Djokovic möyhensi maanmiehensä
Novak Djokovic kukisti Viktor Troickin suoraan kolmessa erässä. Maailman ykköspelaajan puolivälierävastus ratkeaa tiistaina.
Wimbledonin tennisturnauksessa ykköseksi sijoitettu Novak Djokovic ei antanut keskuskentällä armoa maanmiehelleen Viktor Troickille.
Djokovic jyräsi Troickin yli vajaassa puolessatoissa tunnissa erin 6-3, 6-1, 6-3. Hallitsevan mestarin Djokovicin ja sijoittamattoman Troickin välinen ottelu oli maanantain viimeinen Wimbledonissa.
Viidettä kertaa Wimbledonissa kahdeksan parhaan joukkoon yltäneen Djokovicin puolivälieräpari tulee ottelusta Richard Gasquet - Florian Mayer.
Sade kiusasi neljännen kierroksen otteluita läpi illan, joten peräti viisi miesten kamppailua jouduttiin siirtämään tiistaille. Naisten puolella kaikki puolivälieräparit sen sijaan ehdittiin saada selville.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Nadal murskasi Federerin Roomassa
Rafael Nadal vei vakuuttavan näytöksen jälkeen voiton Rooman tennisfinaalissa. Roger Federer jäi jyrän alle.
Serena Williams vei potin Roomassa
Serena Williams jyräsi tenniksen WTA-turnauksen voittajaksi Roomassa.
Olympiavoittajan turnaus Ranskan avoimissa vaarassa
Vuodesta 2011 vaivannut selkävamma saattaa pitää Andy Murrayn pois Roland Garrosilta.
Nieminen törmäsi tuttuun muuriin ja menetti tie break -taikansa
Jarkko Nieminen koki jälleen tappion Ernests Gulbisia vastaan.
Nadal kotiyleisönsä riemuksi selvään turnausvoittoon
Rafael Nadal voitti Stanislas Wawrinkan Madridin turnauksen loppuottelussa.
Williams murskasi Sharapovan finaalissa
Serena Williams nappasi uransa 50. turnausvoiton kaksinpelissä. Maria Sharapovalla oli Madridin turnauksen loppuottelussa ongelmia syöttönsä kanssa.
Wawrinka yllätti Berdychin – finaalissa vastassa Nadal
Espanjan Rafael Nadal ja Sveitsin Stanislas Wawrinka kohtaavat sunnuntaina Madridin Masters-turnauksen finaalissa.
Williamsin mielenkiintoinen taktiikka toimi: “Olen tylsin ihminen”
Serena Williams ja Marija Šarapova pelaavat sunnuntaina Madridin WTA-turnauksen finaalissa.
Japanilaisyllättäjä päätti Federerin turnauksen Madridissa
Madridin tennisturnauksen puolustava mestari putosi kolmannella kierroksella.
Jarkko Niemisen vastakohta - 17 hävittyä tie-breakia putkeen!
Robin Haase on hävinnyt ATP-kiertueella 17 katkaisupeliä peräkkäin. Putki alkaa jo näkyä hollantilaisen henkisellä puolella.
