Elävä arkisto: Sisu ja vaatimattomuus koristavat Suomen edustusasuja
Suomen olympiajoukkueen tyypillisin edustusasu on kautta historian ollut tumma asu siniristilipulla koristeltuna. Mutta on nähty myös erikoisempia asuja, joiden tyylistä tai tyylittömyydestä on kiistelty.
Ylen Elävässä arkistossa voi tutustua kisamuotiin Paavo Nurmen päivistä alkaen.
Suomen olympiajoukkueella on ollut yhtenäinen kilpailuasu jo Lontoon kisoista 1908 sekä yhtenäinen matkustus- ja edustusasu vuoden 1924 kisoista lähtien. Suomen edustusasut ovat sekä kesä- että talviolympialaisissa olleet varsin huomiota herättämättömiä: tummia, selkeitä ja yksinkertaisia.
Olympiajoukkueen asut ovat paljon muutakin kuin pelkkiä vaatteita. Niillä on kiillotettu Suomi-kuvaa ja korostettu suomalaisen identiteetin erityispiirteitä. Ehkä siksi suomalainen urheiluyleisö on ollut kärkäs arvostelemaan asujen tyyliä ja materiaalivalintoja. Vuonna 1994 arvostelun kohteena olivat edustuspukujen huput, jotka oli somistettu hopeaketun karvalla.
Suomalaisuuden perinteiset symbolit kuten sisu, asiallisuus ja vaatimattomuus näkyvät myös kisa-asuissa. Vuonna 1952 Oslon talvikisojen avajaisissa eri maiden joukkueet liukastelivat jäisellä kentällä. Vain suomalaiset olivat osanneet varautua pitävillä kumipohjaisilla monoilla. Selostajan mukaan Suomen ryhdikkäälle joukkueelle olisi kuulunutkin avajaisten kultamitali.
Meksikon vuoden 1968 kisojen avaisisissa marssittiin liituraitatakeissa ja tyylikkäissä valkoisissa hatuissa. Naisilla oli jalassaan polvipituiset shortsit ja miehillä vaaleat suorat huosut.
1970-luvun puolivälissä lähtien Suomen olympiakomiteassa ruvettiin toden teolla panostamaan asukokonaisuuden valintaan. Suunnittelun päälinjoiksi tulivat edustavuus, laatu ja käytännöllisyys. Myös perinteinen sinivalkoinen värimaailma korostui.
Rentous ja muodikkuus ei ole ollut olympialaisten kisa-asujen suunnittelussa ykkösprioriteetti, ja aina kun suomalaisesta sinivalkoisuudesta on poikettu on ainakin mediassa saatu aikaan pientä kuohuntaa. Albertvillen vuoden 1992 kisojen valkoisen marssiasun selkämyksen lennokas heraldiikka puhutti vaakunaharrastajia ja median edustajia. Näyttävän ja värikkään asun innoittajana oli Lapin luonto räiskyvine revontuliväreineen.
Emilia Kemppi / Elävä arkisto
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.
