Lontoo Yleisurheilu |

"Ehkä pitää antaa musertaa itsensä kerran"

Sanni Utriainen on 21-vuotiaana ehtinyt edustaa Suomea jo lukuisissa nuorten arvokisoissa sekä aikuisten sarjassa EM-kilpailuissa ja nyt myös olympialaisissa. Utriainen uskoo, että Lontoon epäonnistuminen tekee hänestä vain vahvemman.

Sanni Utriainen pettyneenä
Sanni Utriainen jäi ilman tulosta Lontoon olympialaisissa Kuva: Lehtikuva

Kolme yliastuttua heittoa keihäskarsinnassa oli kaikkea muuta, mitä Utriainen haki Lontoosta. Heittojen analysointi onnistui nokialaiselta rutiinilla, mutta karsinnan epäonnistumisen tunteita oli vaikeampi pukea sanoiksi.

- Kädellä lähdin intoilemaan liian aikaisin. Olisi pitänyt ihan rauhassa odottaa, että jalat tekevät ja ihan viimeisenä kädet. Lähdin intoilemaan ja sain tuloksena kolme äksää. Ensimmäisessä heitossa oli vähän askelmerkin kanssa ongelmia, tulin liian lähelle ja jouduin vetämään lopun suppeaksi. Viimeisessä oli jo juoksu kunnossa, kun tuo kärki vain olisi pysynyt, Utriainen analysoi ja joutui tämän jälkeen hetken kasaamaan itseään.

- Hyvin kaksijakoiselta tuntuu. Tavallaan ei tunnu miltään, mutta kun sisko huusi katsomosta tukensa… Oli ihan mieletöntä epäonnistumisen jälkeen saada se järkkymätön tuki sieltä. Siellä oli melkein koko perhe isolla joukolla mukana.

"Tästä ei muuta kuin nousta"

Utriainen on tähän mennessä urallaan onnistunut aina selviytymään karsinnasta finaaliin. Lontoossa karsintaraja oli peräti 62 metriä, kun kaksi vuotta sitten nuorten maailmanmestaruuden voittaneen Utriaisen ennätys on 59,31.

- Tästä ei muuta kuin nousta. Nyt tuli tällainen pieni katko finaaleihin pääsyyn, mutta se on vain pieni katko. Ehkä kerran pitää antaa musertaa itsensä, jotta tiedän, että seuraavalla kerralla en varmasti jää siitä finaalista, hän vakuutti.

- Kun menee puntillekin ja rikkoo niitä mikrosoluja lihaksesta, niin ne ovat parannuttuaan vahvempia ja räjähtävämpiä.

Tarkoituksena olla paras

Utriainen ja Oona Sormunen ovat tällä hetkellä Suomen naisten keihäänheiton kantavia voimia, mutta kumpikin on maailman kärjestä vielä kymmenisen metriä jäljessä. Tiina Lillakin ja Heli Rantasen viitoittamalla tiellä on kuitenkin selvää, että näiltä nuorilta naisilta odotetaan nousua kärkitaistoon.

- Ei minulla ole todellakaan paineita siitä. En olisi tähän hommaan lähtenyt, ellei tarkoituksenani olisi yksinkertaisesti olla paras joku päivä. Me olemme Oonan (23 vuotta) kanssa tosiaan nuoria, joten pikkuhiljaa hyvä tulee. Eikö se niin mene? Sormuselta aamulla tsemppitekstiviestin saanut Utriainen kysyi.

- On hyvä, että meitä on kaksi, että saadaan kilpailua, mutta meitä saisi olla enemmänkin.

Suomalaiset odottavat tälläkin kertaa keihäänheiton tuovan Lontoosta kultaa ja kunniaa. Vaikka paineet ovat enemmän miesten leveillä harteilla, saa Utriainenkin välillä oman osuutensa.

- Se on oikeastaan ihan sama, mitä muut ajattelevat, kunhan itsellään on tavoitteet korkealla. Se kaikkein tärkein paine ja tavoitteet tulevat sisältä päin. On vain hieno juttu, että keihäänheitto on sellainen laji, että sille riittää huomiota ja median kiinnostusta.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä