Djokovic sai makean revanssin argentiinalaisjärkäleestä
Novak Djokovic kesytti Juan Martin Del Potron suoraan kolmessa erässä ja eteni kymmenennen kerran peräkkäin Grand Slam -välierään.
Tenniksen US Openin kolmen vuoden takaisesta mestarista Juan Martin Del Potrosta ei ollut vastusta turnauksen viimevuotiselle voittajalle Novak Djokovicille. Djokovic kuritti lähes kaksimetristä argentiinalaisvastustajaansa puolivälierässä erälukemin 6-2, 7-6 (7-4), 6-4.
Ottelun käännekohdaksi muodostui liki puolitoista tuntia kestänyt toinen erä ja sen katkaisupeli. Del Potro syötti erävoitosta tilanteessa 5-4, muttei onnistunut tasoittamaan ottelua. Argentiinalainen johti katkaisupeliäkin, mutta viisi ja puoli tuntia vastustajaansa vähemmän turnauksen aikana urakoinut Djokovic vei lopulta pidemmän korren.
Djokovic eteni voittonsa myötä kymmenennen kerran peräkkäin Grand Slam -turnauksen välieriin. Samalla serbi sai Del Potrosta maukkaan revanssin, sillä argentiinalainen kukisti hänet olympiapronssiottelussa kuukausi sitten.
Lauantain välierässä Djokovicin haastaa huippukautta pelaava David Ferrer. Turnauksen neljänneksi sijoitettu espanjalainen kaatoi puolivälierässään Janko Tipsarevicin yli neljä ja puoli tuntia kestäneen taistelun jälkeen erin 3-2.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Nieminen rynnisti jatkoon Saksassa
Jarkko Nieminen jyräsi toiselle kierrokselle tenniksen ATP-turnauksessa Düsseldorfissa. Nieminen peittosi slovakialaisen Lukas Lackon.
Tenhunen ei ole koskaan kävellyt – Pelaa loistavasti tennistä
Taneli Tenhunen on elämänmyönteinen urheilija ja valmentaja.
Nadal murskasi Federerin Roomassa
Rafael Nadal vei vakuuttavan näytöksen jälkeen voiton Rooman tennisfinaalissa. Roger Federer jäi jyrän alle.
Serena Williams vei potin Roomassa
Serena Williams jyräsi tenniksen WTA-turnauksen voittajaksi Roomassa.
Olympiavoittajan turnaus Ranskan avoimissa vaarassa
Vuodesta 2011 vaivannut selkävamma saattaa pitää Andy Murrayn pois Roland Garrosilta.
Nieminen törmäsi tuttuun muuriin ja menetti tie break -taikansa
Jarkko Nieminen koki jälleen tappion Ernests Gulbisia vastaan.
Nadal kotiyleisönsä riemuksi selvään turnausvoittoon
Rafael Nadal voitti Stanislas Wawrinkan Madridin turnauksen loppuottelussa.
Williams murskasi Sharapovan finaalissa
Serena Williams nappasi uransa 50. turnausvoiton kaksinpelissä. Maria Sharapovalla oli Madridin turnauksen loppuottelussa ongelmia syöttönsä kanssa.
Wawrinka yllätti Berdychin – finaalissa vastassa Nadal
Espanjan Rafael Nadal ja Sveitsin Stanislas Wawrinka kohtaavat sunnuntaina Madridin Masters-turnauksen finaalissa.
Williamsin mielenkiintoinen taktiikka toimi: “Olen tylsin ihminen”
Serena Williams ja Marija Šarapova pelaavat sunnuntaina Madridin WTA-turnauksen finaalissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.