Bruins-pomo paljastaa: Rask kieltäytyi pitkästä jatkosta
Boston Bruinsin pomon mukaan Tuukka Raskin lyhyt jatkosopimus oli pelaajan itsensä toive.
Tuukka Rask teki Bostonin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen juuri ennen kuin hänen aiempi sopimuksensa olisi päättynyt. Sopimuksen mitta yllätti monet, sillä Raskista on povattu Bruinsin uutta ykkösvahtia vuosikausiksi.
Bruinsin GM Peter Chiarelli kertoi Espn.com-verkkosivulla Raskin kieltäytyneen pidemmistä sopimusehdotuksista.
- Yritimme jo kauden aikana tehdä hänen kanssaan jatkosopimusta, mutta hän ei siihen suostunut. Ja kunnioitan sitä, Chiarelli kertoo.
Bostonin ykkösvahdin viittaa jo usean kauden ajan kantanut Tim Thomas pitää ensi kauden ajan sapattivuotta pelitouhuista, joten Rask haluaa osoittaa arvonsa kauden aikana.
- Uskon, että hän tahtoo todistaa, että hänestä on Bostonin ykkösvahdiksi. Hän on ollut hyvä maalivahti meille, mutta ykkösvahtina hän ei juuri ole ollut. Nyt hänellä on tilaisuus näyttää, Chiarelli totesi.
Tuoreimmat aiheesta: NHL
Detroit kumoon - voimahyökkääjä nosti Chicagon jaloilleen
Andrew Shaw pidensi kahdella osumallaan Chicagon kautta. Detroit Red Wings hukkasi ensimmäisen ottelupallonsa mutta johtaa sarjaa yhä 3-2-voitoin.
Loistava Rask torjui Bostonin konferenssifinaaleihin
New York Rangers kaatui viidennessä konferenssivälierässä 1-3-luvuin. Itäisen konferenssin finaalisarjassa Boston kohtaa Pittsburghin.
Päättyikö NHL:n veteraanitähden ura? - "Tämä on ollut hieno vuosi"
Daniel Alfredsson on tahkonnut 17 kautta Pohjois-Amerikassa. Perjantaina päättyneellä kaudella 40-vuotias konkari oli hyvässä iskussa.
HIFK-kasvatille kolmivuotinen NHL-sopimus
Mikko Vainonen on Nashville Predatorsin neljännen kierroksen varaus kesältä 2012. Vainosella on HIFK:n kanssa sopimus ensi kaudesta.
Maalipyssy häikäisi - Penguins jyräsi konferenssifinaaleihin
Pittsburgh eteni konferenssifinaaleihin ensimmäistä kertaa sitten seuran Stanley Cup -kevään 2009. Penguins-lauma kaatoi Ottawan tieltään 4-1-voitoin.
Melartin NHL-siirto varmistui
Ilari Melartin uusi osoite on Columbus Blue Jackets.
NHL:n ruotsalaistähti selitteli outoa kommenttiaan
Daniel Alfredssonin mukaan hän ei ole luovuttanut - toisin kuin mediassa annettiin ymmärtää keskiviikkoillan tappion jälkeen.
Niemen urakointi hukkaan, LA Kings tarrasi jatkopaikkaan
Jonathan Quick oli Kingsin sankari uransa seitsemännellä playoff-nollapelillä. San Jose Sharks on sunnuntaina kotikaukalossaan pakkovoiton edessä.
Rask päästi "yhden rumimmista" maaleista - katso video
Henrik Lundqvistin mukaan Carl Hagelinin 1-2-kavennus oli rumin, jonka ruotsalaisvahti on urallaan nähnyt.
Filppula pisteille, Detroit sysäsi Chicagon ahdinkoon
Detroit otti kotiyleisönsä edessä kolmannen voittonsa runkosarjavoittajasta. Valtteri Filppula keräsi kevään kuudennen tehopisteensä.
