Cocks vakuuttavasti käsipallon mestariksi
Riihimäen Cocks jyräsi vakuuttavasti käsipallon Suomen mestariksi. Cocks kukisti Kauniaisten HC Westin 27-23 (17-12) ja vei finaalisarjan puhtaasti otteluvoitoin 3-0.
Cocks hallitsi kautta alusta loppuun saakka eikä hävinnyt ainoatakaan ottelua. Cocks vei mestaruuden jo neljännellä peräkkäisellä kaudella. HC West joutui taipumaan kolmannen kerran peräkkäin SM-hopealle.
Lauantain loppuottelun ehdoton tähtipelaaja oli Cocksin Kristo Järve. Virolaispelaaja tehtaili peräti kymmenen maalia. Teemu Tamminen ja Niko Bergholm iskivät kumpikin neljä osumaa.
- Mahtavat tunnelmat. HC West pääsi hyvin rinnalle loppuhetkillä, mutta hyvin jaksoimme painaa loppuun saakka, Cocksin Ville Viljanen maisteli mestaruutta.
- Toisella puoliajalla meillä oli vähän vaikeuksia, mutta puristimme hienosti loppuun saakka. West teki tästä finaalisarjasta upean, mutta meidän keskuspuolustuksemme venyi uskomattomiin suorituksiin, Viljanen mietti.
Tuoreimmat aiheesta: Muu palloilu
Tuominen iski komeasti EM-finaaliin
Olli Tuominen eteni squashin EM-kotikisoissa finaaliin kaadettuaan välierässä turnauksen ykkössijoitetun, Saksan Simon Rösnerin erin 3-1 (11-9, 6-11, 11-3, 11-4).
Vaahteraliiga käyntiin jo 33. kerran
Helsingin Wolverines lähtee 33. vaahteraliigakaudelle puolustavana mestarina. Nousijajoukkueena amerikkalaisen jalkapallon pääsarjassa nähdään Vantaan TAFT
Tuominen raivasi tiensä EM-välieriin
Olli Tuominen selviytyi mitaliotteluihin squashin EM-kilpailuissa Helsingissä.
Tuomisella ja Mustosella pirteä aloitus EM-squashissa
Helsingin turnaus lähti käyntiin suomalaisittain kaksijakoisesti. Ennen viimeisiä pelejä vain suosikit etenivät 16 parhaan joukkoon.
EM-squash: Tuominen mitalijahtiin
Helsingissä kamppaillaan tällä viikolla squashin EM-mitaleista. Suomen ykköstoivo keskiviikkona alkavissa kisoissa on Olli Tuominen.
Lintilä keilasi Suomen mestariksi
Lasse Lintilä keilasi Suomen mestariksi Oulussa. Suomen mestaruus oli Lintilälle jo uran viides.
Käsipalloliitto palkitsi parhaita
Suomen Käsipalloliitto palkitsi parhaitaan keskiviikkona Helsingissä.
Istumalentopallo vaatii nopeutta ja notkeutta
ZZ Toivala on Suomen paras istumalentopallojoukkue. Seurassa on yli 20 pelaajaa. Tiukka harjoittelu on tuonut hyvää menestystä.
Kuolleen NFL-tähden perhe harkitsee aivotutkimusta
Entiset pelaajat haastavat amerikkalaisen jalkapallon liigaa joukolla oikeuteen. Pelaajakuolemat herättävät keskustelua aivovammoista.
Ville Lång ja Anu Nieminen olympialaisiin
Suomen sulkapallon ykköspelaajat matkaavat Lontoon kisoihin. Kaksinpeleihin pääsee 38 miestä ja naista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.