Ralli |

EK17: Latvalalle pohjat, Hirvosella vahva alku

Portugalin MM-rallissa epäonnesta kärsinyt Fordin Jari-Matti Latvala aloitti rallin päätöspäivän kaasuttamalla 17. erikoiskokeen pohja-ajan. Kärjessä viilettävä Mikko Hirvonen kasvatti Citroenillaan johtoaan 1.14,7 minuuttiin.

Mikko Hirvonen Citroen Portugalin MM-ralli
Kuva: Citroen Press

- Olen tyytyväinen. Tie oli hieman liukkaampi kuin eilen. Ei tässä ole paniikkia, sillä kaikki toimii hyvin. Teimme oikean rengasvalinnan. Uskon, että pärjäämme näillä renkailla iltapäivään saakka, pehmeillä renkailla ajava Hirvonen sanoi WRC:n ralliradiolle.

Hirvosen pahin uhkaaja, toisena oleva Mads Östberg karkasi Fordillaan kolmantena olevalta Jevgeni Novikovilta, mutta jäi Hirvosesta kolme sekuntia.

- En halua olla hidas, mutta täytyy ottaa varovasti. Saimme onneksi lisättyä johtoamme kolmanteen sijaan, Östberg totesi.

Torstaina ulos ajanut ja lauantaina moottoriongelmista kärsinyt Jari-Matti Latvala lähti sunnuntaina sorateille ensimmäisenä ja hyötyi lähtöpaikastaan.

- Olimme huolestuneita renkaista, mutta pehmeät olivat ehdottomasti oikea valinta. Tie oli märkä, jossa oli kuitenkin liukkaita kohtia. Toisesta pätkästä tulee vaikeampi. Tämä oli ihan hyvä pätkä, jolla kaikki meni hyvin, erikoiskokeen pohja-ajan paukuttanut Latvala kertoi.

Lauantain 14. erikoiskokeen jälkeen keskeyttämistä pohtinut Jari Ketomaa aloitti sunnuntain ongelmitta mutta hitaasti.

- Tänään kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin, eikä ongelmia ole vielä ollut. Nyt auto on kunnossa, mutta olen vain liian hidas, Fordin yksityistallin WRC-autolla Portugalissa ajava Ketomaa totesi.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä