Ralli |

EK3: Loeb vakuuttavasti yötauolle

Suomen MM-rallin avauspäivä päättyi Mynnilän erikoiskokeeseen.

Sebastien Loeb
Sebastien Loebilla oli aihetta hymyyn Suomen MM-rallin avauspäivänä Kuva: Lehtikuva

Ranskan Sebastien Loeb oli vakuuttavassa vauhdissa koko Suomen MM-rallin avauspäivän ajan. Citroën-kuljettaja oli nopein avausetapin lisäksi myös päivän päättäneessä kolmannessa, Mynnilän erikoiskokeessa.

Kahdeksankertaisen maailmanmestarin jälkeen toiseksi nopeinta vauhtia 14,40 km:n EK:lla piti Norjan Mads Östberg. MM-pisteissä toisena oleva Loebin tallitoveri Mikko Hirvonen oli kolmas, 3,5 sekuntia Loebia jäljessä.

- En päässyt yhtään lujempaa tällä pätkällä. Ajoin täysillä koko ajan. Olen todella tyytyväinen ajooni, sanoi Loeb Ylen ralliradiossa EK:n jälkeen.

Fordin Jari-Matti Latvala jäi Loebista tasan viisi sekuntia, eikä ollut ollenkaan tyytyväinen maalialueella.

- Ei ollut todellakaan hyvä pätkä. Jäätiin Loebista viisi sekuntia. Tulin niin lujaa kuin pääsin, mutta autossa ei toimi kaikki kunnolla tällä hetkellä. En tiedä mikä siinä on, mutta se täytyy selvittää, totesi pettynyt suomalainen.

Hirvonen ajoi nuollen autollaan ojanpenkkoja, mutta nautti ensi kertaa tämän MM-rallin aikana ajamisesta.

- Pari kertaa ajettiin ihan ojaa myöten, mutta nyt päästiin vasta kunnolla rallin makuun. Kyllä se tästä paranee, kommentoi Hirvonen EK:n maalissa.

Mynnilän EK ajettiin pari kilometriä pidempänä kuin viime vuoden MM-rallissa. Ajosuunta oli viime vuodesta muutettu alkuperäisen mukaiseksi. Sysmän lähellä kulkenut Mynnilän 14 km:n etappi oli kumpuileva, mutta se ei sisältänyt kuitenkaan isoja hyppyjä.

Kokonaistilanteessa Loeb kasvatti johtonsa 7,3 sekuntiin avauspäivän päätteeksi. Latvala ja Hirvonen ovat molemmat kakkossijalla. Norjan Mads Östberg kipusi neljänneksi vain kahden sekunnin kymmenyksen päähän suomalaisista.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä