Celtics-konkari näpäytti arvostelijoitaan - "En ole viisikymppinen"
Boston Celtics kukisti koripalloliiga NBA:ssa Memphis Grizzliesin kotihallissaan pistein 98-80. Celticsin sankariksi nousi Kevin Garnett, 35, joka osoitti, ettei häntä kannata pitää ikäloppuna.
Garnettin alkukausi on sujunut hieman totuttua vaisummin, mutta Memphisiä vastaan hän osoitti olevansa yhä armottoman kova pelimies. Hän nakutti 24 pistettä ja kaapi yhdeksän levypalloa. Hän yllätti lisäksi yleisön upottamalla kauden kolmannen kolmosensa.
- Minä osaan heittää kolmosia. Kaikki ajattelevat, että olisin 50-vuotias ja toinen jalka haudassa. En yleensä heitä kolmosia, koska joukkueessamme on muiden muassa liigan yksi kaikkien aikojen parhaista kaukoheittäjistä (Ray Allen) sekä kolmoskisan voittanut Paul Pierce. Roolini on pelata nämä kaverit vapaiksi, Garnett muistutti ottelun jälkeen.
Memphis piti ottelun pitkään tiukkana, ja Boston johti puoliajalla vain kuudella pisteellä. Sitten vierasjoukkueen puolustus alkoi pettämään, ja Celtics karkasi.
- Ottelu ratkesi siihen, ettemme saaneet puolustustamme pitämään. He saivat 26 pistettä nopeista hyökkäyksistä, ja lisäksi he hallitsivat levypallopeliä, harmitteli Grizzlies-luotsi Lionel Hollins.
Memphisin paras pistemies oli Rudy Gay, joka sai kasaan 21 pistettä. Bostonin joukkueesta esiin nousivat Garnettin lisäksi Paul Pierce (21/6/6 syöttöä), 14 korisyöttöä antanut Rajon Rondo sekä 12 pistettä heittänyt Chris Wilcox.
Tuoreimmat aiheesta: NBA
Tähdet eivät jäätyneet - Miami konferenssifinaaleihin
Miami Heat taistelee toisena vuotena peräkkäin NBA:n itäisen konferenssin mestaruudesta.
Sinnikäs Sixers ajoi Bostonin ahtaalle
Boston Celticsin ja Philadelphia 76ersin pudotuspelisarja huipentuu seitsemänteen otteluun.Sixers voitti kuudennen ottelun 82-75.
Tähdet loistivat - Heat murskasi Pacersin
Dwyane Wade ja LeBron James johdattivat Miami Heatin kolmanteen voittoonsa Indiana Pacersista. Heat on enää voiton päässä itäisen konferenssin finaaleista.
NBA-koripallo palaa San Franciscoon
Golden State Warriors palaa lähes 40 vuoden tauon jälkeen San Franciscoon.
Oklahoma City jyräsi nuoruuden innolla jatkoon
Oklahoma City Thunder eteni toisena kautena peräkkäin NBA:n läntisen konferenssin finaaleihin jyräämällä Kobe Bryantin Los Angeles Lakersin otteluvoitoin 4-1.
Yllätysnimi ratkaisi Celticsille huipputärkeän voiton
Boston Celtics voitti Philadelphia 76ersin lukemin 101-85 ja siirtyi voiton päähän paikasta NBA:n itäisen konferenssin finaalisarjasta.
Orlando antoi potkut NBA-valmentajalleen
Koripallon NBA-seura Orlando Magic on antanut lähtöpassit valmentaja Stan Van Gundylle pettymyskauden jälkeen.
San Antonion käsittämätön vire jatkuu
San Antonio Spurs eteni NBA:n läntisen konferenssin finaaleihin voittamalla Los Angeles Clippersin 2. kierroksella puhtaasti voitoin 4-0.
Miamin tehokaksikko liikaa Pacersille
Miami Heat tasoitti otteluvoitot 2-2:een NBA:n pudotuspelien itäisen konferenssin välieräsarjassa Indiana Pacersia vastaan. Voitto irtosi varhain maanantaiaamuna vieraskentällä luvuin 101-93.
Lakersin loppuhetkien painajainen jatkuu
Oklahoma kipusi viimeisellä neljänneksellä voittoon ja askeleen päähän konferenssifinaalista. Lakers jäätyi jälleen lopussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.