Ralli |

EK12-13: Citroen jatkaa ilman tallimääräyksiä

Uuden-Seelannin ralli jatkui huoltotauon jälkeen. Sebastien Loebin ja Mikko Hirvosen taistelu voitosta jatkui tiukkana.

Mikko Hirvonen
Kuva: Citroen Press

Huoltotauolta palattiin tiukoissa asetelmissa, kun Sebastien Loeb johti Mikko Hirvosta vain 1,7 sekuntia. Hirvonen oli pitkän lounastauon jälkeen hieman unessa.

- Sebastien on nopeampi nyt. Lounastauko oli vähän liian pitkä minulle ja en ollut ihan vireessä. Menin yhdessä mutkassa pitkäksi ja siinä meni sekunteja, Hirvonen kertoi WRC:n ralliradiolle.

Spekulaatiot Citroenin tallimääräyksistä käyvät koko ajan kuumana. Hirvonen kuitenkin vakuutti ettei mitään ole sovittuna.

- Emme ole saaneet mitään tallimääräyksiä, joten kilpailua voitosta jatketaan.

Myös rallia johtava Loeb oli samoilla linjoilla.

- En haluaisi ottaa riskejä tiimikaveriani vastaan, mutta nyt on pakko, Loeb kuittasi ralliradion kyselyt tallimääräyksistä.

Kahdeksantena ajava Jari-Matti Latvala ei enää omien sanojensa mukaan haaveile sijoituksesta viiden kärjessä. Katseet ovat jo tulevassa.

- Teimme hiukan muutoksia autoon ja yritämme oppia lisää. Kokeilimme hieman erilaisia säätöjä, Latvala sanoi.

Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla

Mario Götze

Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä