Lontoo Yleisurheilu |

Bolt: Olen nyt legenda, seuraavaksi Manchester Unitediin

Torstai-ilta oli Boltille unelmien täyttymys. Seuraavaksi sprinttitähti suuntaa Manchester Unitedin testeihin.

Usain Bolt
01:04
Usain Bolt nousi omien sanojensa mukaan Lontoossa urheilulegendojen joukkoon.

Usain Bolt teki torstai-iltana Lontoon olympiastadionilla historiaa tykittämällä 200 metrin olympiakultaan. Jamaikalaistähti otti näin viidennen olympiakultansa ja uusi ensimmäisenä pikajuoksijana sekä 100 että 200 metrin olympiavoittonsa.

- En ollut hermostunut. Olen aina hieman jännittynyt ennen 200 metriä, mutta yleisö antoi minulle energiaa. He tarjosivat minulle paljon rakkautta, Bolt kertoi palkintojenjaon jälkeen Ylen haastattelussa.

Bolt kertoi ennen olympialaisia haluavansa nousta Lontoon radalla suurten juoksulegendojen joukkoon. Vaikka uusia maailmanennätysaikoja ei ole vielä miehelle saarivaltiossa syntynyt, on paikka urheilulegendojen joukossa taattu.

- Olen ehdottomasti nyt legenda. Olen osoittanut maailmalle, että pystyn voittamaan kahdesti. Olen todella, todella tyytyväinen.

Boltilla on Lontoossa jäljellä vielä yksi kulta puolustettavaan. Jamaika hakee toista peräkkäistä olympiakultaa myös 4x100 metrin viestissä. Boltilla on selvä käsitys siitä, mitä olympialaisten jälkeinen aika tuo tullessaan.

- Unelmani ovat nyt toteutuneet. Nyt minun täytyy asettaa uusia tavoitteita. Manchester United soitti minulle. Aion mennä heidän testeihinsä. Menen sinne vaikka vain hauskuuden vuoksi, Bolt selvitti.

Kommentoi aihetta

(8 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Rogge mokasi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sanoi ettei ole legenda vielä ja vertasi Lewisiin, mieheen joka kärysi monta kertaa dopingista, mutta maansa salasi sen.

Rogge alitti nyt riman, Bolt on legenda numero 1 kaikki lajitkin huomioon ottaen.


Mummeli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Bolt on huikee jätkä. ME löytyy 100m ja 200m, ja molemmissa kahdesti Olympiakultaa. Lisäksi kaverilta lähtee aina hyvää läppää lehdistötilaisuuksissa, positiivinen asenne kaikkeen, ottaa fanit huomioon ja vaikuttaa muutenkin fiksulta kaverilta.

Varmaan menossa sinne ManUnkin leirille lähinnä moikkaamaan fudisidoleitaan ja heittämään yläfemmoja. Realistisia mahdollisuuksia tuskin mihinkään ammattijalikseen on (en tosin Boltin taidoista tiedä, mutta epäilen), mutta ainahan voi lähteä ottamaan parit urheilujuomat ja pizzat Rooneyn ja kumppaneiden kanssa ja vaihtaa vähän treenivinkkejä.


Lauri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Bolt on kai pelannut nuorena futista ja aina sanonut haluavansa pelaamaan valioliigaan. Usein myös jos on lahjakas yhdessä lajissa niin on lahjakas myös muissa lajeissa. Esim. Lebron James (Jenkki korispelaaja) oli nuorena osavaltion parhaita jalkapallon pelaajia :)


jakuna

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kieltämättä olis kiva nähdä Boltti Manu-paidassa. Tulis ainakin laidoille kunnon vauhtia, jota ei ookkaan nähty sitten Ronnien Espanjaan lähdön. Boltin nopeudella jos se vaan jotenkin sais pallon pidettyä mukana, niin ei kellään puolustajalla olis mitään tehtävissä. Oppiskohan se myös pääpelaajaksi :)


Riemumieli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Se nyt vaan on sillä lailla, että kun kerran Boltia rappaa, ei tuo ylös nouse. Keho on pikajuoksijan eli pikku kolhu vie parhaan terän. Muutenkin liikaa lihaksia ja liikaa massaa pärjätäkseen lajissa, jossa vaaditaan myös kestävyyttä. Peli kestää 90 minuuttia, ei 10 sekuntia, juosta pitäisi jaksaa useita kilometrejä, ei 100 metriä.


Tunni

Ilmoita asiattomasta kommentista

Vaikkei Boltista mitään erityistä tulisikaan fudiskentillä, niin harva voi väittää etteikö se kuitenkin olisi mielenkiintoista nähdä miten tuo onnistuu! :)


jerew

Ilmoita asiattomasta kommentista

Fudiksessahan juostaan enimmäkseen sellaisia 10-30 metrin spurtteja, joten ei tuosta Boltin huikeasta maksimivauhtinopeudesta paljon hyötyä ole. Bolthan ei suinkaan ole maailman paras 30 metrin juoksija. Mutta hauskahan miestä olisi nähdä jalkapallokentillä. Tosin kannattaisi aloittaa hieman alhaisemmalta tasolta. Vaan eiköhän tuo Manu-juttu ole enmmän pr-tapahtuma.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä