Ralli |

EK14: Sinnikäs Hirvonen ei anna periksi

Suomen MM-rallin päätöspäivänä ajetaan kolme perinteistä erikoiskoetta, jotka kaikki kaahataan kahteen kertaan. Nyt oli vuorossa Leustu.

Mikko Hirvonen
Mikko Hirvonen Kuva: AFP / Lehtikuva

Mikko Hirvonen ja Sebastien Loeb jatkoivat tiukkaa sekuntitaistoaan Suomen MM-rallin 14:nnellä Leustun EK:lla. Citroënilla ajava suomalainen onnistui nipistämään Loebin johdosta 1,5 sekuntia pois. 

Rallin voittotaistelu ilman pahempia haavereita käydään Citroën-kaksikon välillä, sillä Fordin parivaljakko Jari-Matti Latvala-Petter Solberg on jäänyt tasaisesti ja Latvalan ero kärkeen on kohta puoli minuuttia.

Fordin WRC-autolla Suomen MM-ralliin ensi kertaa osallistunut Yhdysvaltain YouTube-legenda Ken Block joutui keskeyttämään kokonaistilanteen kymmenenneltä sijalta Leustun pätkällä hänen Fiestansa oikean etupyörän vaurioiduttua hypyn jälkeen.

Myös S2000-luokassa Protonilla ajava Juha Salo joutui kesken Leustun etapin renkaanvaihtohommiiin, mikä pudotti Salon kokonaistilanteessa sijalle 21.

MM-pisteistä taistelevat suomalaisista Hirvosen ja Latvalan lisäksi myös Fordin WRC-autoja ajavat Jari Ketomaa ja Matti Rantanen. Ketomaa on kokonaistilanteessa seitsemäntenä (3.17,6 min kärjestä) ja Rantanen (3.32,6 perässä) kahdeksantena.

Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä