Chelsea valloitti Mestarien liigan
Chelsea voitti dramaattisen loppuottelun, joka ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa. Bayern München joutui pettymään kotiareenallaan.
Jalkapallon Mestarien liigan kausi 2011-2012 päättyi Roberto Di Matteon luotsaaman Chelsean voitonjuhliin. Joukkue nujersi Bayern Münchenin rangaistuspotkukilpailussa 4-3 lauantai-illan loppuottelussa Münchenissä. Varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen taululla olivat 1-1-lukemat.
Thomas Müller puski Bayernin johtoon Toni Kroosin syötöstä 83. minuutilla, ja Didier Drogba nikkasi tasoituksen viisi minuuttia myöhemmin Juan Matan antamasta kulmapotkusta.
Jatkoajan alussa Bayernin Arjen Robbenilla oli loistava tilaisuus tykittää voittomaali pilkulta, mutta ilmiömäisesti pelannut Chelsean veräjänvartija Petr Cech torjui rangaistuspotkun.
Rangaistuspotkukilpailussa Drogba laukoi ratkaisevan kudin. Cech pysäytti Ivica Olicin kudin, ja Bastian Schweinsteiger osui maalivahdin torjunnan kautta tolppaan. Chelsea-pelaajista Mata epäonnistui.
Bayern aloitti ottelun aktiivisemmin. Schweinsteigerille avautui viidennellä peliminuutilla vetopaikka, mutta Gary Cahill onnistui peittämään kudin. Heti perään yrittäjänä oli Kroos, jonka kuti viuhui ohi maalin.
Minuutteja myöhemmin Bayernin vastahyökkäys päättyi Robbenin hehtaaripyssyyn. Mario Gomez puolestaan pääsi puskemaan pallon yli maalin Franck Riberyn keskityksestä.
Robben ajoi hieman onnekkaastikin maalintekopaikkaan, kun takana oli reilut 20 minuuttia. Cech torjui jalallaan, ja pallo kimposi tolppaan.
Kummallekin joukkueelle tuomittiin vapaapotku hyvältä etäisyydeltä puolen tunnin rajan molemmin puolin. Robbenin tykitys kilpistyi Chelsean muuriin, ja toisessa päässä Matan laukoma pallo painui reilusti yli maalin.
Ottelun 36. minuutilla Diego Contenton keskitys tavoitti Müllerin, joka päätti laukoa suoraan ilmasta. Chelsean onneksi pallo lensi ohi maalin, ja sinipaidat lähtivät saman tien ensimmäiseen omaan organisoituun hyökkäykseen. Bayern-vahti Manuel Neuer torjui Salomon Kaloun kudin.
Ennen taukoa Bayernin johtomaali oli lähellä. Müller teki hyvin tilaa Gomezille, joka sai yrittää maalintekoa täysin vapaasta paikasta. Nahkakuula leijaili taivaan tuuliin.
Toisen puoliajan alussa Kroos pääsi ampumaan vastahyökkäyksen jälkeen. Pallo kimposi David Luizin pään kautta yli maalin. Minuutteja myöhemmin Ribery täräytti nahkakuulan verkkoon, mutta osuma hylättiin paitsiona.
Reilut 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Kroos oli jälleen Chelsean peikkona. Tällä kertaa Ashley Cole onnistui peittämään laukauksen.
Müller hukkasi yhden hyvän maalintekopaikan ennen kuin hän aloitti maalinteon 83. minuutilla. Tarkka pusku Kroosin keskitykseen, ja pallo oli maalissa.
Bayernin voitonjuhlat olivat valmiina alkamaan, kunnes Chelsea tasoitti ensimmäisestä kulmapotkustaan viisi minuuttia myöhemmin. Matan keskitys löysi Drogban, joka ohitti Neuerin.
Jatkoajan alussa koettiin draamaa Drogban kaadettua takaapäin Riberyn. Bayernin Robben asettui laukomaan rangaistuspotkua, jonka Cech torjui oikeasta alanurkasta.
Punapaitojen seuraava tilanne avautui vaihtopelaaja Olicille, joka jatkoi pallon ohi maalin Robbenin nappikeskityksestä. Gomezillakin oli paikka, mutta Cahill puolusti uhrautuvasti, ja ratkaisu venyi rangaistuspotkuihin.
Chelsealle voitto oli seurahistorian ensimmäinen Euroopan cupissa tai Mestarien liigassa. Vuonna 2008 joukkue hävisi Manchester Unitedille loppuottelussa juuri rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Englantilaisseuroista Chelsean ja Manchester Unitedin lisäksi Liverpool, Nottingham ja Aston Villa ovat onnistuneet valloittamaan Euroopan.
Valioliigassa kuudenneksi jääneelle Chelsealle lauantain voitto oli sikäli merkittävä, että se selviytyi hallitsevana mestarina mukaan ensi kauden Mestarien liigaan. Neljänneksi sijoittunut Tottenham jää rannalle.
Bayern München - Chelsea rp. 3-4, 1-1 (0-0)
Bayern München
1 Manuel Neuer
21 Philipp Lahm
44 Anatoli Tymoshtshuk
17 Jerome Boateng
26 Diego Contento
31 Bastian Schweinsteiger (v)
39 Toni Kroos
10 Arjen Robben
25 Thomas Müller 86. -> 5 Daniel van Buyten
7 Franck Ribery 97. -> 11 Ivica Olic
33 Mario Gomez
Chelsea
1 Petr Cech
17 Jose Bosingwa
24 Gary Cahill
4 David Luiz (v)
3 Ashley Cole (v)
34 Ryan Bertrand 73. -> 15 Florent Malouda
12 John Obi Mikel
8 Frank Lampard
21 Salomon Kalou 84. -> 9 Fernando Torres (v)
10 Juan Mata
11 Didier Drogba (v)
Maalit
1-0 Thomas Müller (83 min)
1-1 Didier Drogba (88 min)
Rangaistuspotkukilpailu
Philipp Lahm (Bayern München) onnistui
Juan Mata (Chelsea) epäonnistui
Mario Gomez (Bayern München) onnistui
David Luiz (Chelsea) onnistui
Manuel Neuer (Bayern München) onnistui
Frank Lampard (Chelsea) onnistui
Ivica Olic (Bayern München) epäonnistui
Ashley Cole (Chelsea) onnistui
Bastian Schweinsteiger (Bayern München) epäonnistui
Didier Drogba (Chelsea) onnistui
Erotuomari: Pedro Proenca (POR)
Yleisöä: 69 901
Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga
KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille
Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.
Myös Yle HD näyttää Mestarien liigan finaalin
Lähetys Dortmundin ja Bayern Münchenin välisestä loppuottelusta alkaa lauantaina kello 21.30.
Litmanen: Tulossa ihan mieletön ottelu
Kaksi kertaa Mestarien liigan finaalissa esiintynyt Jari Litmanen arvioi, että Dortmundin ja Bayernin välisen ottelun asetelmia on vaikea ennakoida etukäteen.
Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla
Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.
Pukki uskoo Bayern Münchenin voittavan Mestarien liigan
Schalken suomalaishyökkääjän Teemu Pukin mielestä Borussia Dortmund on tällä hetkellä ehkä ainoa joukkue, joka pystyy haastamaan Bayern Münchenin.
Bayern Münchenin tie Mestarien liigan finaaliin
Bayern München esiintyy jalkapallon Mestarien liigan finaalissa jo kolmannen kerran neljän vuoden sisällä. Joukkue raivasi tällä kertaa pudotuspeleissä tieltään Arsenalin, Juventuksen ja Barcelonan.
Dortmundin tie Mestarien liigan finaaliin
Kivikovan D-lohkon syksyllä voittanut Dortmund on ollut yksi vakuuttavimmista joukkueista tämän kauden Mestarien liigassa. Se koki ensimmäisen tappionsa vasta välierien toisessa osaottelussa Santiago Bernabeulla.
KOMMENTTI: Dortmundin mylly jauhaa Lewandowskeja
Borussia Dortmundilla on hieman samanlainen ongelma kuin HJK:lla Suomessa. Kun huippulahjakkuus jalostuu seurassa huippupelaajaksi, alkaa raha puhua ja silloin seurauskollisuus saa tehdä tilaa.
Götze menee keskiviikkona magneettikuvaukseen
Dortmundin tähtipelaajan Mario Götzen pelikunto on edelleen kysymysmerkki Mestarien liigan finaalin alla. Hän joutui jättämään tiistain harjoitukset kesken.
Tilastot: Bayernilla vaikuttava maalikeskiarvo Mestarien liigassa
Dortmundin riveistä löytyy Mestarien liigan kauden toiseksi paras maalintekijä, mutta finaalivastustaja Bayern München on takonut osumia laajemmalla rintamalla.

Kommentoi aihetta
(48 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaChelsean voitto tuolla pelityylillähän ei ollut mikään uusi asia. Moni lajia vähänkään pidempään seurannut muistaa varmaan EM kisat 2004, jotka päättyivät täysin samalla 4-5-1 tai 5-4-1 sumppupuollustuksella pelanneen Kreikan voittoon. Silloin Kreikan yllätysvoitto oli piristävää vaihtelua, mutta kun Chelsean tasoinen nippu pelaa Euroopan kentillä vastustajasta riippumatta antijalkapallollista sumppua, alkaa jotenkin hävettää. Varsinkin kun pelkkien tulosten takaa huutelevat Valioliigafanit kuvittelevat Valioliigan olevan jotenkin kova, kun Chelsea nyt voitti, vaikka joukkue selvisi jatkoon tuurilla niin Napolia kuin Barcaakin vastaan.
Toisaalta jokainenhan pelaa vahvuuksiensa kautta. Ehkäpä Di Matteo ei osaa valmentaa kontrolloitua hyökkäyspeliä ja ehkäpä Chelsean papat eivät enää osaa hyökätä muuten, kuin pelkillä toivotaan toivotaan vastahyökkäyksillä ja Drogban päätä hakemalla. Hieno tuhkimotarina Chelsean kannalta tämä kausi, mutta paras joukkue ei tosiaankaan voittanut :D
järki käteen t. neutraalifani
Ilmoita asiattomasta kommentistaTrolli? Otan silti kopin. Selitä miten mestarien liigassa voitetaan viisi ottelua putkeen tuurilla? Mahdoitko edes katsoa toista osaottelua Napolia vastaan? Entä kannattaako lähteä hyökkäämään Barcaa vastaan ulosajon kanssa (tai edes ilman)? Huono turnaus, jos tämän voi munkilla hoitaa kotiin.
Kaká
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt ei Zamppa, urheilualojen Trolli Tiedä mistä puhuu. Chelsea voitti taktisella ja hienolla pelillä.
Janders
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaktisella kyllä, mutta eipä tuossa juuri hienoidesta voi puhua. Lähinnä peruuttelemalla ja maalin edusta täydellisellä tukkimisella.
p.p.
Ilmoita asiattomasta kommentistaChelsea teki juuri sen yhden maalin jokaisessa pelissä ja vastustaja tahkosi tehottomasti ja epäonnekkaasti. Yhtä suuri ihme kuin Cityn nouseminen voittoon 5 min lisäajalla.
Futisfani
Ilmoita asiattomasta kommentistaChelsean peli ei ollut viihdyttävää mutta mietipä nyt vähän niitä maalipaikkoja, joita Bayernilla oli. Jos ei niistä saa kassiin kuin yhden niin ansaitseeko sellainen joukkue Mestareiden liigan pokaalia? Chelsea näytti esimerkillisesti miten maalipaikat käytetään tehokkaasti hyväksi. Drogban pusku ei ollut mikään räkämaali eikä edes puoliksi onnekas vastahyökkäys vaan puhdas maalintekijän maali. Mestareiden liigan finaalissa ei yleensä tule montaakaan maalipaikkaa ja jos tuhlaa kymmenen sellaista ja vielä pilkun niin ansaitseekin hävitä.
Samppa
Ilmoita asiattomasta kommentistaHuom. kommentti on syntynyt barca-janarin sormenpäistä. Ja juuri säälittävästi pelanneen Barceloonan Chelsea teloi maan rakoon muutama viikko sitten.
Mielestäni Chelsean voitto oli ansaittu, sillä kuten aiemmin sanottua, ei viittä peräkkäistä peliä voita pelkällä tuurilla. Ja jalkapallohan ei ole lottoamista, vaan kyllä voittoon vaaditaan myös hitunen taitoa.
Chelsea oli paras
Ilmoita asiattomasta kommentistaPah! Ei voi kuin ihailla Chelsean kurinalaista taktista peliä, puolustuspeli maailman huippua! On aivan turha itkeä, jos oma joukkue räpelsi eikä yltänyt edes finaaliin...
Bayern oli huono
Ilmoita asiattomasta kommentistaFutisfani sen kiteytti, ei lisättävää. Bayern oli umpisurkea viimeistelyssä, eikä silloin yksinkertaisesti voi voittaa.
Sami
Ilmoita asiattomasta kommentista"Chelsean tasoinen nippu pelaa Euroopan kentillä vastustajasta riippumatta antijalkapallollista sumppua"
-Zamppa on siis nähnyt peräti kolme peliä, ja pitää itseään "guruna"? Filmaaminen on varmaan sitten sitä taitojalkapalloa..
urpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaZamppa hehkutti jokin aika sitten vielä ucl-voittajan olevan maailman paras, mutta nyt kun väärä joukkue voitti..
Kenet Chelsean olisi pitänyt vielä Napolin, Barcan ja Munichin lisäksi voittaa, että katkerat barcajanaritkin voisivat myöntää parhaan voittaneen? Veroparatiisin kahden joukkueen liigan miljonääreillä pyyhittiin lattiaa, niin sitten on tietysti "antijalkapalloa". Pahinta antijalkapalloa oli barcan voitot 2009 ja 2011 huijaamalla. Filmaaminen on paljon rasittavampaa katseltavaa kuin loistava puolustaminen.
Ylihehkutetuilla supertähdillä (messi ja robben) ei vain pää kestänyt kovassa paikassa toisin kuin suurten pelien Drogballa.
Hjallis
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos zamppa seuraisi pelejä ,tietäisi, että barca pelaa juuri tuolla 4-5-1 taktiikalla, välillä tosin 4(3)-6(7)-0 -taktiikalla.
Lorimer
Ilmoita asiattomasta kommentistaMessi on ratkaissut kaksi UCL-loopuottelua, joten hän on todella suurten pelien mies. Kukaan ei voita joka kausi kaikkea, ei edes Drogba.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaMäkä mäkä mitä täällä taas itketään. Ok en oo oikeassa.
Mikä hemmetin antijalkallo?
Ilmoita asiattomasta kommentistaJotkut henkilöt eivät näemmä tunnu ymmärtävän mikä ero on turnaus- ja sarjaottelulla... tai sitä miten pelitapa muuttuu, jos kolme neljäsosaa ykköspuolustuksesta on pelikiellossa.
The Beautiful Game
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi yhtä kiihkeätempoinen kuin Bayern- Real, mutta silti sykähdyttävä peli. Chelsea osoitti, että futis on järkipeli, jossa altavastaaja voi voittaa pelaamalla fiksusti.
Kiitos Ylelle hienosta Champions-liigakaudesta!
sininen
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa Bayernko sitten oli Chelseaa parempi tekemään maaleja?
Simeoni
Ilmoita asiattomasta kommentistaChelsea pelasi materiaalinsa mukaisesti, eikä pyrkinytkään koko matsin aikana mihinkään muuhun, kuin pääsemään rankkarikisaan. Eihän tuolla Chelsean materiaalilla voi pelata tällä tasolla muutoin kuin puolustamalla omaa maalia kynsin hampain!
Paras joukkue ei valitettavasti voittanut tällä kertaa.
Chelsea de facto paras
Ilmoita asiattomasta kommentistaParas joukkue voittaa aina, de facto. Bayernilla oli tilaisuutensa tehdä vaikka 4-0, eivät vain olleet tarpeeksi hyviä. Sama homma Barcelonan kohdalla, eivät vain osanneet, Chelsea osasi.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaChelsean puolustuksessa ei ollut kuin tasan yksi 100% avauksessa oleva pelaaja, eli Ashley Cole. David Luiz/Gary Cahill molemmat olivat juuri loukkaantuneina ja puolustuksesta puuttui Terry ja Ivanovic sekä Ramires ja Raul Meireles olivat varmaan parhaita hyökkääviä keskikenttä pelaajia Chelsesssa, mutta olivat pelikiellossa. Joten olisihan Chelsean ollut täysin idioottimaista lähteä vain hyökkäämään, jos parhaat pakit ja hyökkäykseen lähdön avainmiehet olivat pelikiellossa.
Veli Ponteva
Ilmoita asiattomasta kommentistaBM hävisi älyttömän vaihtoon, jossa Muller otettiin pois. Drogba iski heti.
Uskomaton varmistelumokavaihto.
Taktisesti muutenkin erittäin kiinnostava ottelu.
Drogbasta ei tarvitse pitää, mutta sen maaleista kyllä.
Rocky Balboa, PA
Ilmoita asiattomasta kommentistaKetjun fiksuin kommentti. Ei lisättävää.
Gooner
Ilmoita asiattomasta kommentistaItse uskon, että Heycknesillä ei ollut pokkaa ottaa Robbenia tai Riberyä pois, koska sanomista olisi varmasti tullut. Nyt se saattoi kostautua...
Outo vaihto tosiaan
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa mieltä, ihmettelin itsekin valtavasti tuota van Buyten ottamista kentälle, etenkin siinä kunnossa mitä mies nyt voi olla pitkän toipilasjakson jälkeen. Todella erikoinen veto Heynckesiltä tuolla tasolla! Siihen asti Bayern oli dominoinut, sen jälkeen ei niinkään. Bayern ei osannut pelata puolustavasti, Chelsea on siinä maailman paras. Siinä ratkaiseva ero Chelsean eduksi.
urheilun suurkuluttaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaJalkapallo on joukkueurheilua hienoimmillaan. Turha verrata lajeihin, joita pelataan täysin erilaisissa olosuhteissa ja erilaisella peluutus systeemillä. Hyvä Chelsea, Englanti, Lontoo! Brittifutis jyrää!
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaLoistavaa Chelsea, ansaitsit sittenkin mestaruuden.
Ei Manu, ei Barca, ei Shelski
Ilmoita asiattomasta kommentistaEns vuonna on jälleen uus mestari, ja se on City!
p.p.
Ilmoita asiattomasta kommentistaPeli päättyi 1-1 eli rankkikisa ratkaisi. Jalkapallosta pitäisi poistaa tää rankkikisa esim. uusinta ottelu. Heikompi ei pääsisi passailemaan ja odottamaan "arvontakisaa".
Janders
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiinpä! Onhan rankkarit jännittävä tapa ratkaista peli, jos molemmat joukkueet ovat taistelleet raivokkaasti ja tasaväkisesti, mutta eivät vain ole saaneet ratkaisevaa maalia aikaan.
Mutta jos toinen joukkue ei edes yritä hyökätä kuin vasta pakon edessä, niin eihän tässä ole mitään järkeä.
pallo on pyöreä
Ilmoita asiattomasta kommentistaPeliaika ja jatkoaika tekevät joukkueesta jauhelihaa. Olisi piinallista katsoa, kun potkupallolla sitten ratkaistaisiin kisa. Rankkari on ihan ok.
deco
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisikin pelin ja katsojien kannalta hyvä, että jatkoajalle tulisi pari lisävaihtoa. Fifa on tätä miettinyt, sillä se saattaisi pitää pelin temmon miellyttävänä ja myös vähentää rankkareille päätymisen mahdollisuutta (nykyään kun niin usein huippujoukkueiden kohdatessa jatkoaika on varmistelua ja edessä häämöttää vääjäämättömänä rankkarit).
p.p.
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaksiosainen peli olisi hyvä ratkaisu molempien kotikentillä. Tulisi vähemmän rankkikisoja. Copa del Rey hyvä esimerkki.
Davies
Ilmoita asiattomasta kommentistaUpea voitto Chelsealta ja täysin ansaittu! Hyvä Drogba ja kaikki muutkin joukkueen väsymättömät taistelijat. Bayern ikuinen finaalihäviäjä ja Saksa ei ole voittanut UCL:ää sitten vuoden 2001, kyllä vaan Englanti, Italia ja Espanja ratkaisevat Euroopan parhaan seurajoukkueen tittelin keskenään, Bayernistä nyt ei voi edes huippujoukkueena puhua tässä kisassa ja Saksan mestari Dortmund oli aivan rotsi jääden lohkonsa viimeiseksi Arsenalin jyrätessä lohkovoittoon!
Zidane
Ilmoita asiattomasta kommentistaKiitos pubijengi! Teitte Bayernille sen minkä he tekivät meille. Hyvä ottelu ja siisti kaiken kaikkiaan. Ei jättänyt jossitteluille varaa alkunkaan, parempi voitti ja onneksi se oli Chelsea.
Mummeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaTässäpä mietittävää: Pitääkö yksikään maajoukkueen tai huippu seurajoukkueen valmentaja tämän jälkeen Chelseaa maailman tai Euroopan parhaana joukkueena? Pitääkö yksikään jalkapallotoimittaja? Entäpä joku pelaajalegenda?
Jos vastaat "kyllä", katsot tätä voittoa pelkästään Chelsea-fanin sinisten lasien läpi. Mutta sekin on kait ihan okei.
Spurs
Ilmoita asiattomasta kommentistaChampions liigan voittaja 2011-2012: Chelsea!
Se ei muuksi muutu vaikka kuinka itket.
Manu
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoitto se on joka ratkaisee. Parempi voitti ja sillä hyvä. Ei siinä paljon toimittajien ja legendojen mielipiteet paina kun kannua tuolla nostaa.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaMummelipa sen tuossa osuvasti sanoi. Kerran voi satumaisella tuurilla ja tuhkimotarinan avulla voittaa, mutta katsotaan sitten, jos joskus sama Valioliigajoukkue voittaa UCL mestaruuden 3 kertaa 6 vuoden aikana ja siinä sivussa kyseisen joukkueen avainpelaajat johdattavat kotimaansa sekä MM-kultaan että EM-kultaan/maaosansa mestaruuteen.
Tämän kauden UCL ratkaisupelit olivat antijalkapallon, pakittelun ja sumputtamisen juhlaa, joka riittää sen kerran kymmenestä. Ensi vuonna palataan taas tuttuun päiväjärjestykseen, kun Total Football ja hyökkäävä jalkapallo hallitsevat. Tai oikeastaan paluu tapahtuu jo kesän EM-kisoissa, kun Englanti Hodgsonmaisella sumputtamisella jää alkulohkoon.
Chelsea oli paras
Ilmoita asiattomasta kommentistaChelsea oli de facto paras, siitä ei asia muuksi muutu itkemällä. Olen itse objektiivinen asian suhteen, ja arvostan Chelsean upeaa voittoa, sillä se tuli joukkuepelillä. Ja kyllähän Chelsean pelaajat ovat aliarvostettuja alkukauden suoritusten valossa. Kaksi finaalipaikkaa + yksi välierätappio viiteen vuoteen ja sitä ennen viitisen vuotta putkeen välierässä kertoo kuitenkin omaa kieltään joukkueen huipputasosta.
Tietysti jos ei lajia tunne, voi kuvitella vain Realin, Bayernin, Barcelonan tai Manun voivan voittaa. Kaikki muut ovat sitten ihan rupujengejä jotka korkeintaan tuurilla ja anti-jalkapallolla voittavat...hohhoijaa.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko paras vain silloin, jos pelaa "viihdyttävää" futista, josta katsojat tykkää? Ehkä idea onkin siinä, että vastustaja pitää riisua aseistaan, kuten Chelsea teki Barcelonaa vastaan. En nähnyt ensimmäistä osaottelua, mutta ne henkilöt, jotka väittävät, että Chelsea pelasi "huonosti" toisessa osaottelussa niin eivät ymmärrä mitään.
Chelsea pelasi huonosti ehkä ensimmäiset 40 minuuttia, mutta miettikääpä, että Barca 1-0 johtoon - Terrylle punainen - Chelsea miesvajaalle - Barca 2-0 johtoon - peli ohi? ei ole - Chelsea 2-1 kavennus - Drogba kaataa Fabregasin, Barcalle rankkari - Messi laukoo rankkarin ylärimaan - Chelsea puolustaa miesvajaalla loput ajasta.
Ei Chelsean edes tarvinnut hyökätä tuon jälkeen ja miksi olisivat, jos Barcalla oli mies ylivoima. Ei se peli kaunista ollut, mutta ei kai sitä tarvitse tyhmyyksiä tehdä? Luuletko, että Chelsea olisi voinut pyörittää Barcaa, jos pelaisi samalla lailla kuin Barca?
sininen
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi Zamppa puhuu koko ajan "antijalkapallosta"? Puolustaminen ei kyllä sellaista ole.
seppo
Ilmoita asiattomasta kommentista"Miksi Zamppa puhuu koko ajan "antijalkapallosta"? Puolustaminen ei kyllä sellaista ole."
-Koska zamppa on seurannut lajia (eli barcaa) noin 3 vuotta ja luulee että jalkapallo on pelkästään maalinteko kilpailu. Chelsea pelasi Napolia, Barcaa ja Munichia vastaan taktisesti erinomaisesti ja ratkaisevilla hetkillä kasetti kesti loppuun asti (pl. Terry). Chelsea laittoi myös rohkeasti kentälle finaaliin oman kasvattinsa vaikka ei ollut pelejä montaa alla ja vieläpä väärälle paikalle.
Zampat ja muut barcajanarit taas kesällä valittavat kun "antijalkapalloileva" Italia vie espanjan hidastelijoita mennen tullen. Eipä zampan suosikki Espanjakaan viime kisoissa 1-0 -pelillään mitenkään hienolla pelillä loistanut. Ennemminkin kunnostautuivat kaatuilussa kuin barcalaiset konsanaan.
Puolustaminen on mielestäni paljon vähemmän "antijalkapalloa" kuin filmaaminen.
Paras voitti.