on tällä hetkellä erittäin vaikea löytää itselleen uutta tavoitetta. Ensi kesän Moskovan MM-kisoja hän lupasi ehdottomasti harkita, mutta mikä hänen lajinsa siellä on, sitä hän ei vielä tiedä.
- Minulla on ollut kolme vuotta tavoitteena tulla legendaksi, ja nyt olen sen nyt tehnyt. Tätä onnellisuuden määrää ei voi selittää. Näiden kisojen jälkeen minun täytyy istua alas ja miettiä, mikä minua todella motivoisi.
Bolt ei edes halua ajatella neljän vuoden päässä olevia Rio de Janeiron olympiakisoja ja mahdollista triplamestaruuden voittamista.
- Se olisi todella vaikea tehtävä, sillä sekä Yohan Blake että Warren Weir ovat tuolloin 26-vuotiaita ja minä olen 30. Molemmat juoksevat jo nyt erittäin hyvin ja luulen, että minun aikani on nyt.
Ei vielä eläkkeelle
Bolt korostaa, ettei ole vielä jäämässä eläkkeelle, vaikka miettiikin lajivalikoimaansa uudelleen. Hän on aina halunnut kokeilla pituushyppyä ja on valmis kokeilemaan niin kriketin peluuta kuin jalkapalloakin. Bolt on kuitenkin uimari Michael Phelpsin kanssa samoilla linjoilla eli ei halua juosta liian vanhana.
- Varmaan jään itsekin eläkkeelle kun olen 30, koska Yohan juoksee silloin aivan liian kovaa. Haluan lopettaa, ennen kuin hän juoksee ohitseni, hän hymähti.
- En ole vielä jättäytymässä eläkkeelle, sillä rakastan tätä lajia. Olen saanut urheilun kautta kaiken, joten jatkan vielä. Loppukausi tosin on enää pelkkää hauskanpitoa.

Kommentoi aihetta
(10 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tee
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisi mies saanut juosta edes toisen juoksuistaan loppuun asti, oli miten ylivoimainen tahansa. Kaikki näkivät himmaukset satasella ja eilen. Tuo on kuitenkin katsojien ja olympialaisten halveksimista.
Haittaako se, ettei olympialaisissa ME-ajoista saa bonuksia kuten Timanttiliigassa?
Lääkäri
Ilmoita asiattomasta kommentistaNimimerkin "Tee" kannattaisi mennä tuota pikaa optikolle, koska hyvä ystäväni Sokea Reetakin näki eilen illalla otsallaan, että Bolt joutui repimään eilisessä juoksussa ihan täysillä loppuun asti, koska Blake oli tulossa rinnalle. Ja kannattaa ottaa myös selvää siitä, kuinka paljon nuo "himmaukset" oikeasti vaikuttavat loppuaikaan.
Zizou
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän se Bolt niillä kahdella, kolmella viimeisellä askeleellaan vähän "himmasi", mutta eihän Bolt melkein koskaan ole, ainakaan siis silloin kun on aivan ylivoimainen verrattuna muihin, juossut loppuun asti täysiä. Yleensä Boltin juoksu menee niin, että alussa jää vielä hieman taakse muista, mutta sitten vain menoksi ja siinä sitä sitten ollaan kärjessä, ensin hyvän matkaa, mutta sitten hieman hidastellaan, eikä revitä liikaa, mutta kuitenkin pidetään kärkisija, muutenhan Boltilla olisi ollut loistavat mahdollisuudet olympiaennätykseen myös 200 metrillä.
Ja eikös joku pitkän matkan juoksijakin poikennut radaltaan ja hieman kai hölläilikin juoksunsa lopuksi, kun tiesi jo voittaneensa, että onkohan sekin sitten katsojien ja olympialaisten halveksimista?
Tee
Ilmoita asiattomasta kommentistaLääkäri on väärässä. Kaikki näkivät kuinka Boltin selkä suoristui viisi metriä ennen maalia ja hän käänsi päätään Blaken suuntaan sekä nosti sormen huulilleen. Sillä tavalla ei juosta maksimivauhtia.
Tee
Ilmoita asiattomasta kommentistano tässä nyt nähdään tuo karmea asenne-ero boltin ja usa:n naissprinttereiden
välillä.
usan porukka on ammattitaitoisia alusta loppuun, eikä ylimielisyyden häivettäkään.
bolt on kyllä aivan pelle ja vaikka on nopea, sitä en kiellä, mutta pääkoppa surisee hänellä kyllä tyhjäkäyntiä. " kynät eivät ole teräviä penaalissa boltilla"
futari
Ilmoita asiattomasta kommentistaEhkäpä Tee on hieman oikeassa, mutta Boltia ei varmaan kiinnosta mitä mieltä osa ihmisistä hänestä on. Itse ainakin pidän sitä nättinä, että äijä on maailman paras ja ei ota urheilua liian vakavasti.
Jake
Ilmoita asiattomasta kommentistaAinoa pelle on tämä nimimerkki "Tee"
Bolt on tehnyt itsestään maailman tunnetuimman urheilijan jota nyt viimeistään voi kutsua eläväksi legendaksi
Voittajan on helppo hymyillä
Ilmoita asiattomasta kommentistaVeti se hylkääminen Boltinkin vakavaksi siellä Daegussa. Tosin jopa siitä tehtiin suurempi mediatapahtuma kuin 100 metrin voittajista. He jäivät täysin varjoonsa.
Johnson
Ilmoita asiattomasta kommentistaEt ole, en kutsu + testit koskevat sinuakin (legenda, legendaksi, doping)
miukumauku
Ilmoita asiattomasta kommentistakyllä
kylläboltonlegenda