Euro 2012 |

"Ei kannata käydä Roomassa, jos ei näe paavia"

Italian pelintekijän Andrea Pirlon mielestä vielä ei ole syytä juhlaan. Hän haluaa lähteä EM-lopputurnauksesta kotimatkalle pokaalin kanssa.

Andrea Pirlo
Andrea Pirlo. Kuva: EPA

Yksi Italian EM-joukkueen tärkeimmistä palasista on ollut 33-vuotias pelintekijä Andrea Pirlo, jonka mukaan vielä ei ole syytä juhlaan.

Fifa-rankingissa 12:ntena majailevaa Italiaa ei laskettu ennen lopputurnausta suurimpien voittajasuosikkien joukkoon, mutta toistaiseksi se ei ole hävinnyt vielä otteluakaan.

Lohkovaiheessa Italia ylsi tasapeliin tulevan finaalivastustajan Espanjan kanssa, pudotuspeleissä ovat puolestaan kaatuneet Englanti ja Saksa.

Pirlo on urakoinut turnauksessa yhteensä 480 minuutin verran. Hänen tililleen on kertynyt yksi vapaapotkumaali ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä.

- Olen antanut aina kaikkeni, ja nyt ansaitsimme finaalipaikan. Meidän on otettava tästä hetkestä kaikki irti, Juventusta edustava Pirlo painottaa.

- En kuitenkaan naura paljon, koska emme ole tehneet vielä mitään. Ei kannata käydä Roomassa, jos ei näe paavia. Haluamme matkustaa kotiin tämän pokaalin kanssa, hän lisää.

Meidän on otettava tästä hetkestä kaikki irti.

- Andrea Pirlo

- Sunnuntaina me taistelemme ja juoksemme samalla hengellä kuin Englantia vastaan.

Pirlo voitti jo maailmanmestaruuden Italian kanssa vuonna 2006, mutta hänen seurakaveriltaan Giorgio Chielliniltä arvokisavoitto vielä puuttuu.

- Elämme unelmaa, ja miljoonat italialaiset ovat kanssamme, puolustaja Chiellini sanoo.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

urpo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hieno mies Pirlo. Eniten minuutteja koko Juventuksen joukkueessa viime kaudella. Milanossa ollaan varmaan manattu useampaan kertaan miehen päästämistä pois. Euroopan mestaruus olisi hieno kruunu, Pirlo pelaa parasta kauttaan moneen vuoteen.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä