Celtic piti pintansa Helsingissä
Celtic piti pintansa Helsingissä ja murskasi 2-0-voitollaan HJK:n unelman Mestarien liigan lohkovaiheeseen selviytymisestä. Suomalaisjoukkue jatkaa euro-ottelujaan Eurooppa-liigan play-offs -kierroksella.
Helsingin Jalkapalloklubin unelma Mestarien liigan lohkovaiheeseen selviytymisestä kariutui, kun joukkue hävisi Celticille 0-2 kolmannen karsintakierroksen toisessa osaottelussa Töölössä. Skotlannin mestari vei otteluparin nimiinsä yhteismaalein 4-1.
Ottelu sujui tasaisesti tunnin verran, mutta ratkaisevilla hetkillä paremmin pelannut Celtic puristi lopulta voittoon Joe Ledleyn ja Giorgos Samarasin maaleilla. HJK ei kyennyt hyödyntämään ylivoimaansa Victor Wanyaman saatua punaisen kortin 29 minuuttia ennen loppua.
Tunnustelevan alun jälkeen Demba Savage eteni vetopaikkaan, mutta kaukolaukaus lensi reilusti yli Fraser Forsterin vartioiman Celtic-maalin.
Takaiskuosuma oli erittäin lähellä vajaan vartin kohdalla, kun Celticin kapteeni Scott Brown vältti paitsion ja laukoi pallon avopaikasta niukasti ohi maalin.
Pian sen jälkeen maalintekoa pääsi yrittämään Samaras, mutta hänkään ei osunut maalipuiden väliin hyvän haltuunoton päätteeksi.
Vajaan puolen tunnin kohdalla vierasjoukkueen Gary Hooper onnistui ohittamaan veräjänvartija Ville Wallénin, mutta maali hylättiin paitsiona.
HJK oli päästä rokottamaan Sebastian Sorsan keskityksen leijailtua aina Savagelle asti. Tämän viimeistely epäonnistui kuitenkin täydellisesti hutipotkuun, ja minuutteja myöhemmin Mika Väyrysen kuti suuntautui päin Forsteria.
Ennen taukovihellystä Kris Commons syötti vielä upeasti pystyyn Hooperille, joka ajautui kuitenkin turhan pieneen kulmaan.
Sorsa sai toisen puoliajan alussa loistavan mahdollisuuden viedä HJK johtoon. Joel Pohjanpalo keskitti vasemmalta, ja täysin vapaaksi jääneen Sorsan kuti viuhui Forsterin torjunnan kautta ohi maalin.
Celtic joutui rikkomaan ja ottamaan varoituksia isäntien pelin kulkiessa hyvin. Pohjanpalokin haistoi yhden mainion tekopaikan, mutta tasapaino petti ratkaisevalla hetkellä.
Tunnin jälkeen Mathias Lindström voitti ilmataistelun Sebastian Mannströmin antaman kulmapotkun jälkeen. Forster torjui pallon hieman haparoiden.
Takana oli 66 minuuttia, kun Ledley hiljensi kotiyleisön. Hän ohjasi pallon rinnallaan maaliin Charlie Mulgrew'n keskityksestä.
HJK pääsi ylivoimalle neljä minuuttia myöhemmin. Wanyama sai illan toisen varoituksensa kaadettuaan Väyrysen ja poistui kentältä punaisen kortin saattelemana.
Celtic vetäytyi puolustuskannalle ja piti isännät lopussa aisoissa. Vaihtopelaaja Akseli Pelvas ei onnistunut akrobaattisessa laukauksessaan, kun taas Väyrynen puolestaan pyssytti pallon reilusti ohi maalin.
Samaras sen sijaan täräytti nahkakuulan 86. minuutilla vapaasti HJK:n verkkoon. Esityön osumaan teki avausmaalin tehnyt Ledley.
Celtic jatkaa Mestarien liigan play-offs -kierrokselle ja HJK Eurooppa-liigan play-offs -kierrokselle. Otteluparit arvotaan perjantaina Nyonissa.
Jos HJK kaataa seuraavan vastustajansa, se selviytyy ensimmäisenä suomalaisjoukkueena mukaan Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
HJK - Celtic 0-2 (0-0), yhteismaalit 1-4
HJK
1 Ville Wallén
27 Sebastian Sorsa
11 Mathias Lindström
6 Timi Lahti
21 Mikko Sumusalo
7 Sebastian Mannström 67. -> 8 Erfan Zeneli
22 Joel Perovuo 70. -> 9 Berat Sadik
16 Mika Väyrynen
28 Rasmus Schüller
26 Demba Savage (v)
20 Joel Pohjanpalo 78. -> 15 Akseli Pelvas
Celtic
1 Fraser Forster
2 Adam Matthews
25 Thomas Rogne
21 Charlie Mulgrew (v)
3 Emilio Izaguirre
8 Scott Brown
67 Victor Wanyama (v+v 71.)
16 Joe Ledley
9 Giorgos Samaras 88. -> 27 Daryl Murphy
15 Kris Commons (v) 75. -> 49 James Forrest
88 Gary Hooper 75. -> 33 Beram Kayal (v)
Maalit
0-1 Joe Ledley (67 min)
0-2 Giorgos Samaras (86 min)
Erotuomari: Robert Schörgenhofer (AUT)
Yleisöä: 10 269
Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga
KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille
Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.
Myös Yle HD näyttää Mestarien liigan finaalin
Lähetys Dortmundin ja Bayern Münchenin välisestä loppuottelusta alkaa lauantaina kello 21.30.
Litmanen: Tulossa ihan mieletön ottelu
Kaksi kertaa Mestarien liigan finaalissa esiintynyt Jari Litmanen arvioi, että Dortmundin ja Bayernin välisen ottelun asetelmia on vaikea ennakoida etukäteen.
Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla
Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.
Pukki uskoo Bayern Münchenin voittavan Mestarien liigan
Schalken suomalaishyökkääjän Teemu Pukin mielestä Borussia Dortmund on tällä hetkellä ehkä ainoa joukkue, joka pystyy haastamaan Bayern Münchenin.
Bayern Münchenin tie Mestarien liigan finaaliin
Bayern München esiintyy jalkapallon Mestarien liigan finaalissa jo kolmannen kerran neljän vuoden sisällä. Joukkue raivasi tällä kertaa pudotuspeleissä tieltään Arsenalin, Juventuksen ja Barcelonan.
Dortmundin tie Mestarien liigan finaaliin
Kivikovan D-lohkon syksyllä voittanut Dortmund on ollut yksi vakuuttavimmista joukkueista tämän kauden Mestarien liigassa. Se koki ensimmäisen tappionsa vasta välierien toisessa osaottelussa Santiago Bernabeulla.
KOMMENTTI: Dortmundin mylly jauhaa Lewandowskeja
Borussia Dortmundilla on hieman samanlainen ongelma kuin HJK:lla Suomessa. Kun huippulahjakkuus jalostuu seurassa huippupelaajaksi, alkaa raha puhua ja silloin seurauskollisuus saa tehdä tilaa.
Götze menee keskiviikkona magneettikuvaukseen
Dortmundin tähtipelaajan Mario Götzen pelikunto on edelleen kysymysmerkki Mestarien liigan finaalin alla. Hän joutui jättämään tiistain harjoitukset kesken.
Tilastot: Bayernilla vaikuttava maalikeskiarvo Mestarien liigassa
Dortmundin riveistä löytyy Mestarien liigan kauden toiseksi paras maalintekijä, mutta finaalivastustaja Bayern München on takonut osumia laajemmalla rintamalla.

Kommentoi aihetta
(13 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Jose mOurinho
Ilmoita asiattomasta kommentistapeli oli hjk:n halussa mutta hjk:n pelissa ei ollut mitään idea turha pyörityst ja ei luonut yhtään maali paikka, pohjanpallo on vielä nuori hyökkäjä hänestä tulee tähti mutta tänään hän pärjänyt yksinaisena kärjenä ja muistetaan vielä ett hän on 17.v ja pelasi viime vuonna kakkosessa joten olisi pitänyt olla toinen hyökkäjä, koska viime vuonna schalke kaatui kun pukki ja sadik pelasivät kahdella kärjellä.
MUURINEN ULOS!!!!
maailmantähti kommentoi?
Ilmoita asiattomasta kommentistaOletk0 se oikea Mourinho? Oli niin hyvä analyysi!
mixyu
Ilmoita asiattomasta kommentistasama mieltä! sitten kun celtic teki maalin muurinen pisti sadikin kentällä silloinkin kun peli oli menetetty
Leksa
Ilmoita asiattomasta kommentistaOikea joukkue voitti ja siihen on HJK:n tyytyminen.
Suomessa pitäisi ymmärtää että pitäisi vain rakentaa jäähalleja ja lopettaa potkupallo pelleily.
Ei vaan
Ilmoita asiattomasta kommentistajäähallit pitäisi purkaa ja koko lätkä kieltää täysin turhana lajina (lajia harrastetaan vain muutamassa maassa) ja junnut pitäisi ohjata futiksen pariin.
Saamari
Ilmoita asiattomasta kommentistaKylläpäs potuttaa! Klubi oli kyllä ideaton, ei kulkenut peli yhtä hyvin kuin Celticin vieraana. Lähinnä jäi mieleen Sumusalon syötöt Savagelle ahtaisiin paikkoihin ja sitten kun oli tilaa niin syötti suoraan vastustajille. Pääsiköhän Klubi jopa pari kertaa vastustajan boksiinkin? Olen kyllä todella pettynyt tämän illan peliin. Vielä menivät luovuttamaan Celticin maalin jälkeen vaikka pelasivat ylivoimalla, todella heikko asenne.
Joo Celtic on isompi seura jolla on hieno historia, ei riitä selitykseksi. Tappiota on aivan turha vähätellä. Jos jatkoon mielii niin pitää osata voittaa. Tästä otteluparista Klubin eteneminen seuraavalle kierrokselle oli täysin mahdollista.
Gooner
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa v*tutusta lisää vain se, että ottelun tuomaristokin ihan kultalautasella tarjosi klubille mahdollisuutta maaleihin. Monet Celtic-pelaajien hienot ja puhtaat taklaukset palkittiin klubin vapareilla ja tuomarilinja oli vierailijoille poikkeuksellisen tiukka. Ja punainenkin oli aivan käsittämätön tuomio mielestäni...
Klubin pelaajilta puuttui loppujen lopuksi vain pelirohkeus muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ehkä passiivista taktiikkaakin voi syyttää, mutta parempi meni jatkoon, ansaitusti. Nyt vaan sormet ristissä toivomaan hyvää arpaonnea perjantaiksi.
röhönaurut.
Ilmoita asiattomasta kommentistasamaras tarjosi tukipakettimaalin.yes.
mauno
Ilmoita asiattomasta kommentistaon se kumma kun ei tv:stä näy näitä pelejä. tsempatkaa vähän ylellä!
Ei kiinnosta ketään
Ilmoita asiattomasta kommentistaKeihäskarsintaa katsoi eilen 1,3 miljoonaa suomalaista. Jos YLE olisi näyttänyt tämän pelin, sillä olisi ollut noin neljä katsojaa. Sitä paitsi olympialaisia tuli kahdelta kanavalta. Muutakin pitää näyttää kuin urheilua.
Zidane
Ilmoita asiattomasta kommentistaHupia katsoin mitä UrhoTV:llä oli tarjolla. Joku ihmeen vip-kertalippu erikoismatsiin 15€. Kyseessä vielä heikko streami, toistan ei stabiili tv-lähetys vaan huonommalla laadulla ja hyvin mahdollisesti pätkivä streami. Ei saakutti soikoon mitkä hinnat. Kahden matsin hinnalla tilaat itsellesi Canal+ kuukaudeksi. Onnea ja menestystä vaan UrhoTV:lle.
oikeutettu tulos...
Ilmoita asiattomasta kommentistakun ei riitä, niin ei vain riitä. Ei mitään HJK:lta pois, mutta muistelen, että joskus vuonna 1986 joku joukkue pääsi pidemmälle...ja hävisi sitten lopulta kyseisen vuoden mestarille....mutta sattuhaan näitä...69...
Jokke
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt hjk voi taas myydä parhaansa pois niin kuin joka vuosi..onnetonta räpellystä.Oikeasti ei yritetäkään euro kentille.