Eduard Hämäläisen Anna-tyttö Suomen mestariksi
Suomea arvokisojen moniotteluissa takavuosina edustaneen Eduard Hämäläisen Anna-tyttö valloitti hieman yllättäen 200 metrin SM-kullan ennen konkari Sari Keskitaloa. Voittoaika oli 24,34.
Kuortaneen Kunnon vasta 16-vuotiasta Anna Hämäläistä valmentaa hänen äitinsä Olga.
Olga Zolotarjeva on parhaimmillaan juossut 100 metriä 11,20 ja 200 metriä 22,80. Vuoden 1986 Stuttgartin EM-kilpailuissa hänet palkittiin 4x100 metrin pronssimitalilla.
- Olen todella tyytyväinen. Yllätys tämä oli minulle. Lähtö epäonnistui mutta sain onneksi kiristettyä loppua kohti, Hämäläinen summasi.
- Elämääni kuuluu tällä hetkellä urheilua ja koulua. Aloitan Kuortaneen urheilulukion syksyllä, sanoi lupaava Hämäläinen.
Annan isä, Eduard Hämäläinen toimii nykyisin Kuortaneen urheilulukiossa, jossa hän valmentaa mm. nuoria ottelijoita.
Satasen kuningatar Sari Keskitalo piti hopeaa ihan ok-suorituksena.
- Oli loppusuoralle tultaessa johdossa, mutta aavistin, että joku menee vielä ohi. Hopea on siksi ihan ok, jutteli Pellon Ponnen edustaja.
IFÅlandin Hanna Wiss otti pronssin avosylin vastaan, sillä se oli hänelle ensimmäinen mitali aikuisten sarjoissa.
Ratakierroksen tuore Suomen mestari, Tampereen Pyrinnön 16-vuotias Ella Räsänen ei startannut finaaliin. Hänellä oli antibioottikuuri kisojen alla keuhkoputkentulehduksen takia.
Naisten 200 metriä:
1.Anna Hämäläinen 24,34
2.Sari Keskitalo 24,50
3.Hanna Wiss 24,60
4.Tiina Leppäkoski 24,68
5.Nelli Toivo 24,86
6.Maria Räsänen 24,90
7.Minna Laukka 25,46
Ella Räsänen DNS
Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu
Sampo Lehtola heitti keihästä pitkästä aikaa
Paluukilpailun voittotulos jäi vaatimattomaksi: 75,21 metriä.
Bergius ylitti Lontoon A-rajan
Seiväshyppääjä Jere Bergius on ylittänyt Haapajärvellä Lontoon olympiakisojen A-rajan 572. Suomalainen tavoittelee kesän molemmissa arvokisoissa finaalipaikkaa.
Heinä ja Bergdahl juoksivat kotimaiset kärkiajat
Suomalaiset kisasivat Saksan Dessau-Rosslassa. Visa Hongisto teki parhaan tuloksensa kolmeen vuoteen 200 metrillä.
Bolt synkisteli: Enpä ole juossut näin huonosti pitkään aikaan
Jamaikan sprintterihirmu Usain Bolt jäi kauas aikatavoitteestaan suoran mitalla Ostravassa.
Vesely ja Thorkildsen omilla luvuilla - 80 metriä liikaa Pitkämäelle
Vitezslav Vesely voitti Ostravassa keihäänheiton tuloksella 85,67. Mainion sarjan heittänyt tshekki kiskaisi neljä kertaa yli 84 metrin. Tero Pitkämäki oli jälleen vaisu.
Jonathan Åstrand rikkoi EM-rajan Ostravassa
Jonathan Åstrand rikkoi Helsingin EM-kilpailuiden A-tulosrajan tämän kauden ensimmäisessä 200 metrin kilpailussaan Ostravassa.
Koririlla kova tavoite: 10000 metriä alle Vainion SE:n
Turun Urheiluliiton Lewis Korir aikoo juosta hurjavauhtisen 10000 metriä Saarijärven uusitulla urheilukentällä sunnuntaina. Hän tavoittelee Martti Vainion Suomen ennätystä nopeampaa aikaa.
Kyyrö sinkautti yli EM-rajan
Mikko Kyyrö heitti kiekossa yli EM-rajan torstaina Vuosaaressa. Hänen pisin kaarensa kantoi 61,27.
Pars moukaroi kauden kärkituloksen
Unkarin Krisztián Pars moukaroi Ostravan kansainvälisissä yleisurheilukisoissa maailman kärkituloksen 82,28. Naisten moukariykkönen oli Saksan Betty Heidler.
Sandells hyvässä vauhdissa Oslossa
Kalevan kisojen viimekesäinen 800 ja 1500 metrin voittaja IK Falkenin Niclas Sandells juoksi Norjan Eliittikisoissa Oslossa 3000 metrillä hyvään aikaan 7.53,12.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.