Detroit-pomolta radikaali idea NHL-pudotuspeleihin
Ken Holland haluaisi, että pudotuspeliotteluiden lopussa jaetut rangaistukset jatkuisivat seuraavissa otteluissa.
NHL-seurojen GM:t kokoontuvat keskiviikkona New Yorkissa keskustelemaan liigan sääntöasioista.
Holland on ehdottanut, että pudotuspelisarjoissa otteluiden lopussa saadut rangaistukset suoritettaisiin seuraavassa ottelussa.
Esimerkiksi Detroitin ja Nashville välisessä ensimmäisen kierroksen sarjassa Predators olisi aloittanut toisen ottelun kahden miehen alivoimalla. Joukkue oli ottanut sarjan avausottelussa kaksi rangaistusta viimeisellä peliminuutilla.
- Olen keskustellut tästä liigaihmisten ja muiden GM:ien kanssa. Runkosarjassa se ei ole ongelma, kun vastustajat vaihtuvat. Seitsemän ottelun sarjoissa Detroitilla on kuitenkin historiaa, jossa seuraavaan kohtaamiseen on haettu asetelmia ottelun loppuhetkillä. Ehkä myöhään otetut rangaistukset voisivat jatkua, Holland kommentoi Detroit Free Pressin haastattelussa.
- Olen todella kiinnostunut keskustelemaan aiheesta. Olemme puhuneet siitä aiemminkin, mutta asia ei ole edennyt koskaan. Nyt se on taas noussut puheenaiheeksi, Holland jatkoi.
New Yorkissa pidettävässä tilaisuudessa aiheina ovat myös muun muassa koukkaamis, kiinnipitämis- ja väkivaltaisuusrangaistukset.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Jani-75
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisi kyllä mielenkiintoinen uudistus:)
kotikatsomosta
Ilmoita asiattomasta kommentistaSama voisi tulla sm-liigaan, loppuis tai ainaki vähenis rähinöinti pelien lopussa. Joissa ikään kuin haetaas asetelmia seuraavaan kohtaamiseen. Ja automaattisesti rähinöinnistä voisi tulla 2+2 min tai 5min jäähyt
1 Jaa-ääni
Ilmoita asiattomasta kommentistaLoppuis ainakin "anssisalmeloiden" kaltaiset sikailut pelien lopussa.
Dada
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa 10 sekä 20 min rangaistuksen saaneet huilaisi ekan erän, jos rangaistusta siirtyisi vähänkin seuraavaan otteluun.
esatikka
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos pelaat alivoimalla pelin lopussa ja tilanne vaikka 4-0 niin kannattaa tehdä oma maali, että saa alottaa seuraavan pelin 5 vs 5. Onko järkeä?
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuskin tuo on ideana. Tarkoitus on kitkeä ne typerät tappelut summerin soidessa, eikä rangaista "normaaleista" jäähystä.
Mielenkiintoinen ehdotus, kun miettii sitä, että peli on selvä ja nykyään tappiolla oleva joukkue yrittää hakea asetelmia kahakoilla ottelun lopussa. Jos nämä kahakat saadaan pois olisi ihan kohdallaan tälläinen ratkaisu. Tosin ei sitä voi koukkaamisesta antaa mitään seuraavaan otteluun, mutta nämä kaiken maailman turhat tappelut jne. ihan lopussa.