Devils-kapteeni: Tämä oli meille suuri koitos
Zach Parise kiitteli voittomaalin tekijää. Ilja Kovaltshuk odottaa kotiyleisöltä kovaa kannustusta.
New Jersey Devilsin kapteeni Zach Parise vaikutti helpottuneelta NHL:n itäisen konferenssin viidennen loppuottelun jälkeen.
Devils onnistui ottamaan 5-3-voiton, vaikka Rangers kampesi itsensä tasoihin kolmen maalin takaa. Marian Gaborikin laukaus toi lukemat 3-3:n, kun kolmatta erää oli pelattu 17 sekuntia.
- Lähdimme vielä kolmanteenkin erään puolustamaan maalin johtoa. Valitettavasti se ei kestänyt kovin pitkään, Parise virnisti ottelun jälkeen.
Voitto Rangersin kotihallissa, Madison Square Gardenissa, merkitsee, että Devilsillä on mahdollisuus edetä Stanley Cupin finaaliin voittamalla sarjan kuudes ottelu kotonaan varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa.
- Tämä oli meille suuri koitos. Kuinka he pelasivat ja kuinka yleisö lähti mukaan peliin. Kolmen maalin johdon menetyksen jälkeen on vaikea koota rivinsä uudelleen, Parise pohti.
- Mutta onneksi saimme Ryan Carterilta ison maalin. Se oli todella suuri helpotus kaikille.
Joukkueen venäläistähti Ilja Kovatshuk uskoo, että kotonaan Devils tulee olemaan kova.
- Tuntuu hyvältä olla voiton päässä Stanley Cupin finaalista. Seuraavaksi pääsemme kotihalliimme ja uskon, että yleisö viilliintyy, Kovaltshuk totesi.
- En usko, että meidän kannattaa muuttaa pelissämme mitään. Toki hukkasimme kolmen maalin johdon, mutta pelasimme ensimmäisessä erässä vahvasti. Meidän täytyy vain karvata lujaa, se on pelimme avain.
Tuoreimmat aiheesta: NHL
Crosby-show siivitti Pittsburghin jälleen voittoon
Kolme maalia iskenyt Penguins-kapteeni oli illan sankari. Voittomaalista vastasi kokenut Brenden Morrow.
Los Angeles nousi upeasti – San Josen voitto mureni jäähyihin
Los Angeles Kings voitti San Jose Sharksin kotonaan 4-3. Kings johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0.
Boston iski jatkoajalla – legendan viesti antoi uskoa ratkaisijalle
Boston Bruins voitti New York Rangersin jatkoajan jälkeen maalein 3-2.
Chicago karkasi Detroitilta päätöserässä
Chicago Blackhawks avasi 2. pudotuspelikierroksen vakuuttavalla 4-1-voitolla Detroit Red Wingsistä.
NHL-ulkojääpelejä NY Yankeesin stadionille
NY Rangers, NY Islanders ja New Jersey vierailevat tammikuun lopulla NY Yankesiin yli 50 000 katsojaa vetävällä baseball-stadionilla.
Kykyjenetsijä urakoi yli 200 ottelua vuodessa
Edmonton Oilersin kykyjenetsijä Matti Virmanen kertoi nähneensä yli 200 ottelua viime elokuusta lähtien.
San Jose ei pystynyt ohittamaan Quickia
Slava Voinov ja Jonathan Quick olivat Los Angeles Kingsin sankareita 2-0-voitossa San Jose Sharksista.
Tehokas ylivoima auttoi Pittsburghin avausvoittoon
Pittsburgh Penguins teki kolme neljästä maalistaan erikoistilanteista, kun Ottawa Senators kaatui 4-1-lukemin.
Anaheim-pomo valotti Selänteen ja Koivun jatkokuvioita
Anaheim Ducksin GM Bob Murray aikoo antaa Teemu Selänteen voittaa hänet golfkentällä ennen päätöstä. Hän haluaisi pitää myös Saku Koivun joukkueessa.
Dallas Starsin päävalmentajalle kenkää
Glen Gulutzan ei jatka Dallas Starsin päävalmentajana.
