EK5: Latvala lentää - "Häntä vastaan on mahdoton taistella"
Sebastien Loeb on lyönyt jo hanskat tiskiin Walesin MM-rallin perjantaipäivän osalta. Jari-Matti Latvalan vauhti mutakelissä on ranskalaiselle liikaa.
Jari-Matti Latvala kasvatti johtoaan Walesin MM-rallissa entisestään viidennellä erikoiskokeella. Suomalaiskuski ajoi erikoiskokeen pohja-ajan 2,3 sekunnin erolla tallikaveriinsa Petter Solbergiin.
- Nautin tästä todella paljon, Latvala kuittasi WRC:n ralliradiolle päivän viimeistä edellisen erikoiskokeen maalissa.
Sebastien Loeb jäi Latvalalle peräti kymmenen sekuntia, vaikka tunsi ajaneensa pätkän hyvällä vauhdilla. Ranskalainen kuitenkin tiedostaa, että Latvala lienee hieman hyötynyt lähtöpaikastaan (viides) ja pehmeiden renkaiden valinnasta perjantaina.
- Ajoin hyvin, mutta häntä vastaan on mahdoton taistella, Loeb totesi.
Loeb putosi Solbergin taakse rallin kolmannelle sijalle. Latvalan johto norjalaiskuskiin on 11,8 sekuntia. Mikko Hirvonen jatkaa viidentenä, yli puolen minuutin päässä kärjestä.
Perjantaina on ohjelmassa vielä yksi erikoiskoe. Pätkä, jonka Latvala nimesi päivän ensimmäisellä ajokerralla koko rallin suosikikseen.
Tuoreimmat aiheesta: Ralli
Loeb uskoo Kubicaan enemmän kuin Räikköseen
Sebastien Loeb uskoo Robert Kubican lyövän Kimi Räikkösen rallisaavutukset laudalta.
Loebin 78:s täysosuma MM-ralleissa - "Upeat tunnelmat, auto toimi täydellisesti"
Sebastien Loeb pääsi voiton makuun Argentiinan MM-rallissa. Loeb myönsi, että pitkä tauko sorakilpailuista vaikeutti ajamista ensimmäisellä osuudella.
EK14: Loebin juhlat, Latvalan kolmas sija maistui makealta
Sebastien Loeb juhli voittoa Argentiinan MM-rallissa. Päätöspäivänä loistanut Jari-Matti Latvala nousi kolmanneksi.
EK13: Latvala taisteli ohi Novikovista
Jari-Matti Latvala onnistui puristamaan ohi Jevgeni Novikovista Argentiinan MM-rallissa. Latvala oli kiinni kolmannessa sijassa ennen viimeistä erikoiskoetta.
EK12: Loeb hallitsee, Latvala tavoitti Novikovia
Sebastien Loeb jyrää Argentiinan MM-rallin kärjessä. Jevgeni Novikovin ja Jari-Matti Latvalan taisto kolmannesta sijasta tiivistyi.
EK11: Novikov ravisteli Latvalan hereille
Jari-Matti Latvala ajoi lauantain avauspätkällä pohja-ajan ja jahtaa kolmatta sijaa Argentiinan MM-rallissa.
EK10: Latvala lyhyen erikoiskokeen nopein – Loebilla tukeva johto
Jari-Matti Latvala ajoi nopeimman ajan perjantain viimeisellä erikoiskokeella.
EK9: Hirvonen romahti sähkövikaan, Latvalakin synkissä tunnelmissa
Argentiinan MM-rallin suomalaistunnelmat muuttuivat synkiksi 9/14 erikoiskokeen jälkeen. Mikko Hirvonen romahti peräti seitsemän minuutin päähän kärjestä.
EK8: Hirvoselle rengasrikko - "Meni leveäksi, osuin heti kiveen"
Mikko Hirvonen menetti rengasrikossaan tuntuvasti aikaa ja putosi kolmanneksi Argentiinan MM-rallissa. Myös Sebastien Ogier kärsi samasta murheesta, mutta nousi rallissa toiseksi.
Ulosajo pudotti Ogierin kärjestä - "Auto aliohjautui eikä käsijarru toiminut"
Sebastien Ogier putosi yllättäen Argentiinan MM-rallin kärkipaikalta. Ogier ajoi ulos mutaisessa mutkassa ja saattoi menettää rytäkässä rallin voiton.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
marde69
Ilmoita asiattomasta kommentistakohta se on metsässä
joopa
Ilmoita asiattomasta kommentistapositiivista suomalais asennetta.