Ralli |

EK4: Latvala ja Hirvonen ongelmissa - Loeb kärkeen

Sadekuurojen kastelema reitti hankaloitti kuskien urakkaa Kreikan MM-rallin neljännellä erikoiskokeella.

Mikko Hirvonen
Kuva: Citroen Press

Sekä Jari-Matti Latvala että Mikko Hirvonen kävivät erikoiskokeella penkan puolella. Ennen virhettään Latvala oli ajamassa jälleen huippuaikaa.

- En ole tyytyväinen. Väliajat näyttivät hyviltä, mutta sitten jarrutus meni pitkäksi. Oli tosi mutainen paikka, mutta luulin että se oli ihan ok. Kone sammui ja etupyörät menivät lukkoon. Menetin siinä viidestä kymmeneen sekuntiin, Latvala totesi WRC:n ralliradiolle.

- Todella liukasta oli. Yksi risteys mentiin pitkäksi männikköön. Siinä oli kuitenkin sellainen sopiva aukea, joten pääsimme takaisin reitille, Hirvonen selitti ajovirhettään.

Suomalaisten tunaroinnin ansiosta Sebastien Loeb nousi rallin kärkipaikalle. Ranskalaisen etumatka Latvalaan on 1,2 sekuntia. Loeb ei ollut maalissa kuitenkaan tyytyväinen menoonsa.

- Puskin todella kovaa. En tiedä, miksi en päässyt kovempaa, Loeb ihmetteli.

Erikoiskokeen ylivoimaiseen voittoon ajoi Petter Solberg, joka nousi Hirvosen edelle kolmanneksi. Solberg voitti pätkän lähes kymmenen sekunnin erolla ja on alle viiden sekunnin päässä kärjestä.

Seuraavaksi ohjelmassa on etähuolto. Ralli jatkuu kello 12.25.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä